|
Lähettäjä: kurkee
Päivämäärä: 22.10.25 20:29:06
Olen miettinyt tätä aika paljonkin. Kun lapsella on sisaruksia, niin aina joku on esikoinen, joku kuopus, siinä välissäkin ehkä sisaruksia. Esikoinen on harjoituskappale, kuopus ikuinen vauva. Lapsia kohdellaan aina eriarvoisesti ja joku on lellikki ja joku ei. Lisäksi jokaisella lapsella on omanlaisensa temperamentti ja luonne, joihin ei juuri voi vaikuttaa, ainakaan pikkulapsi-iässä. Sehän onkin sitten kivaa, kun se äkkipikainen ja temperamenttinen on se sorsittu sisarus ja joku muu on lellikki.
Eipä siinä paljon tunteiden säätely ja sosiaaliset taidot kehity, kun aina tuntuu paskalta, kun toista lellitään ja toista vain moititaan sen lellikin tekemistä mokista. Lytätään ihan varmuuden vuoksi, kun et kuitenkaan osaa. Sisarukset tekevät tätä keskenäänkin, eikä vanhemmat puutu. Joten eipä siinä lapset opi muuta kuin tappelemaan keskenään. Monta kertaa lapsena ja teininä muistan puolustaneeni kaverin pikkusisaruksia, kun kaverini (perheen esikoinen) oli heitä kohtaan niin ilkeä. Esim. kun pikkusisko tulee kysymään, että ehditkö mitata kun teen mekkoa ja isosisko huutaa että mee vttuun siitä sulla ei oo oikeutta tulla tänne, niin sanoin, että älä huuda ja mä voin mitata, ei tarvi olla noin törkee.
Olen itse kuopus. Kahden vuoden ikäerolla isosiskooni. Olemme täysin erilaisia kaikin tavoin. Olen aina toivonut, että kunpa meitä olisi kohdeltu samalla lailla ja samanarvoisesti. Mutta aina toinen oli lellikki ja toinen sorsittu. Meillä äiti lelli enemmän isosiskoani ja isä minua. Mutta ei todellakaan aina mennyt niin, vaan ihan yhtä lailla olemme olleet eriarvoisia molempien vanhempien taholta.
Vähän vaikea siinä on kehittää omia taitojaan, kun isosiskolla on lupa lyödä minua, varastaa ja omia tavarani ja jopa rikkoa ne. Siskolleni ostetaan kaikki ja minä joudun ostamaan kaiken itse säästämilläni rahoilla, ja lopulta siskoni varastaa tavarani ja omii ne itselleen. Ja minä en saa edes lainata hetkeksi siskoni tavaroita. En edes niitä omiani, jotka hän minulta pölli. Se oli aika epäreilua.
Jos miettii, että kumpaa meistä on enemmän lellitty niin siskoani. Ihan jo siksi, että hän oli se harjoituskappale ja sai kaiken aina uutena. Minulle kostettiin kaikki mikä siskoni kanssa meni pieleen ja minä en saanut mitään uutena. Kun ihan turhaa, kun siskollenikin jotain hankittiin turhaan. Kun hän hukkasi pyörän avaimen, niin minä sain siitä huudot, kun nyt ei ole enää kuin yksi avain olemassa kun siskoni hävitti yhden, joten minä en saa missään nimessä kadottaa avainta koska niitä ei ole enempää. En ole 40-vuotisen elämäni aikana hukannut ainuttakaan pyörän avainta, mutta monta kertaa sain huudot, kun siskoni hukkasi jokaisen polkupyöränsä avaimen.
Ei meitä koskaan opetettu siihen, että toista ei saa lyödä, pitää odottaa vuoroaan tai jakaa tasan. Meille opetettiin, että siskoni saa lyödä minua mutta minä en häntä. Siskoni sai aina kaiken silloin kun halusi, minä en ollenkaan, en vaikka kiltisti odotin vuoroani. Lopputulos oli aina "Et saa" ja perustelu "No et saan saa". Mitään ei jaettu tasan, vaan siskoni sai kaiken minkä halusi. Hän sai omia kaikki herkut, katsoa telkkarista sitä mitä halusi (huom. synnyimme kasarilla, ei ollut Netflixiä ja nettiä), istua asunnon/talon ainoassa vessassa pöntöllä vaikka puolitoista tuntia, kun jumahti sinne lukemaan. Kun meillä oli yhteinen huone, se oli siskoni valtakuntaa. Minä en saanut mennä sinne ollenkaan, edes hakemaan/viemään jotain tavaroitani. Jos niin erehdyin tekemään, siskoni hakkasi minut ja heitti pihalle. Vanhemmat joko eivät sanoneet mitään tai sitten sanoivat "Älkää viitsikö tapella". Mutta koskaan eivät sanoneet, että minulla on ihan yhtä lailla oikeus mennä huoneeseen. En saanut laittaa valoja päälle jos siskoni nukkui ja siskoni sai pitää valoja päällä, möykätä ja kuunnella musiikkia stereoista, vaikka minä yritin nukkua.
Kun lopulta saimme omat huoneet, niin se oli minulle helpotus. Paitsi että kesti vähän kauemmin tajuta, että taas omaisuuttani on pöllitty ja omilla rahoillani ostamasi tavarat/vaatteet onkin siirtyneet siskoni kaappeihin. Taas vanhemmat vain toruivat minua, että onko teidän pakko tapella tai "käyttäkää samoja". No vähän vaikeaa se on, kun siskoni ei anna minun käyttää niitä...
Eli ei, lapset ei automaattisesti opi asioita vaan heidät pitää opettaa. Mutta turha on yrittää opettaa lapsesta kivaa ja kuuliaista, jos häntä kohtelee paskasti. Varsinkin, jos on sisaruksia, niin eriarvoisuutta on aina. Vanhemmat kohtelevat lapsia aina eriarvoisesti ihan jo siksi, että vanhempi lapsi osaa ehkä tehdä jotain mitä pienemmän ei voi antaa vielä edes kokeilla, esim. vuolla puukolla halon kyljestä sytykkeitä. Meistä kahdesta se olin kyllä minä, joka sujuvasti alle kouluikäisenä käytti puukkoa ja kirvestä, siskoni ei jotenkin oppinut kuin vasta joskus yläasteikäisenä.
Mutta jos jollain on kolme lasta, 10 v, 7 v ja 5 v, niin vaikka jokainen haluaisi kokeilla ampua ilmakiväärillä tai käyttää metristä kirvestä, niin ei ehkä ole järkevää antaa sen pienimmän kokeilla, joten hän tuntee itsensä eriarvoiseksi. Ja jos hänelle sanoo, että "kahden vuoden päästä sinäkin saat kokeilla", mutta sitten parin vuoden päästä edelleen sanoo "No et saa", ilman mitään sen kummempia perusteluita, niin se on epäreilua. Meillä oli paljonkin tuota eriarvoisuutta, että minulle sanottiin "Et saa kun olet niin nuori vielä, kahden vuoden päästä sinäkin saat", mutta en sitten saanutkaan. Ei siihen ollut mitään muuta syytä kuin ikä, mutta silti en saanut tehdä. Se oli epäreilua ja eriarvoisuutta, koska ei perustunut mihinkään järkevään, kuten terveydentila (esim. allergia) tai että olisin ollut huithapeli, eikä minun uskalla antaa tehdä jotain. Siskoni oli meistä se allerginen ja huithapeli, mutta esikoisena hän oli se, jonka annettiin tehdä ja sitten kun meni plörinäksi, niin minä en saanut enää edes yrittää.
|