Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Kansa on puhunut: Hallitus on toiminut huonosti

Lähettäjä: Faktahomma 
Päivämäärä:   21.10.25 15:35:17

Hallitus on toiminut huonosti ainakin jos uskotaan kansaa ja miksi ei uskottaisi. Demokratiassa kansa seuraavissa vaaleissa päättää ketkä nousevat valtaan.

Tutkimusyhtiö Verian on julkaissut tietoja puoluebarometristä, joka mittaa eduskuntapuolueiden mielikuvia kansalaisten silmissä. 66 prosenttia arvioi, että Petteri Orpon hallitus on toiminut huonosti tai melko huonosti. Vähintään melko hyväksi hallitusta kehuu puolestaan 30 prosenttia vastaajista.

Orpon hallitus sai mittaushistorian huonoimpaan viidennekseen luettavan tuloksen. Puoluebarometriä on tehty vuodesta 1995 alkaen.

Puoluebarometri on puolueiden tilaama tutkimus, jolle annetaan perinteisesti merkitystä. Tutkimuksen on arvioitu näyttävän suuntaa sille, mihin puolueiden kannatus on kehittymässä.

52 prosenttia vastaajista ilmoitti suhtautuvansa Sdp:hen ja keskustaan myönteisesti.

42 prosenttia vastaajista ilmoitti suhtautuvansa kokoomukseen myönteisesti.

29 prosenttia vastaajista ilmoitti suhtautuvansa perussuomalaisiin myönteisesti.

(Lähde IL)

  Re: Kansa on puhunut: Hallitus on toiminut huonosti

Lähettäjä: löl 
Päivämäärä:   21.10.25 15:38:29

Ikävä kyllä seuraaviin vaaleihin mennessä kaikki on unohdettu, kun hallituspuolueet tehostavat kampanjointiansa. Syyttävä sormi käännetään väkisin kaikkeen muuhun paitsi puolueiden omaan toimintaan. Maahanmuutosta meuhkaaminen onkin jo aloitettu, mitähän vielä keksivät.

  Re: Kansa on puhunut: Hallitus on toiminut huonosti

Lähettäjä: .......... 
Päivämäärä:   21.10.25 15:58:59

Vaalikampanjointi on alkanut jo, aiheena luonnollisestikin maahanmuutto ja valtavia korotuksia mm eläkkeisiin, 0.3-0.5%. Naurattaisi moinen vttuilu jos ei itkettäisi.

Edellisen vaalituloksen ratkaisivat ne, jotka luottivat muiden äänestävän puolestaan eivätkä vääntäytyneet äänestyskopille. Jokainen nukkuva ääni on ääni kokoomukselle, koska heissä on jaksavaa ja hyvinvoivaa ja aktiivista porukkaa joka haluaa pitää kiinni oikeuksistaan, ja sitten persureppanat, jotka ihan oikeasti kuvittelevat mannaa alkavan satamaan taivaalta juuri heille, jos maahanmuuttajia olisi vähemmän.
Kun ruuan arvellaan nousevan ensi vuonna liki 4%, lääkkeiden alkuomavastuu ja omavastuurajat suurenevat, muut tuet vastaavasti pienenevät, niin puolen prosentin korotus johonkin pienimpään eläkkeeseen irvokasta, mutta eiköhän tämänkin joku elämän kovan koulun käynyt saa käännettyä valtavaksi käännekohdaksi Suomen "hyvinvoinnissa".

  Re: Kansa on puhunut: Hallitus on toiminut huonosti

Lähettäjä: löl 
Päivämäärä:   21.10.25 16:19:55

"Jokainen nukkuva ääni on ääni kokoomukselle"

Juuri näin. Jos tämä "ei äänestäminen mitään vaikuta" -porukka ymmärtäisi että äänestämättä jättäminen on ääni vastapuolelle, saataisiin ehkä jotain muutosta aikaan.

  Re: Kansa on puhunut: Hallitus on toiminut huonosti

Lähettäjä: Kielo 
Päivämäärä:   21.10.25 16:27:41

Oletko sinä faktahomma joku oppositiopoliitikko, kun joka päivä aloitat näitä hallitusta mollaavia ketjuja?

  Re: Kansa on puhunut: Hallitus on toiminut huonosti

Lähettäjä: Koodee 
Päivämäärä:   21.10.25 16:39:41

Eikä ole. Ajat on niin @!#$ kehnot ja suhdanne mataa. Osu p tuulettimeen oikein huolella c19 alkaen ja daamirivi jähmettyi ja meni huuruun iha niinku kybällä. Siitä alkoi vaikeudet, olis pitäny jo Sipilän kaudelle polkee vauhtia talouteen, mut ehei.

Mutta tämmöset Saksan ksnssa naimisissa olevien Tanskojen ja Puolien msllit EI täällä toimi. Ei oo Jätyiä rajan takana eikä ruottii iha vieres jans, jossa talous vetää..

Pitäs niinku oikeest laittaa energiainvestoinnit Isolle Liekille ja ydinvoimaa lissee niinku asap..
Samoin laittaa tuulivoimaa ja muita voimaloita myös, biovoimaa jne. Sähköistyminen käynnissä ja koko ajan ladataan aina ja vaan kaikkee, puhelinta, läppärii, suyoo, silti lisäpowerii ei kuulu, ei näy..fotrummmm.

  Re: Kansa on puhunut: Hallitus on toiminut huonosti

Lähettäjä: Faktahomma 
Päivämäärä:   21.10.25 16:41:38

Kielo, aloitus ei ole hallituksen mollaamista vaan kansan mielipide ja tärkeä siinä mielessä, että se on puolueiden tilaama tutkimus joka näyttää suuntaa mihin suuntaan kannatus on kehittymässä.

Jos yhdistää tämän ja viimeisimmät puolueiden kannatuksen mittaukset, seuraava hallitus on todennäköisesti joko Sdp+Kesk tai Sdp+Kok pohjalle rakennettu ja perussuomalaiset jäävät oppositioon.

  Re: Kansa on puhunut: Hallitus on toiminut huonosti

Lähettäjä: Faktahomma 
Päivämäärä:   21.10.25 16:59:57

"Ikävä kyllä seuraaviin vaaleihin mennessä kaikki on unohdettu, kun hallituspuolueet tehostavat kampanjointiansa."

Velkajarrun johdosta seuraavien vaalien teema on "Koska on pakko leikata, mistä teidän puolue leikkaa?" ja silloin muistuu mieleen Purran ”Kokoomus haluaa leikata pienituloisten etuuksista – Se ei meille käy” eikä kerran petetty äänestä toista kertaa petturia. Kokoomuksen kohtalona on se, että velkaantumisen piti taittua ja se kasvoi ennätyksellisen suureksi ja työpaikkoja piti tulla lisää mutta työttömyys räjähti kasvuun.

Minä uskon, että kun kansalle kirkastuu, että nyt äänestetään siitä mistä leikataan (koska kaikki paitsi vasemmistoliitto ovat sitoutuneet velkajarruun) huomio kiinnittyy siihen mistä hallituspuolueet leikkasivat silloin kun olivat vallassa ja ketkä saivat suurimmat verojen kevennykset.

  Re: Kansa on puhunut: Hallitus on toiminut huonosti

Lähettäjä: tässä ja nyt 
Päivämäärä:   21.10.25 17:16:26

Faktahomma, olitko myös USA:ssa käymässä vaalikamppanjaa, kuten aatetoverisi? Miten siellä kävi?

  Re: Kansa on puhunut: Hallitus on toiminut huonosti

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   21.10.25 17:21:48

Tekoälyhomma on vasemmistolainen maksettu propagandisti.

  Re: Kansa on puhunut: Hallitus on toiminut huonosti

Lähettäjä: Faktahomma 
Päivämäärä:   21.10.25 18:22:29

Nimimerkit "tässä ja nyt" sekä ylilaidan viiva eivät taaskaan saa kirjoitettua mitään järkevää. Nyt odotetaan sitä, että he alkavat tyhjä katse silmissä ja kuola suusta valuen jokeltamaan: "Kommunisti, kommunisti..."

  Re: Kansa on puhunut: Hallitus on toiminut huonosti

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   21.10.25 18:24:25

Kommarihan sinä olet.

  Re: Kansa on puhunut: Hallitus on toiminut huonosti

Lähettäjä: Faktahomma 
Päivämäärä:   21.10.25 18:29:37

Ei tarvinnut ylilaudan viivan jokeltamista pitkään odottaa.

Koulutuksesta ei ainakaan kannata leikata, koska Suomessa on oppivelvollisuus pitkään ja silti kasvaa ylilaudan viivan kaltaisia jokeltajia jotka eivät pysty muuhun kun hokemaan: "Kommunisti, kommunisti..."

  Re: Kansa on puhunut: Hallitus on toiminut huonosti

Lähettäjä: pekka 
Päivämäärä:   21.10.25 18:42:49

"perussuomalaiset jäävät oppositioon"

Minä veikkaan, että persukset jäävät ikuiseen oppositioon - kunnes hiipuvat pois.
Tuskin mikään puolue (paitsi ehkä KD) haluaa/uskaltaa enää lähteä persuksien kanssa samaan hallitukseen. Riippumatta persusten vaalimenestyksestä.

:))

  Re: Kansa on puhunut: Hallitus on toiminut huonosti

Lähettäjä: Hmm 
Päivämäärä:   21.10.25 18:54:44

" Tuskin mikään puolue (paitsi ehkä KD) haluaa/uskaltaa enää lähteä persuksien kanssa samaan hallitukseen."

Nytkin olisi ollut ykkös vaihtoehtona sinipunahallitus ellei demarit olisi polttaneet siltoja kokoomukseen jo ennen vaaleja, seuraavissa vaaleissa tuo toteutuu koska Lindtmanilla on järkeä päässä hieman enemmän kuin edeltäjällään.

  Re: Kansa on puhunut: Hallitus on toiminut huonosti

Lähettäjä: Faktahomma 
Päivämäärä:   21.10.25 19:00:00

pekka, perussuomalaiset kelpaavat Kd:lle koska molemmat ovat kristillisiä konservatiiveja mikä näkyy Palestiinan tunnustamisen vastustamisena, eheytyshoitojen kriminalisoinnin vastustamisena, eutanasian vastustamisena jne.

Kokoomus sietää rasismin, öyhöttämisen ja kaiken muunkin, kunhan talouspolitiikassa tehdään kuten kokoomus sanoo.

Nämä kolme eivät saa enemmistöä eduskunnassa (edes Rkp:n kanssa) ja muut eivät perussuomalaisten kanssa samaan hallitukseen lähde.

  Re: Kansa on puhunut: Hallitus on toiminut huonosti

Lähettäjä: pekka 
Päivämäärä:   21.10.25 19:24:07

"Kokoomus sietää rasismin, öyhöttämisen ja kaiken muunkin, kunhan talouspolitiikassa tehdään kuten kokoomus sanoo."

Totta - ei sekoomuksesta taida kaiken nöyryyttämisen jälkeenkään löytyä selkärankaa... ;)

:))

  Re: Kansa on puhunut: Hallitus on toiminut huonosti

Lähettäjä: Faktahomma 
Päivämäärä:   21.10.25 19:37:58

"Nytkin olisi ollut ykkös vaihtoehtona sinipunahallitus ellei demarit olisi polttaneet siltoja kokoomukseen jo ennen vaaleja, seuraavissa vaaleissa tuo toteutuu koska Lindtmanilla on järkeä päässä hieman enemmän kuin edeltäjällään."

Se on totta, että Sdp poltti sillat ennen vaaleja kokoomukseen ja se on yksi syy miksi perussuomalaiset pääsivät valtaan. Toinen syy on se, että duunarit eivät kokeneet Sdp:tä edellisen puoluejohtajan aikana omakseen ja Sdp:stä siirtyi duunareita perussuomalaisiin. Nämä asiat ovat nyt korjaantuneet.

Jos keskustan kannatus jatkaa nousuaan Sdp on tilanteessa missä se voi valita ottaako se hallitukseen kokoomuksen vai keskustan eli on aika ihanteellisessa tilanteessa. Ja tämäkin tutkimus tukee sitä, että keskusta on nousussa.

  Re: Kansa on puhunut: Hallitus on toiminut huonosti

Lähettäjä: Paskahomma 
Päivämäärä:   22.10.25 04:36:57

Hah, ihmiset ovat niin yksinkertaisia. Jos rahaa ei jaeta ylettömästi heppoisin perustein, he alkavat liikutella. Suurimmalla osalla porukasta ei ole mitään käsitystä talouspolitiikasta ja äo alle 100.

  Re: Kansa on puhunut: Hallitus on toiminut huonosti

Lähettäjä: Paskahomma 
Päivämäärä:   22.10.25 04:50:19

*kiukutella

  Re: Kansa on puhunut: Hallitus on toiminut huonosti

Lähettäjä: *Remontti Riku * 
Päivämäärä:   22.10.25 05:08:16

"Suurimmalla osalla porukasta ei ole mitään käsitystä talouspolitiikasta ja äo alle 100."

Oikein osuva termi persujen kannattajista.
Mutta viime eduskuntavaaleissa tämän ryhmän edustus oli noin 20 pinnaa.
Kuntavaaleissa taas puolet viisastui ja kannatus puolittui.

  Re: Kansa on puhunut: Hallitus on toiminut huonosti

Lähettäjä: Pöö 
Päivämäärä:   22.10.25 05:16:52

Duunarit hyppivät puolueesta toiseen. Ensin petyttiin demareihin ja hypättiin persuihin. Nyt petyttiin persuihin ja hypättiin demareihin. Ensi vaalikaudella taas petytään demareihin... Kokoomuksella on uskollisimmat kannattajat. Kannatus on 18% kuin nakutettu ja sitten mitä saa siihen päälle näitä mielensä muuttajia.

  Re: Kansa on puhunut: Hallitus on toiminut huonosti

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   22.10.25 08:33:58

Ainahan hallitus toimii huonosti oli se millainen tahansa.

  Re: Kansa on puhunut: Hallitus on toiminut huonosti

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   22.10.25 08:55:59

Joo leikata olisi pitänyt huomattavasti rajummin. Muuten ei valittamista.

  Re: Kansa on puhunut: Hallitus on toiminut huonosti

Lähettäjä: *Remontti Riku * 
Päivämäärä:   22.10.25 09:07:16

"Ainahan hallitus toimii huonosti oli se millainen tahansa."

Marinin hallituksen jälkeen demareiden kannatus nousi sekä Kokoomuksen kannatus pysyy hyvin pitkälle vakaana.

  Re: Kansa on puhunut: Hallitus on toiminut huonosti

Lähettäjä: Faktahomma 
Päivämäärä:   22.10.25 09:22:54

"Ainahan hallitus toimii huonosti oli se millainen tahansa."

Orpon hallitus sai mittaushistorian huonoimpaan viidennekseen luettavan tuloksen.

  Re: Kansa on puhunut: Hallitus on toiminut huonosti

Lähettäjä: Räplärit 
Päivämäärä:   22.10.25 10:16:17

Mites tää Sitra? Tarttet tekoälyy hakemaan makkaraa kaupasta? Turhaa ruutuaikaa lissee..sano Eetvartti.

  Re: Kansa on puhunut: Hallitus on toiminut huonosti

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   22.10.25 10:18:27

Paitsi perussuomalaisten kannattajien mielestä. Olikos se 70% jonka mielestä hallitus on onnistunut tällä kaudella.

  Re: Kansa on puhunut: Hallitus on toiminut huonosti

Lähettäjä: + 
Päivämäärä:   22.10.25 10:21:45

Kokoomus on täysin moraaliton puolue, samoin kristilliset jotka odottavat vain taivaaseensa pääsyä.

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.