Lähettäjä: Saamaton 
Päivämäärä:   25.10.25 19:20:25

Ei ole ystäviä, työ- ja harrastusyhteisössä olematon, en osaa mitään ja en edes ole pystynyt kouluttautua. Tämän asian kanssa olen jotenkin selvinnyt, mutta kun näköjään siirtyy vielä seuraavallekkin sukupolvelle. Lapsilla ei ole kavereita, ei kutsuta synttäreille jne. Miten ihminen voikaan olla näin ei yhtään mitään.

Lähettäjä: Pillari 
Päivämäärä:   25.10.25 19:22:32

Sitten sun pitää ruveta tekemään asioille jotain. Kaikessa ei voi eikä tarvitse olla täydellinen, mutta aina kannattaa tehdä edes jotain.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   26.10.25 00:11:53

No sinulla sentään ilmeisesti on työ. Itselläni ei ole sitäkään. Eikä perhettä. Ihan hyvinhän sinulla vaikuttaisi asiat olevan kun on töitä, harrastuksia ja vielä lapsiakin.

Lähettäjä: S 
Päivämäärä:   26.10.25 00:14:54

No mitä olet tehnyt asian eteen?

Lähettäjä: Ällö 
Päivämäärä:   26.10.25 00:46:36

Kukaan ei tuo asioita pöytään kuin manulle illallista, itse on asioiden eteen nähtävä vaivaa. Pienempien lasten kohdalla vanhempien aktiivisuus määrittää kavereita paljolti, kouluikäiset osaa jo vähitellen solmia omia kaverisuhteita.

Sosiaaliset ihmiset toki löytävät helpommin seuraa kuin he, jotka eivät edes yritä.

Lähettäjä: X 
Päivämäärä:   26.10.25 01:13:19

vaikka "no tee asialle jotain" neuvot tuntuu järkeviltä, niin oikeasti ongelmasi ei ole se että olisit huono. Vaan se että sinä itse näet peilikuvassa luuserin, ja projisoit sitä myös lapsiisi ihan tahtomattasi.

Se että alkaa hammas irvessä heittäytymään kuvitellen että "sitten kun minulla on kavereita ja sitten kun minä osaan siistejä juttuja, niin sitten minä pidän itsestäni" vie vain syvemmälle suohon. Sinä et paremmaksi muutu sillä että itsevihan kautta itseäsi yrität parantaa, päin vastoin kiedot omatuntoasi vielä enemmän kiinni näihin ulkoisiin seikkoihin.

Aloita siitä että mietit, millaista elämäsi olisi, jos pitäisit itsestäsi? Millaiselta arkesi näyttäisi jos uskoisit itseesi, jos pitäisit itseäsi mukavana, arvokkaana, osaavana ihmisenä? Miten se heijastuisi lapsiisi ja lastesi elä'mään jos heidän äitinsä näkisi peilikuvassa arvokkaan, rakkaudenarvoisen, ihanan ihmisen joka saa viedä tilaa maailmassa ihan yhtä paljon kuin muutkin?

Ei tämä ole sosiaalisuus- ihmissuhde- tai osaamattomuusongelma. Tuo kaikki kumpuaa huonosta itsetunnosta ja sen luomasta lumivyöryefektistä. En yritä olla ilkeä, päin vastoin, olen itsekin ollut samassa jamassa. Tsemppiä <3

Lähettäjä: Ällö 
Päivämäärä:   26.10.25 01:17:10

X, tuosta olen samaa mieltä, että pitää ensin pitää itsestään, jotta muutkin pitäisi. Ratkaisuja ei luo parisuhde, kaverit, työ tms. Ensin on viihdyttävä itsensä kanssa, jotta muutkin viihtyisivät.

Lähettäjä: Saamaton 
Päivämäärä:   26.10.25 08:39:01

Ihan järkevää tekstiä, mutta toteutus on kyllä hankala. Uskon myös että minussa on joku luonteenpiirre mikä tekee minusta luotaantyöntävän.
Älyä ei saa lisää vaikka mitä tekisi.