|
Lähettäjä: K
Päivämäärä: 31.10.25 21:15:02
Minun ja sisatusteni kasvatukseen eivät muuten puuttuneet, mutta kiroilua ja päätöntä riehumista isovanhempien luona tai läsnäollessa ei edes kokeiltu. Ei niitä saanut kotonakaan jatkuvasti harrastaa, mutta satunnaisesta kirosanasta tai ylikierroksilla olemisesta ei tullut rankkua. Vanhempia piti toki kunnioittaa, mutta isovanhempia piti kunnioittaa vielä vähän eri tavalla, arvokkaasti.
No kyllä minä kerran käskin veljeni painua hlvettiin, kun hän kiusasi minua. Isän vanhemmat olivat juuri käymässä meillä, ja molemmat menivät ihan hiljaisiksi kun minä oikein täräytin veljelleni. Piilouduin huoneeseeni häpeämään ja kun näin isovanhempia seuraavan kerran, pyysin anteeksi. Asiasta keskusteltiin kotona ja vanhemmat painottivat, että isovanhemmat järkyttyivät kielenkäytöstäni. Näin aikuisena tiedän, että eivät he nyt varmasti sydänjuuriaan myöten järkyttyneet, mutta auttoivat vanhempiani käyttämään tilanteen kasvatuksellisesti hyväksi. :D Pikku häpeä teki hyvää, suu siistittyi pitkäksi aikaa!
Parhaimmillaan isovanhenhemmat voivat olla hyvä tuki ja apu kasvatukselle, mutta valitettavasti on niitäkin, jotka haukkuvat vanhempia kaikesta ja saattavat vielä toimia lasten kanssa tahallaan vastoin vanhempien sääntöjä. Se on todella typerää.
|