|
Lähettäjä: aa
Päivämäärä: 1.11.25 10:06:47
Vertaistukea tarjolla. Ero tuli kesällä, miehen aloitteesta, mulle aika yllärinä. Ekat kuukaudet olinkin aika usvassa ja prosessoin vaan mitä tapahtui, huutoitkin… Mitäpä sitä pskempiakaan tunteita kieltämään.
Pari kk jälkeen alkoi elämä voittaa, ryhdyin suunnittelemaan tulevaisuutta yksin. Samaan syssyyn multa päättyi määräaikainen työ, joten olin vähän niinkuin vapaa lähtemään mihin haluan. Valitsin paikkakunnan, joka on kiehtonut minua jonkin aikaa, löysin sieltä työtä ja uuden asunnon, ja nyt aloittelen elämää täällä ja katsotaan kuinka sujuu…
Asuttiin siis aika monta kuukautta vielä exän kanssa yhdessä, tehtiin kaverijuttuja ja puhuttiin eron aiheuttamista tunteista, mutta jouduin pitämään miehen ns.käsivarren mitan päässä itsestäni suojellakseni itseäni - tiedän, että muuten olisin jäänyt niihin vanhoihin tunteisiin enkä olisi pystynyt liikkumaan eteenpäin, ja koska mitään yhteistä tulevaisuutta ei ollut enää nähtävissä, olisin vain rikkonut itseni.
Vaikeaa on yhä ja usein tunnen itseni maailman surkeimmaksi ihmiseksi, mutta pystyn myös kiitollisuudella ajattelemaan muistoja joita meillä on, mutta haluamatta sitä aikaa takaisin. En ole myöskään erosta huudellut paljon ympäriinsä, ne tietää keiden tarvitsee, ja tulee sitten tarvittaessa ilmi mun nykyinen elämäntilanne.
|