|
Lähettäjä: Roosa
Päivämäärä: 26.10.25 22:57:05
Syöpäsäätiön tilinpäätöksestä 2024 kopsattua: "Säätiön sijoitussalkun omaisuuden arvonkehitys oli erinomainen toimintavuoden
aikana. Sijoitusomaisuuden markkina-arvo ylitti ensimmäistä kertaa 100
miljoonan rajan ja oli vuoden lopussa 115,6 miljoonaa euroa (83,0 miljoonaa euroa vuonna 2023). 32,6 miljoonan euron markkina-arvon kasvu edelliseen vuoteen verrattuna perustui sekä lisäsijoituksiin testamenttisaantojen ansiosta että sijoitusmarkkinoiden myönteiseen kehitykseen. Markkina-arvon ja kirjanpitoarvon ero 31.12.2024 oli 11,2 miljoonaa euroa. Toimintavuotena sijoitussalkun varallisuuden tuottokehitys oli n. 10,4 %. Toimintavuonna sijoituksien arvonmuutos oli 0,1 miljoonaa euroa. Säätiön sijoitustoiminnan kirjanpidollinen tulos oli 3,3 miljoonaa euroa. Syöpäsäätiön sijoitusomaisuutta hoidetaan hallituksen vahvistaman sijoitussuunnitelman periaatteiden mukaisesti. Sijoitustoiminnan, varainhoidon ja tasevarallisuuden aktiivisella ylläpidolla, seurannalla ja kehittämisellä varmistetaan säätiön pitkän tähtäimen rahoituksen ja toiminnan kantokyky säätiön tehtävän toteuttamiseksi eli kansallisen syöpätutkimuksen sekä hyvän ja saavutettavan syövänhoidon varmistamiseksi."
Ajatella, että joku mummu laittaa viimeisistä rahoistaan 15e Syöpäsäätiölle Roosa-nauha keräyksessä. Sillä rahalla sitten joku lääkäri Viktor Johansson (keksitty) saa esim. matkatukea 1500e (summa ja tarkoitus ei keksitty). Katsokaa sitä tilinpäätöstä!
https://syopasaatio.fi/wp-content/uploads/2025/05/Syopasaatio_Toimintakertomus_2024.pdf
|