Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   6.11.25 12:50:18

"Moi, Matti!"

Miksi etunimi täytyy mainita? Tuntuu erikoisuudentavoittelulta.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   6.11.25 12:52:48

:D

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   6.11.25 12:54:18

Häh?

Lähettäjä: Paikka 
Päivämäärä:   6.11.25 14:11:33

Riippuu paikasta. Jos ympärillä on paljon ihmisiä, niin pelkkä ”moi” ei riitä kertomaan, ketä tervehditään (jos paikka on sellainen, että siellä tervehditään vain tuttuja, ei kaikkia paikalla olijoita). Esimerkiksi kaupassa, jossa samassa hyllyvälissä on useampia ihmisiä, ”moi Matti” tervehdykseen reagoi (todennäköisesti) kaikki Matit, mutta eivät muut.

Minulle käynyt useamman kerran niin, että esim. kaupassa etsin tuotetta, takaa kuuluu pelkkä ”moi”, mutta en kiinnitä siihen mitään huomiota. Vasta, kun sanotaan nimeni tai kosketetaan esim. olkapäätä, tajuan että se pelkkä ”moi” oli minulle tarkoitettu.

Lähettäjä: & 
Päivämäärä:   6.11.25 14:19:01

On amerikkalainen tapa puhutella hokemalla koko ajan toisen nimeä, muka kohteliasta. Täällähän jotkut myyjät/markkinoijat viestittelyssään ovat myös alkaneet käyttää tällaista tuttavallista ja henkilökohtaista tapaa ja joka saa vastaanottajan lähinnä näkemään punaista.

Lähettäjä: A 
Päivämäärä:   6.11.25 14:21:03

Ajatella. Tervehditään ihmistä etunimellä. Onpa tosiaan erikoisuuden tavoittelua :D

Lähettäjä: ?? 
Päivämäärä:   6.11.25 14:22:54

Teen noin koska se tuntee mulle luontevalta.

Lähettäjä: Aidan 
Päivämäärä:   6.11.25 14:24:31

Joo, ärsyttävä tapa rantautunut tännekin. Jos kuulen joka lauseessa oman nimeni, menee koko juttu ohi.
Naapuri käyttää rärä myös. Haluaa korostaa, että moikkaa juuri sinua. On muutenkin tyyliin vihervassarifemakkoäityli. Mutta väkijoukossa ymmärrän, huomaa just paremmin.

Lähettäjä: Pippi 
Päivämäärä:   6.11.25 15:00:04

Työskentelen monikansallisessa firmassa, meillä työskentelee miltei joka maailman kolkalta joku. Jenkkejä ei. Jokainen puhuttelee nimeltä. Hi Pippi, how are you doing Pippi, hear from you soon Pippi jne. Mä (ja pari muuta suomalaista) ollaan vissiin ainoita, jotka ei tee tätä. Mä aina tajuan vasta jälkikäteen, että hitto, oisko nyt pitänyt ton lauseen eteen tai perään sanoa nimi. Mutta kun se ei tule luontevasti, niin ei se tule sitte ollenkaan. Joskus muistan, useimmiten en.

Aluksi oli totuttautumista tähän. Mutta onneksi kukaan ei loukkaannu tai pidä mitenkään moukkamaisina. Kaikki tietää, ettei suomalaiset ole mitään chitchättääjiä.

Esim moni tavatessa sanoo, "hi Pippi, how are you?". No kaikkihan tietää, että pitäis vastata "hi, I'm fine thanks, how are you?". Mutta multa se ei lähde, vaikka joka kerran jälkeen vannon pyhästi, et ens kerralla muistan, enkä vastaa vaan, et "fine, thanks" ja unohdan kokonaan kysyä toiselta!! Mun tulee usein vastattua vaan fine ja sit menen asiaan.