Lähettäjä: -.- 
Päivämäärä:   29.10.25 10:59:58

Suostuisitteko?

Osallahan on tapana sairastaa syöpä tms kuolettava tauti, niin että asiasta ei saa kenellekään kertoa. Ei vaikka sairaus näkyy ja aiheuttaa kysymyksiä. Puolison täytyisi tähän lähteä mukaan ja esittää asioiden olevan kunnossa kyselijöille eli valehdella. Kotonakaan asiasta ei saa puhua.

Lähtisitkö hommaan mukaan?

Meillä mies on perheestä, jossa asioista ei puhuta, itse täysin ääripää enkä voi hyvin ellen saa purkaa tuntojani ääneen jonkun kanssa.

Luin tälläisestä syöpään kuolleesta naisesta juuri lehdestä. Loppuun asti kaikkia kielletty kertonasta asiasta ydinperhettä ja vanhempia pidemmälle.

Itse varoitin puolisoa, että minä en tähän sitten tule suostumaan, jos sairastuu, että tuen kyllä kaikin tavoin, mutta joko saan asiasta puhua tai sitten pakko sairastuneen sairastaa ilman minua.

Lähettäjä: What 
Päivämäärä:   29.10.25 11:05:08

No onko sillä miehellä jo joku kuolemantauti? :D

Itse luin ehkä saman jutun, naisen mieshän ei kai puhunut asiasta ollenkaan, vaikka tytär teki kuolemaa, eikä tytärkään halunnut puhua.

Lähettäjä: maa 
Päivämäärä:   29.10.25 11:07:00

En tietenkään suostuisi, sillä tuo ei ole normaalia tervettä elämää tuollainen lähestyvän kuoleman piilottaminen.

En lähde (enää) sairaisiin juttuihin mukaan. Se toki harmittaa näitä päästään vialla olevia ihmisiä, mutta harmi kuuluu elämään.

Lähettäjä: .-. 
Päivämäärä:   29.10.25 11:07:59

En suostuisi.

Isän vaimo oli tuollainen. Kaikki tajusivat sekunnissa, että dementikko, mutta asiasta - siitäkään - ei saanut puhua. Esim. minun ja siskoni (vaimo ei ollut meidän äitimme) asiat olivat kyllä vapaata riistaa, mutta "siskopuolen" (isä ei ole hänen isänsä) asioista ei tietenkään saanut puhua mitään. Häntä ei myöskään saanut koskaan arvostella mistään, kuten esim. kroonisesta myöhästelystä.

Käytännössä sitten tehtiin niin, että vaimolle kaikki esittivät ettei kukaan tiedä mitään, mutta käytännössä me kerrottiin ihan kaikille ja kerrottiin myös tämä mt-ongelma ettei saa kertoa. En ymmärrä mitä vttua tuolla puhumattomuudella ja salailulla mukamas saavutetaan.

Lähettäjä: nomadi 
Päivämäärä:   29.10.25 11:12:21

En suostuisi. Toisaalta, jos teillä ei mitään tautia toistaiseksi ole, aiheesta on turha kehitellä suurempaa draamaa, vaikka olisitte eri linjoilla.

Lähettäjä: Juuh 
Päivämäärä:   29.10.25 11:14:11

Suostuisin. Jos sairastuneen on helpompi ”hyväksyä” sairautensa sillä, ettei siitä puhuta, niin totta kai noudattaisin toivetta.

Jos sairastumisesta kertoo julkisesti, usein puolitutut alkavat soitella tai laittaa viestiä ja surkutella asiaa, vaikka sairastunut haluaisi vain nauttia jäljellä olevasta ajasta eikä jatkuvasti miettiä tulevaa kuolemaa.

Lähettäjä: Mä 
Päivämäärä:   29.10.25 11:15:37

Kysymys on myös, että haluatko pahoittaa kuolevan mielen? Haluatko tehdä hänen viimeistä ajoistaan sellaisia, joita hän ei halua? Itse varmaankin vaatisin, että on pari ihmistä, joille saan kertoa.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   29.10.25 11:15:50

Juuh: No puhumattomuushan on nimenomaan sitä, että kieltää sairastuneensa, ei se mitään hyväksymistä ole. Miksi tällaista kieroutumaa pitäisi tukea? Sairas on sairas, oli se sitten flunssa tai syöpä.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   29.10.25 11:20:05

"No puhumattomuushan on nimenomaan sitä, että kieltää sairastuneensa, ei se mitään hyväksymistä ole."

Ei välttämättä. Se voi olla myös sitä että haluaa elää loppuun saakka mahdollisimman normaalia elämää kuten siihenkin saakka. Sillä väkisinkin ihmisten käytös ja asenne kuolevaa kohtaan muuttuu.

Lähettäjä: Yhk 
Päivämäärä:   29.10.25 11:22:30

Voithan puhua sille miehelle. Tai mennä terapiaan puhumaan.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   29.10.25 11:24:41

Jokaisella on oikeus käsitellä omaa kuolemaansa niin kuin haluaa, ei siihen ole mitään oikeaa tai väärää tapaa. Huolestuneiden kyselyt voi kuitata muutenkin kuin loukkaamalla sairastuneen asettamia henkilökohtaisia rajoja (tai suoranaisesti valehtelemalla). Yleensä ihmiset ymmärtävät terveystietojen olevan yksityisiä ja osaavat lopettaa utelun.

Vai olisiko maasta ja aloittajasta ok, jos puoliso selvittäisi vaikka teidän intiimivaivoja tutuille ja kavereille? Miten se, että sairaus on kuolemaan johtava, tekee siitä vähemmän yksityisen asian?

Lähettäjä: --- 
Päivämäärä:   29.10.25 11:28:25

En minäkään ehkä haluaisi kovin isolle piirille kertoa. Ihmisten suhtautuminen muuttuu heti, kun tietävät ja toivoisin, että saisin elää mahdollisimman normaalia elämää mahdollisimman pitkään.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   29.10.25 11:28:43

Perhepiirissä on jo pari vuotta huomattu yhden ihmisen muuttuneen ja kuluneen vuoden muuttuneen enemmän. Ilmeisesti hän ja puolisonsa vain ovat olleet tietoisia ja yrittäneet näyttää ulospäin normaaleilta mutta kaikkihan sen näkee ja huomaa että henkilö on muuttunut ulkoisesti ja käytökseltään. Nyt on sitten joillekin kertoneet edes hieman tilanteesta, kukaan ei ole ollut kyllä yllättynyt kun muistisairaiden merkit ovat olleet niin vahvat.

Tietysti tilanne eri kuin aloituksessa, kun kyseessä ei ole välittömästi kuolemaan johtava sairaus.

Mutta itse en suostuisi. Kyllä lähimmille pitää saada puhua ja kertoa, kyllä lähimmät näkee kun ei ole asiat niinkuin ennen.

Lähettäjä: -.- 
Päivämäärä:   29.10.25 11:31:11

Ei ole onneksi, minulla on tosiaan tapana puhua, niin tuli juteltua tästäkin etukäteen, kun arvelen, että olemme asian suhteen eri linjoilla.

Kaikkihan me joskus kuollaan.

Nyt en siis kaipaa ratkaisuja omaan elämääni vaam kiinnostaa muiden mietteet asiasta yleisellä tasolla.

Lähettäjä: -.- 
Päivämäärä:   29.10.25 11:39:26

"Vai olisiko maasta ja aloittajasta ok, jos puoliso selvittäisi vaikka teidän intiimivaivoja tutuille ja kavereille? Miten se, että sairaus on kuolemaan johtava, tekee siitä vähemmän yksityisen asian?"

En minä ajatellut peräsuolisyöpää sairastavan elintoiminnoista tai vaikutuksista kertoa. Mielestäni se olisi enemmän vertailukelpoinen asia. Ei sitä sairautta tarvitse kaikille päästä kertomaan, mutta muihin joille asia alkaa näkyä ja vaikuttaa pitää voida kertoa totuus. Samoin haluan voida puhua luotettavien ystävieni kanssa asioista yleisellä tasolla. Tämä on siis minun mielipiteeni, muut saavat olla omaa mieltään ja niitä onkin kiinnostava lukea.

Toivoisin, että eri mieltäkin olevat malttaisivat keskustella asiallisesti, ei hyökkäävästi.

Lähettäjä: Sisko 
Päivämäärä:   29.10.25 12:04:19

En suostuisi, kun en suostu teeskentelemään muutenkaan.

Lähettäjä: Salla 
Päivämäärä:   29.10.25 12:56:19

Hieman toinen näkökulma asiaan:
Itseltäni löytyi syöpä, pahanlaatuinen, ja alkuvaiheessa en todellakaan halunnut kertoa asiasta kuin lähipiirilleni. En halunnut kuulla kauhisteluja ja muiden kertomuksia siitä kuinka jonkun kummin kaimalla oli sama syöpä johon sitten kuoli. Kuinka jonkun kummin kaima ei kuollutkaan. Kuinka syöpähoidot ovat niin rankkoja ja tukkakin lähtee. Kuinka syöpähoidot eivat enää nykyään olekaan rankkoja, eikä hiuksetkaan lähde.

Itse tarvitsin aikaa, että pystyin hyväksymään diagnoosini ja sen, että mahdollisesti kuolen. Olen kiitollinen puolisolleni ja läheisilleni, jotka kunnioittivat tunteitani ja puhuivat syövästäni muille vasta kun itse olin hyväksynyt asian ja tunsin, että pystyin kohtaamaan muiden ihmisten kysymykset, kauhistelun ja säälin.

Lähettäjä: fkkf 
Päivämäärä:   29.10.25 12:56:37

Kannattaa kuitenkin miettiä, mitä jakaa ja kelle. Oman mielenterveytesi vuoksi sinun ei kannata kertoa asioista kaikille. Kaiken kerrot vain parille tyypille ja muille sen verran kuin itse haluat, muttet anna heidän udella ja kysellä enempää kuin haluat kertoa. Tai ehkä muille et kerro mitään.

Jos ihmiset ovat tietoisia sairaudesta, he kyselevät koko ajan miten menee ja vaativat tilannetiedotuksia kaikesta. Se voi olla todella raskasta. He eivät myöskään välttämättä pidä päätään kiinni vaan juoruilevat eteenpäin ja tarinathan muuttuu kertojan mukaan.

Eli ehkä kannattaa pitää ajan tasalla vain yksi tai pari ihmistä ja muille olla ympäripyöreä ja kertoa puolison siaraudesta "julkisesti" vasta hänen menehdyttyä. Niin minäkin tein isän sairauden suhteen. En puhunut siitä kuin yhdelle ihmiselle. Isän menehdyttyä en maininnut siitä somessa mitään, mutta yhteiset kaverit näkivät somesta äidin ja siskon päivitykset ja ottivat minuunkin yhteyttä. Ja niille, jotka eivät tunne perhettäni, kerroin naamatusten kun satuin heitä näkemään. Mielestäni se oli hyvä ratkaisu, koska sain olla omassa rauhassa eikä ihmiset koko ajan kyselleet väliaikatietoja.

Muutenkin olen toteuttanut tuota samaa. Kun itse sairastuin, niin siitä tiesi vain kaksi ihmistä ja muille olin vain "Ihan hyvää, mitäs sulle". En olisi mitenkään jaksanut pitää kaikkia ihmisiä ajan tasalla kaikista käänteistä.

En välttämättä suostuisi siihen, ettei kenellekään saa sanaakaan sanoa, mutta en todellakaan puhuisi avoimesti kaikille. Vain 1-2 läheiselle ihmiselle.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   29.10.25 13:14:37

Onhan maailmassa paljon vaitiolovelvollisia ihmisiä, joiden kanssa voi keskustella niistä asioista, joista ei saa puhua, mm. papit ja muut seurakunnan työntekijät, sosiaalityöntekijät, velkaneuvojat.

Lähettäjä: -.- 
Päivämäärä:   29.10.25 13:25:27

Salla, kerroit alkuvaiheessa lähipiirille. Mielestäni se on juuri puhumista.

Lähettäjä: huhuh 
Päivämäärä:   29.10.25 13:25:39

Suoraan sanottuna kuulostat aivan hirveältä ihmiseltä. Empatia ja toisen asemaan asettuminen ei taida olla sun vahvimpia puolia, tsiisus sentään.

Tuskin kyse on mistään kieltämisestä vaan siitä että saa viettää loppuelämänsä omannäköistä elämää eikä kaikki aika ja voimat mene märisevien sukulaisten yms. lohduttamiseen. Itsekästä? On se sitäkin mutta kuolevalla on mielestäni siijen oikeus.

Taakka on tietenkin raskas sille joka asiasta tietää. Omaa oloa voi käydä purkamassa kirkon työntekijän, työterveyshuollon tai terapeutin kanssa juttelemalla.

Lähettäjä: .
Päivämäärä: 29.10.25 11:15:50

Juuh: No puhumattomuushan on nimenomaan sitä, että kieltää sairastuneensa, ei se mitään hyväksymistä ole. Miksi tällaista kieroutumaa pitäisi tukea?

Lähettäjä: ' 
Päivämäärä:   29.10.25 13:33:12

Samaa mieltä kun huhuh. Mikä hitto siinä on et pitää päästä toisen asioita repostelemaan eteen päin? Eikö muuten riitä tarpeeksi meheviä juoruja millä juttukavereita houkutella, että pääsee tuntemaan itsensä tärkeäksi?

Just ton takia en kertois ees kumppanilleni jos sairastuisin, saati muulle suvulle. Märehtiköön asialla sitten kun enää ole siitä kärsimässä.

Lähettäjä: --- 
Päivämäärä:   29.10.25 13:37:50

Minulla oli sairaus, josta en halunnut puhua leimaantumisen pelossa. Toki se ei kuolemaan johtanut, mutta en edes äidilleni asiasta puhunut, vain mies ja pari läheistä ystävää tiesivät. En todellakaan koe kieltäneeni sairauttani, mutta tiesin ihmisten suhtautuvan eri tavoin, jos olisin tästä puhunut ja sitä en halunnut.

Kunnioittaisin toisen tahtoa ja en jakaisi hänen henkilökohtaisia asioitaan muille.

Lähettäjä: saeris 
Päivämäärä:   29.10.25 13:40:38

Suostuisin tietysti.

Lähettäjä: ö 
Päivämäärä:   29.10.25 14:21:42

Suostuin. Kumppani sairastui vakavasti ja parantumattomasti. Yli vuoden salasi oireet ja diagnoosin sukulaisiltaan, myös vanhemmiltaan ja lapsiltaan. Sitten kaikille laittoi tiedon sähköpostilla yhdellä kerralla. Oli vielä kohtuullisen hyvässä kunnossa ja osa sukulaisista oli yhteydessä ja kyseli lisää ja kävi katsomassakin. Ne jotka eivät olleet yhteydessä eivät myöskään saaneet kumppanin päätöksellä mitään tietoa hänen tilastaan, ja itse omatoimisesti ilmoitin heille vasta kumppanin kuolemasta. Kumppanini ajatteli, että jos eivät ole kiinnostuneita ja halua tavata, niin mitäpä sinne soittelemaan tietoja. Muutamalle kuolema oli järkytys ja syyttivät minua salailusta.

Lähettäjä: Riippuu 
Päivämäärä:   29.10.25 14:30:36

Minusta tämä riippuu mistä sairaudesta on kyse. Jos sairaus vaikuttaa muiden elämään ja yleiseen turvallisuuteen, niin pitää kertoa. Esim muistisairas ja tämän puoliso piilottelevat diagnoosia yhteistuumin. Ei kerrota kellekään että ajokortti on muuten lähtenyt. Muistisairas ajelee vielä autolla johon puoliso ei uskalla tai halua puuttua. Saattaa jopa kyyditä lapsenlapsia kun muilla ei ole tietoa asiasta. Käytös voi olla vielä suht ok, jotain epäilyksiä muilla on mutta kun kierrellään vaan ja esitetään että kaikki on normaalisti.

Lähettäjä: -x 
Päivämäärä:   29.10.25 14:41:00

ö

Onpas pikkumaista, mutta jokainen kuolee tietty tavallaan.

Minusta on jotenkin hyvin suomalaista ja samalla hyvin surullista, että halutaan kuollessakin eristäytyä omaan poteroonsa ja ensimmäinen ajatus muiden ihmisten huolesta, on että olisivat jotenkin pahantahtoisia tai juoruilua.

Aloittajakaan ei kirjoittanut, että asia täytyisi päästä kertomaan jokaiselle vastaantulijalle vaan ystäville, perheelle ja suvullekaan ei saanut kertoa.

Lähettäjä: ---------- 
Päivämäärä:   29.10.25 14:46:46

Minusta tuollainen on niin kuormittavaa sille toiselle(kin) osapuolelle, että jos kokee että tilanteesta selvitäkseen tarvitsee asiasta puhua jollekin niin on kohtuutonta olettaa ettei toinen kerro kenellekään. Tarvitseeko asiasta ihan kaikille puhua? Ei tarvitse. Mutta kyllä useimmat meistä taitavat tarvita jonkinlaista tukea ja ymmärrystä tuollaisesta selvitäkseen.

Lähettäjä: -.- 
Päivämäärä:   29.10.25 14:49:57

-----------

Tämä juuri oli pointtini, jota en osannut sanoiksi pukea. Toki, minä en olisi silloin se, joka kuolee, mutta kuoleva pääsee tilanteesta pois kuolemalla. Millaisen trauman ja pidemmän suruajan aiheuttaa puolisolleen, jos kieltää asian käsittelyn kokonaan etukäteen? Kuka sellaista tekee rakkaalleen?

Lähettäjä: L 
Päivämäärä:   29.10.25 14:51:09

Toisen ihmisen intiimiä asiaa, jollainen kuoleman lähestyminen on, ei koskaan pidä levitellä ulkopuolisille ilman lupaa. Se on aivan käsittämättömän loukkaavaa, sydämetöntä ja epäempaattista. Jos sinun olisi pakko asiasta puhua, puhu jonkun ammattilaisen kanssa.
Sama koskee esimerkiksi keskenmenoa. On todella inhottavaa, jos sellaista ikävää tapahtumaa levitellään ulkopuolisille kahvipöytäkeskusteluissa jne.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   29.10.25 14:55:30

Ei ihme, että suomalaisilla on niin helvetísti mt-ongelmia kun ihan normaaleista asioista kuten kuolemasta tai keskenmenosta ei saa puhua. Miten te selviätte normaalista elämästä, jos ette voi kommunikoida toisille yhtään mistään?

Lähettäjä: *** 
Päivämäärä:   29.10.25 14:59:53

No näinpä piste

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   29.10.25 15:36:46

Ei kai tässä ole kyse siitä, että asioista ei voisi puhua, vaan siitä, että kenelle kaikille niistä haluaa puhua. Se, että tiedät jonkun olevan kuolemansairas vaikuttaa väistämättä siihen, että miten suhtaudut toiseen ihmiseen. Ja se ihminen taas varmasti toivoisi, että häneen suhtauduttaisiin ihan normaalisti.

Eräs lähisukulainen sairastaa hitaasti etenevää, mutta parantumatonta sairautta. Olen omaa äitiäni joskus huomattanut siitä, että onko hänen pakko aina kohdatessa tai kyläillessä nostaa se sairaus esiin, kysellä voinnit ja hoidot ja surkutella sitten tilannetta. Ehkä kyseinen ihminen kyläillessään ja ihmisiä tavatessaan haluaisi mieluummin puhua ihan jostain muusta, kun omasta sairaudestaan, jonka kanssa hän elää joka hetki ja jonka hän mielellään varmasti unohtaisi edes hetkeksi.

Tuossa aloittajankin esimerkissä asiasta on kerrottu niille läheisimmille ihmislle ja se riittää kyllä. Toiset haluvat puhua tilanteestaan ja saavat lohtua siitä, mutta pitää myös ymmärtää niitä, jotka toimivat päin vastoin.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   29.10.25 16:03:56

"mutta kuoleva pääsee tilanteesta pois kuolemalla. Millaisen trauman ja pidemmän suruajan aiheuttaa puolisolleen, jos kieltää asian käsittelyn kokonaan etukäteen? Kuka sellaista tekee rakkaalleen?"

Kuinka oksettavan itsekäs voikaan ihminen olla. Pois pääsee juu, sen kun kuolee vain. Mutta minä raukka se jään tänne kärsimään kun en saanut kaikille kyselijöille asiasta etukäteen kertoa. Toivottavasti ymmärtää montussa edes hävetä käytöstään.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   29.10.25 16:10:20

Erään miehen vaimo yritti itsemurhaa ja mies eli pitkään pelossa naisen voinnista eikä kertonut kellekään, koska nainen oli kieltänyt ja uhannut mm. Uudelleen tekevänsä itselleen jotain. Edes terapiassa mies ei saanut hakea apua tuskaansa. Vaimo siis ex nykyään.

Ei ihan verrattavissa, mutta en ymmärrä miten kukaan voi olla noin itsekäs.

Lähettäjä: ltyilk 
Päivämäärä:   29.10.25 16:29:29

"Toisen ihmisen intiimiä asiaa ei koskaan pidä levitellä ulkopuolisille ilman lupaa. Se on aivan käsittämättömän loukkaavaa, sydämetöntä ja epäempaattista. Jos sinun olisi pakko asiasta puhua, puhu jonkun ammattilaisen kanssa.
On todella inhottavaa, jos ikävää tapahtumaa levitellään ulkopuolisille kahvipöytäkeskusteluissa jne."

^ Tämä.
Älä levittele toisten asioita ilman lupaa. Äitini on aina jakanut muiden asiat ympäriinsä ja meillä on mennyt välitkin sen vuoksi, kun tuo minun asiostani juoruaminen on niin s44tanan p4skamaista. Ei ole kivaa kun jossain tulee vastaan joku äidin tuttu, jota itse en tunne, ja alkaa selittää minulle minun asioitani kuulemansa perusteella. Ja nehän on usein liioiteltujakin. Ai s44tana että v1tuttaa ihan kirjoittaakin tätä.

Lähettäjä: Mä 
Päivämäärä:   29.10.25 16:39:59

Vaikea kysymys -tästähän on ollut juonikuviot esim. Just like that -sarjassa (jossa tosin vain sairastettiin syöpää).

Minusta vaatimus on hieman itsekäs, se on aika paljon vaadittu puolisolta. Eikö sasi käydä edes terapeutille puhumassa? Sehän on yksi tapa puhua asiasta ilman että tieto leviää.

Tietenkään kenenkään terveysasioita ei saa levitellä ilman lupaa. Silti ihmettelen, mitä tuolla voittaa. Itse olen nyt sairastanut paljon ja ottanut avoimen linjan. Välillä vähän harmittaa kun kuulee vaikka mistä omia terveysasioitaan ja läheiset levittelevät niitä lupaa kysymättä + tuntuu, että kysyvät vain siksi, että tietäisivät ensimmäisenä...
Mutta. Tilannettani ei helpottaisi yhtään, että kuluttaisin energiaa salailuun.
Ja mistä sitä tietää, vaikka joku tarjoaisi vielä ihan konkreettista apuakin -kyytiä sairaalaan, kotiin, apua kun en voi itse toimia jne.

Lähettäjä: ' 
Päivämäärä:   29.10.25 17:01:39

"Älä levittele toisten asioita ilman lupaa. Äitini on aina jakanut muiden asiat ympäriinsä ja meillä on mennyt välitkin sen vuoksi, kun tuo minun asiostani juoruaminen on niin s44tanan p4skamaista."

Sama, en ole äitiini missään yhteydessä, koska kuulumiseni kiinnostavat vain siksi, että niitä pääsee juoruamaan eteen päin. Sen oikeen kuulee, kun toisella tulee suorastaan kiire saada keskustelu lopetettua jonkin poikkeuksellisen kuohuttavan tiedon jälkeen, niin kovasti polttelee. Vihaan vihaan vihaan näitä, joiden pitää päästä muiden asioita jauhamaan. Vai että vielä itsekästä, jos ei halua terveystietojaan leviteltävän, apua! Itsariyrityksestäkin pitäisi kaikille tiedottaa, just joo.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   29.10.25 17:12:40

"Luin tälläisestä syöpään kuolleesta naisesta juuri lehdestä. Loppuun asti kaikkia kielletty kertonasta asiasta ydinperhettä ja vanhempia pidemmälle."

Kelle muulle asiasta pitäisi päästä juoruamaan? Ei todellakaan ole ok mennä omin päin avaamaan toisen yksityisiä asioita muille. Terapeutin ja muut vaitiolovelvolliset ymmärrän, mutta en jotain omia kavereita tai tutun tuttuja.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   29.10.25 17:25:56

Ei tiedottaa, vaan päästä käsittelemään!

"Itsariyrityksestäkin pitäisi kaikille tiedottaa, just joo."

Lähettäjä: Minä Vaan 
Päivämäärä:   29.10.25 17:29:25

Jos salaa sairastumisen ja varsinkin parantumattoman niin ikävä tietty yllättää ystävät ja sukulaiset hautajaiskutsulla.

Lähettäjä: Parantumaton 
Päivämäärä:   29.10.25 17:36:18

Kun sairastuu ja rohkaistuu kertomaan jollekin sairaudestaan.
Ärsytystä aiheuttaa vähättely: noi myoomat on netin mukaan yleensä aina hyvälaatuisia, ne on helppo leikata pois (aaa okei ei jatketa tästä sit enempää..mun myöömaa ei voi leikata, poistetaan kohtu - joo mun koirallekin tuli märkäkohtu ja siltä poistettiin vehkeet...joo tosi kiva -en halua puhua tuon kanssa sairauksistani).

Sit sydänsairaus, jaa sulla on huono päivä. Käyt lääkärissä ja saat jotain uutta lääkettä, sit mennään taas vaellukselle....
Joo ei tähän ole lääkettä. Joo mun kissalla on toi sama HCMO-sydänsairaus, ääkkeet auttaa ihan hyvin.

Mä niin ymmärrän kuin joku sairastunut ei haluaa kertoa noista vaivoistaan, jotka ei parane hoitavan lääkärin mukaan ikinä. Mun mies ei tiiä et sain invatunnuksen autoon ja B-lausunnon lääkkeisiin loppuiäkseni. Haluun elää "normaalisti" niin kauan kuin voin. En pysty/halua hoitaa ulkopuolisten sielua tai lohduttaa heitä, oman tilan ymmärrys kai riittää mulle?

Senkun puhuvat keskenään ja jakavat diagnooseja. Mä en jaksa niihin puuttua ja noista syistä en halua kertoa heille sairastumisestani.
Toivottavasti loppulähtö on minulle nopea ja kivuton ja saan nauttia matkasta siihen hetkeen täysillä.

Lähettäjä: Hmmm..... 
Päivämäärä:   29.10.25 17:58:04

Muuten kunnioittaisin puolison toivetta puhumisen suhteen, mutta keskenämme olisi ihan must asioista puhua ja tulevista käytännön asioista sopia. Näitä on ollut suvussakin eli ei vierasta ja valintaa on kunnioitettu.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   29.10.25 18:00:07

Kyllä mä kunnioittaisin kuolevan tahtoa.

Jos jollekin pitää puhua, voi mennä terapeutille.

Lähettäjä: Minä Vaan 
Päivämäärä:   29.10.25 18:09:12

Piste : paras terapeutti on puhua puolison kanssa . Oma mies sairastanut syövän ja toivottavasti pysyykin parantuneena mutta tutkimusten aikoihin suuri epätietoisuus oli raskasta ja miestä auttoi paljon keskustelu. Jaksoin kuunnella . Sama hoitojen aikana kuuntelin ja tuin.

Lähettäjä: Parantumaton 
Päivämäärä:   29.10.25 18:17:00

"Muuten kunnioittaisin puolison toivetta puhumisen suhteen, mutta keskenämme olisi ihan must asioista puhua ja tulevista käytännön asioista sopia."

Keskinäinen testamentti on helpoin sopia asianajajan kautta.

Millaisista asioista haluat puhua sairastuneelle puolisollesi?

Helposti puoliso tuomitsee (kun sairastunut ei pysty kaikkeen mihin pitäisi), koetko olevasi huoltosuhteessa - tuosta pitää sopia, jos et halua olla huolto/hoitosuhteessa?

Itse sain vielä kissanpennun (kun vanhuskissani 28v jouduttiin lopettamaan) ja on ollut kyllä paljon iloa elooni tuova tapaus. Niihin huonoihin päiviin, kun sydän piiputtaa ja pitää helpottaa.

Lähettäjä: Parantumaton 
Päivämäärä:   29.10.25 18:21:37

Raskainta on minulle ollut läheisien lohduttaminen. Ja se kun ei tiedä, mitä oman sairauden käänteet tarkoittaa. On vaikea kerto kenellekään faktoja, jos niitä ei tiedä itsekkään tai oma hoitava lääkäri.
On hyvin raskasta kuunnella, kuinka joku muu parantui, kun söi parsaa ja laihdutti 5kg ennenkuin kuoli. Rupee sääkin syömään D-vitamiinia.

Ennustaminen on vaikeaínta.

Parasta on kun ei tarvitse selittää/ennustaa/lohduttaa.

Lähettäjä: Parantumaton 
Päivämäärä:   29.10.25 18:26:35

ps:

"Osallahan on tapana sairastaa syöpä tms kuolettava tauti, niin että asiasta ei saa kenellekään kertoa. Ei vaikka sairaus näkyy ja aiheuttaa kysymyksiä. Puolison täytyisi tähän lähteä mukaan ja esittää asioiden olevan kunnossa kyselijöille eli valehdella. Kotonakaan asiasta ei saa puhua."

Itse en suostuisi valehteluun. Sovittaessa olisin keskustelematta ulkopuolisten kanssa, jos ystävä/puoliso/perheenjäsen niin toivoo.

Lähettäjä: huu 
Päivämäärä:   29.10.25 19:04:57

Vähän erikoista verrata keskenmenoa ja esim kuolemaan johtavaa syöpää kertomisen suhteen. Tai ainakin keskenmenoa siinä kohtaa kun raskaus ei vielä näy ulospäin tai ole kaiken kansan tiedossa. Syöpään kuoleminen on aika monesti sen verran näkyvä prosessi, että olisihan se aika erikoista esittää vain kaikille että juu, kaikki on ihan hyvin kun toinen riutuu siinä sivussa hengiltä.

Lähettäjä: ? 
Päivämäärä:   29.10.25 19:08:22

Hyväksyisin. Monien asenne ja käyttäytyminen muuttu sairastavaa kohtaan kun paljastuu vakava sairaus.

Lähettäjä: Parantumaton 
Päivämäärä:   29.10.25 19:24:37

" Syöpään kuoleminen on aika monesti sen verran näkyvä prosessi, että olisihan se aika erikoista esittää vain kaikille että juu, kaikki on ihan hyvin kun toinen riutuu siinä sivussa hengiltä."

Syöpää sairastetaan keskimäärin 5v (riippuen toki syövästä, ihmisen iästä ennen sairastumista olevasta kunnosta).
Jos mietin keskenmenoa, harva sairastaa sitä ennen "kuolemaa" tuon 5v.
Tuosta 5v:sta saattohoitovaihetta ei lusita koko aikaa ja on kohtuutonta vaatia kenenkään olevan vuosia ns. puheenaihe ja sairastunut, vaikka hengiltä riutumista ei vielä näe ja sairastuneella saattaa itsellään olla vielä toivo, elän pidempään kuin lääkärini lupasi.

Osittain pidän kohtuuttomana läheiseltä tuonkaltaista vaadetta.

Lähettäjä: perus 
Päivämäärä:   29.10.25 19:27:28

Kyllä mä kunnioittaisin kuolevan ihmisen tahtoa niin pitkälle kuin vain mahdollista.

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   29.10.25 19:44:45

Kunnioittaisin. Isäni sairasti parantumatonta syöpää ja toivoi ettei äitini puhuisi siitä yhteisille tuttaville. Tämähän ei hänelle käynyt. Eikä hän ollut valmis päästämään irti. Lisäksi hän tarttui jokaisen tuttavan ohjeisiin. Viimeisen vuotensa isä söi ruokaa josta ei pitänyt ja yritti äidin mieliksi harrastaa ties mitä pilatesta kotona kun äiti oli päättänyt että terveellisilla elämäntavoilla heillä on vielä paljon yhteistä aikaa. Näinhän on oltava kun jokaisella oli irmatäti tai Jorma setä joka oli parantunut parsalla. Oli aika riipaisevaa kuulla isän sanovan viimeisellä elinviikollaan että jos jotakin voisi muuttaa niin vaihtaisi ne pilates sessiot kaljaan kavereiden kanssa ja terveellistrn kotiruokien sijasta kävisi meidän lasten kanssa grillillä tai pizzalla.

Lähettäjä: L 
Päivämäärä:   29.10.25 22:24:16

Sitten kun kumppani on kuollut, voit purkaa traumaasi ihan missä ja kenen kanssa tahansa. Ei tässä ketään olla puhumasta kielletty, vaan levittämästä asiaa ulkopuolisille, jos kuoleva ei sitä halua. Hän päättää kuka saa tietää ja kenen kanssa siitä puhuu.
Keskenmenon otin vertailuun siksi, että se on myös hyvin intiimi asia, jota ei yleensä haluta hirveästi mainostaa etenkään heti tapahtuman jälkeen. On aika narsistista käytöstä kerjätä itselleen myötätuntoa läheisen kohtalolla. Esim kun itse sain kaksosten keskenmenon, äitini ei tullut lohduttamaan minua mitenkään, vaan kerjäsi itselleen myötätuntoa tuttavilta ja sukulaisilta juoruilemalla heille minun keskenmenoistani. Se tuntui siinä tilanteessa hyvin pahalta. Myöhemmin kun "haava" on parantunut, olen monesti jakanut tämän keskenmenokokemuksen eri yhteyksissä erilaisten naisten kanssa ja kokenut sen silloin voimaannuttavana, kun olen voinut jakaa asian mm kohtalotovereiden kanssa.

Lähettäjä: ' 
Päivämäärä:   30.10.25 08:30:35

^ Asia on just noin. Eloonjääneellä on tosiaan loppuelämä aikaa kerätä ja nautiskella säälipisteistä, varmasti jaksaa ne kuolevan viimeiset hetket odotella.

Kamala tuo ..:n tarina :/

Lähettäjä: Itsemäärämisoikeus 
Päivämäärä:   30.10.25 08:49:11

On jokaisella meistä

Lähettäjä: Assi 
Päivämäärä:   30.10.25 08:56:00

Mulla ei ole syöpää (ainakaan vielä), mutta sairaus, joka on etenevä .
Olen kertonut vain harvoille, enkä halua siitä puhua. Niin kauan kunnes se on ilmiselvää ja tarvitsen esim lisähappea, pyörätuolia tms . On mahdollista että siihen menee jopa 10 vuotta (hyvällä tuurilla)

Pahimmat ahdistukset ovat ainakin tauolla, mutta oudolta tuntuu kun ei ole enää mitään unelmia tai haaveita, paitsi helppo, tuskaton kuolema.