|
Lähettäjä: 35
Päivämäärä: 25.10.25 09:19:54
Täytän pian 35. Ja vähän tuntuu siltä että alkaa ahdistaa. Silloin kun täytin 30 ei tuntunu missään mut tuo lähentyvä 40 vähä kuristaa.
Joskus musta tuntuu et oon vähän "lapsellinen" kun en elä sellasta stereotypistä aikuisen elämää. Läheiset odottaa myös että eläisin niin kuin kaikki muut, eli hankkia puoliso ja tehdä lapsia !
Elän siis yksin, omistamassani kerrostalo asunnossa. Olen asunut jo yli 10 vuotta. Käyn töissä, mutta olen ihan perus duunari. Mutta olen hyvä työssäni. Läheiset ajattelee, että tämä mun työni on vain semmonen väliaikainen, vaikka toitotan sitä että viihdyn siellä, ensimmäinen työpaikka jossa viihdyn. Vaikka se ei ole mikään menestystarina.
Siis se miks musta tuntu että on ikäkriisi, on että mun elämä ei ole sellaista mitä odotetaan olevan. Ja sekin kyl et joskus pysähdyn mietittiin että kaikki kiva nuoruudessa on mennyttä, jota en enää voi kokea. Esim kavereiden kanssa vietetty huoleton kesäilta. Nykyään kaikilla on aikataulut ja kiireet. Yks sovittu ilta pitää suunnitella puoli vuotta etukäteen, ei mitään spontaania lähetääs nyt tytöt radalle. Tosin, nykyään oon sen verran vanha että arvostan viikonloppua jolloin saa levätä.
Ja tuo puoliso asia. Mummu ei kysy multa edes mitää muuta kuin sen että onko jo mies löytynyt. Sen jälkeen ei mitään.. vaikka olen sanonut etten edes etsi. Aina olen hänelle pettymys. Jotenki mun arvo hänen silmissään nousee vasta kun perustan perheen
|