Lähettäjä: J. 
Päivämäärä:   4.11.25 12:42:49

Kuvitellaan vaikka kolmekymppinen lapsi, ei ole ollut työssä tai opinnoissa kymmeneen vuoteen, saattaa käyttää päihteitä eikä välttämättä ole selittävää diagnoosia eli sinänsä tervepäinen - häpeäisittekö lastanne? Edes salaa vaikka kasvotusten ette sitä kertoisi?

Mietin perhetuttavaa. Jos äiti oikeasti ja vilpittömästi rakastaa eikä häpeä niin voikohan sekin olla jotenkin syrjäytymistä edistävä tekijä kun ei ehkä pusketa kohti parempaa?

Lähettäjä: Epika 
Päivämäärä:   4.11.25 12:48:34

No en kyllä häpeäisi, vaan osoittaisin aitoa myötätuntoa vaikessa asemassa olevalle lapselleni. Auttaisin asioissa, mitkä ovat hänelle hankalia. Häpeäisi ei "puske kohti parempaa" ihmistä, joka muutenkin todennäköisesti kokee arvottomuutta ja epäonnistumista.

Lähettäjä: ii 
Päivämäärä:   4.11.25 12:51:10

En tietenkään.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   4.11.25 12:51:39

Häpeä ei auta ketään. Päinvastoin.

Lähettäjä: ** 
Päivämäärä:   4.11.25 12:54:54

Kyllä mä äitinä varmaan enemmäm miettisin, että teinkö itse jotain väärin ja miten voisin nyt auttaa.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   4.11.25 12:55:12

Otan sen verran kantaa, että kyllähän tuollaisessa tilanteessa joku diagnoosi on, tai ainakin mt-ongelmia joihin ei ehkä ole haettu apua. Ei täysipäinen 30 vaan syrjäydy keskenään. Enkä häpeäisi vaan tuntisin suurta surua ja huolta.

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   4.11.25 13:03:04

Nykyään on niin paljon työttömyyttä, että en edes laskisi sitä syrjäytymisen kriteeriksi. Jos lapsi on kuitenkin tavallinen kunnon kansalainen, niin en häpeäisi. Ihan sama onko urakehitys tyssännyt ja tili tyhjänä.

Jos löytyisi isompaa ongelmaa, häiriökäyttäytymistä, huumeiden käyttöä, rattijuopumusta yms niin silloin kyllä olisin surullinen ja ehkä vähän häpeäisinkin. Toki yrittäisin auttaa, mutta kyllä... tilanne olisi stressaava. Oma rakas hän silti olisi.

Lähettäjä: zäkä 
Päivämäärä:   4.11.25 13:08:54

Eikö lapsella ole isää, joka puskisin eteenpäin?

Lähettäjä: Ennea 
Päivämäärä:   4.11.25 13:14:16

Syyttäisin ja häpeäsin itseäni kun olen epäonnistunut ja kasvattanut luuserin. Häpeäisin myös lasta jos juoppo tai narkki olisi. Inhimillistä, väitän eikä se rakkautta vähentäisi.

Lähettäjä: juuli 
Päivämäärä:   4.11.25 13:18:50

No ei varmaan häpeä ole oikea sana...en siis tiedä kun ei itsellä tuollaista ole mut sanoisin jotain "harmitus" tai joku muu vastaava sana. Suru sit jos on syvällisempää.

Nykypäivänä tippuu aika helposti pois yhteiskunnan kelkasta, ei oo duunia eikä päämäärää jolloin päivät on vaan ajankuluttelua, kavereiden kans hengaamista, pelejä, päihteitä..jolloin se vaan on tota eikä oo pakko tehdä mitään muutakaan. Tollaisessa tilanteessa jos on niin mun mielestä joku "harmitus" (vaikka kuulostaa vähättelevältä sanalta) voisi olla parempi sana...se suru vois olla toinen mut vähän eri kantilta. Ei kai kukaan läheistä häpeä jos on tollaisessa tilassa?

Lähettäjä: puipelo 
Päivämäärä:   4.11.25 13:22:28

En häpeäisi. Surettaisi ja yrittäisin auttaa parhaani mukaan mutta rakkaus lastani kohtaan on vilpitöntä.

Lähettäjä: ninni 
Päivämäärä:   4.11.25 13:58:42

Kyllä häpeäisin.
Eihän erilaiset tunteet toisiaan pois sulje. Olisin surullinen, huolissani, pettynyt, rakastaisin silti, koittaisin auttaa, olisin vihainenkin, potkisin persiille.

Lähettäjä: jepjep 
Päivämäärä:   4.11.25 14:27:46

Tää kävi mielessä avioeron yhteydessä. Että eikö ex-anoppi näe mitä hänen aikuinen poikansa on, miten paljon hän valehtelee ja huijaa ja kusettaa. Selvästi oli uskonut kaiken mitä mun ex-mies oli hänelle kertonut. Totuus oli se, että eksä joi omat rahansa, siksi sitä rahaa ei riittänyt elämiseen. Mutta ex-anoppi varmaan vieläkin kuvittelee että minä olen julmasti hyväksikäyttänyt hänen kultamussukkapoikaansa joka ei ole koskaan mitään pahaa tehnyt.

Eksä eli mun rahoilla, tuhlasi omansa viinaan. Ei selviytynyt mistäänn normaalin arjen askareista. Lopulta heitin pellolle kun en jaksanut enää.

Välillä käynyt mielessä, että häpeääkö nyt kun on itse joutunut aikuisen poikansa päihdeongelman maksajaksi?

Lähettäjä: zäkä 
Päivämäärä:   4.11.25 14:31:14

^ suurella todennäköisyydellä tuo ex-anoppi on

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   4.11.25 14:31:26

Häpeä ei ole rakentava tunne kenellekään.

Lähettäjä: zäkä 
Päivämäärä:   4.11.25 14:31:28

... vielä kasvatettu häpeämään.

Lähettäjä: Minä Vaan 
Päivämäärä:   4.11.25 15:19:24

No ei siinä häpeä auta.

Lähettäjä: eräs 
Päivämäärä:   4.11.25 15:20:51

Oma äitini kyllä häpeää vuoronperään meitä lapsiaan. Milloin olemme liian kovaäänisiä julkisilla paikoilla, milloin sanavalinnat on vääriä, milloin seksuaalinen suuntautuminen on väärä jne.

Joku aika sitten oli kyllä kaiken huippu: sukulainen kuoli ja äitini oli juoninut sekä minun että sisareni selän takana niin, että vain minä lähdin hänen kuskikseen ja seuralaisekseen. Paikan päällä tajusin miksi, sanoi minulle autossa juuri ennen hautajaisia, että en saisi sanoa kenellekään, että siskoni työsuhde oli päättynyt yt:ssä -mainittakoon että sisareni tekee myös väitöskirjaa. Eli äitini häpesi niin kovasti sisareni "työttömyyttä" -täysipäiväistä väitöskirjan tekoahan ei lasketa, että oli evännyt sisareltani pääsyn sukulaisen hautajaisiin! Siinä vaiheessa sapetti kyllä sisareni puolesta huolella. Sisarelle tuo sukulainen oli vielä läheisempi kuin minulle ja minun piti tulla ulkomailta työkeikalta kiireisimpään aikaan heittämään tämä hautajaiskeikka...

Lähettäjä: crispy 
Päivämäärä:   4.11.25 15:27:44

No en todellakaan häpeäisi! Minulle työ tai tutkinnot ei määritä lapseni arvoa eikä niiden puute vähentäisi yhtään sitä rakkauden määrää mitä koen lastani kohtaan.

Lähettäjä: Riia 
Päivämäärä:   4.11.25 15:41:06

En häpeäisi!

Lähettäjä: Tilanteessa 
Päivämäärä:   4.11.25 17:54:54

Aloittajalta varsinainen aivopieru:"
Mietin perhetuttavaa. Jos äiti oikeasti ja vilpittömästi rakastaa eikä häpeä niin voikohan sekin olla jotenkin syrjäytymistä edistävä tekijä kun ei ehkä pusketa kohti parempaa?"

Olikohan tässä topassa vielä ketään kommentoijaa, jolla oikeasti olisi kokemusta oman lapsen syrjäytymisestä?

Myönnän: eka tunne oli häpeä, kun "aikuistuneen" lapsen syrjäytynyt elämäntapa valkeni. Lähinnä oma häpeä, miten uskallan puhua muille asiasta. Rakkaus ja välittäminen omasta lapsesta ei katoa koskaan, ja joskus se väli

Lähettäjä: Tilanteessa 
Päivämäärä:   4.11.25 17:56:24

...välittämättä jättäminen voikin olla todellista rakkautta. Se joskus saattaa saada lapsen viimein tajuamaan tilanteensa.
Nää on hirvittävän vaikeita tilanteita meille vanhemmille.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   4.11.25 18:03:26

Mitä reppanampi sitä rakkaampi. Vaikka rakkain tietty aina. Ja ei, en häpeäisi.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   4.11.25 18:21:00

Yksikään kolmekymppinen ei kylläkään ole maannut viimeistä kymmentä vuotta kotona vetämässä päihteitä yrittämättäkään hakeutua koulutukseen tai työhön ilman jotain selittävää diagnoosia. Tuollaisessa tilanteessa on aivan varmasti jotain vialla, aina. Se on sitten eri asia, onko sitä oikeaa diagnoosia löytynyt vai onko henkilö edes hakenut apua. Aina apua ei tosin saa, vaikka sitä hakisikin. Moni syrjäytynyt syrjäytyy valitettavasti myös tukiverkoista.

Lähettäjä: milkyway 
Päivämäärä:   4.11.25 18:25:00

Lähettäjä: crispy
Päivämäärä: 4.11.25 15:27:44

No en todellakaan häpeäisi! Minulle työ tai tutkinnot ei määritä lapseni arvoa eikä niiden puute vähentäisi yhtään sitä rakkauden määrää mitä koen lastani kohtaan.

Sama. En häpeäisi.

Lähettäjä: Tilanteessa 
Päivämäärä:   4.11.25 18:53:11

Piste puhuu nyt ihan skeidaa, ilman kokemustietoa.

Moni kolmekymppinen on aloittanut jo ehkä yli kymmenen vuotta sitten syrjäytymisensä. Toistakymmentä vuotta sitten et ihan helposti vielä saanut kirjainyhdistelmädiagnoosia (ihankun ei ois yritetty).
Sit kun "helppo raha" eli kuriiritoiminta vie nuoren ihmisen mukanaan, tie käyttöön on hyvin lyhyt.
Nämä nuoret aikuiset ovat yleensä muuttaneet jo omilleen ja vanhemmat niin tietämättömiä, koska valheet luistaa lapsen suusta kovin helposti.

Joten todellakin, nää "syrjäytyneet häpeäpilkut" on vetäneet kamaa vuosia kodeissaan eivätkä ikinä ole

Kunnes tulee se päivä, että tajuat lapsesi olevan koukussa.

Lähettäjä: Tilanteessa 
Päivämäärä:   4.11.25 18:56:47

Äh! Tää känny vetää nyt ihan omiaan...
Joten todellakin, nää "syrjäytyneet häpeäpilkut" on vetäneet kamaa vuosia kodeissaan eivätkä ikinä ole ole ehtineet viettää normaalia elämää, jotta voisi edes verrata, millaista on syrjäytyneen vs "normaalin" työssäkäyvän tai opiskelevan elämä.
Oma syrjäytynytkin vietti erään jakson elämässään erittäin onnistuneesti. Mut kaikki kosahtikin sitten heti sen jälkeen.
Sillä tiellä ollaan.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   4.11.25 19:02:24

Mammat sanoo ettei hävetä mutta lapsenne on kuitenkin niitä joille muut sanovat että " ei jatkoon"

Lähettäjä: Tilanteessa 
Päivämäärä:   4.11.25 19:05:20

Häpeästä vielä.
Myönsin alkuun hävenneeni. Koin epäonnistuneeni.
Mutta asiahan ei ole niin, olen vanhempana tehnyt kaikkeni hyvän kasvatuksen eteen. Lähtökohdat olivat hyvät.
Mutta jos nuori, täysi-ikäinen, omillaan asuva aikuinen tekee fataalisen huonot valinnat, ei siihen vanhemmilla ole juuri vaikutusvaltaa.
Ihan sama mistä lääkäriperheestä olet lähtöisin.
Se lapsi on aina rakas, ja näitä "häpeäpilkkuja" on yhdessä jos toisessakin perheessä.

Lähettäjä: Tilanteessa 
Päivämäärä:   4.11.25 19:06:50

Piste:"Mammat sanoo ettei hävetä mutta lapsenne on kuitenkin niitä joille muut sanovat että " ei jatkoon".
Entäs sitten? Ne on ne toiset. Tässä kysyttiin vanhempien näkökulmaa.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   4.11.25 19:14:51

Vanhempien näkökulmaa joo mutta kuinka moni vastannut on oikeasti vanhempi?
Ettei vaan olisi sanat tyypit vastailleet jotka toisessa ketjussa kiertäisivät mammanpojat, incellit, peräkammarit ym. kaukaa?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   4.11.25 19:17:07

En häpeäisi, varmaan häpeäisin itseäni koska miettisin, että olenko jotenkin omalla toiminnallani aiheuttanut sen, että lapselleni on käynyt noin. Eiväthän nämä ollenkaan aina johdu millään lailla vanhemmista, mutta varmasti jokainen normaali vanhempi miettii onko itse saanut aikaan lapsen syrjäytymisen.

Lähettäjä: zäkä 
Päivämäärä:   4.11.25 19:49:09

.: kaamea mamma sinulla :(. Onko hän täysin ruotsinkielinen?

Lähettäjä: I 
Päivämäärä:   4.11.25 19:58:54

”Välillä käynyt mielessä, että häpeääkö nyt kun on itse joutunut aikuisen poikansa päihdeongelman maksajaksi?”

Omasta kokemuksesta voisin melkeinpä vannoa että ei häpeä, koska puhuu nyt että poika ratkesi juomaan kun vaimo jätti…