Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Uskotko ufoihin ja vieraisiin sivilisaatioihin?

Lähettäjä: Kysyjä 
Päivämäärä:   4.10.25 18:03:47

Niin, otsikossa kysymys lauantai-illan ratoksi.

Minä uskon. Olen kerran nähnyt 90-luvulla sellaisen klassisen lentävän lautasen pohjoisessa ollessa. Toisaalta nykyään on julkisuudessakin hyvin paljon, jopa armeijoiden tekemiä havaintoja, jossa todetaan ihan selkeästi, että mm. Amerikan ilmatilassa lentää tuntemattomia ilma-aluksia, joten tuskin savua ilman tulta. Niin paljon on asiasta hälyä, että vaikka 90% olisi skeidaa, niin silti jää vielä valtava määrä vakavasti otettavia tapauksia.

Sitten uskon myös maan ulkopuoliseen älykkääseen elämään. En ole käsipäivää sanonut, mutta ihan todennäköisyys edellä mietin.. Ihmisen tiede on kartoittanut vain hyvin pienen murusen avaruutta, mutta siellä tiedetään olevan miljardeja tähtiä ja planeettoja, joten melkoinen ihme olisi, jos vain maapallolla olisi älykästä elämää koko maailmankaikkeudessa.

  Re: Uskotko ufoihin ja vieraisiin sivilisaatioihin?

Lähettäjä: S 
Päivämäärä:   4.10.25 18:06:37

Ei näihin tarvitse erikseen 'uskoa', ne on jo olemassa muutenkin, vaikkei kukaan uskoisi niihin.

Siis vastaus kysymykseen: Niitä on aina ollut ja tulee aina olemaan.

  Re: Uskotko ufoihin ja vieraisiin sivilisaatioihin?

Lähettäjä: Riu 
Päivämäärä:   4.10.25 18:09:35

Ufo on tunnistamaton lentävä esine, toki niitä on. Se että ne tulisivat jostain ulkoavaruudesta ei mielestäni ole todennäköisin selitys.

Kannattaa tutustua Fermin paradoksiin ja esim. Stephen Webbin kirjaan, jossa esitellään sille 75 ratkaisua, jos aihe kiinnostaa.

  Re: Uskotko ufoihin ja vieraisiin sivilisaatioihin?

Lähettäjä: ----- 
Päivämäärä:   4.10.25 18:55:14

En usko, että ne ovat käyneet Maassa tai lennelleet täällä taivaalla.

Mutta se on mahdoton ajatus, että me ihmiset täällä maapallolla olisimme ainoa sivilisaatio koko maailmankaikkeudessa. Muutakin älykästä elämää on on varmasti ollut, on tälläkin hetkellä ja tulee aina olemaan. Mutta uskon myös, että ne ovat ensinnäkin niin kaukana toisistaan, että mitkään sivilisaatiot eivät kohtaa. Ja toiseksi, mikä vielä tärkeämpää, ne ovat olemassa eri aikoina. Ihmisten sivilisaatio täällä maan päällä on mitättömän pieni aika maapallonkin historiassa, koko maailmankaikkeudesta puhumattakaan. Se, että jollain niin läheisellä planeetalla, että sieltä voitaisiin matkustaa tänne, sattuisi olemaan älykästä elämää samaan aikaan kuin täällä, ei ole minun mielestäni mahdollista. En myöskään usko madonreikäteoriaan/teleportaatioon oikaisumenetelmänä tähtien tai galaksien välisessä liikkumisessa.

  Re: Uskotko ufoihin ja vieraisiin sivilisaatioihin?

Lähettäjä: ** 
Päivämäärä:   4.10.25 19:01:23

Mä uskon, että tuolla jossain avaruudessa on elämää vaikka millä mitalla. Se on niin suunnattoman suuri, ääretön, että mielestäni olisi tyhmää ajatella, että meidän maapallo olisi ainoa, jolla on elämää. Se voi olla ihan bakteeri- tai tohvelieläintasolla, tai sitten todella kehittynyttä, kukaan ei tiedä. Eikä koskaan tule tietämään, koska sitä kaikkea on mahdoton tutkia.

Siitä en niin tiedä, uskoisinko, että ne vieraat sivilisaatiot täällä lentelisi, se kuulostaa mun korvaan liioittelulta. Tunnistamattomia lentäviä esineitä toki tuolla pörrää, mitä ne sitten on, en tiedä, joku viisaampi saa vastata siihen.

  Re: Uskotko ufoihin ja vieraisiin sivilisaatioihin?

Lähettäjä: hmm 
Päivämäärä:   4.10.25 19:45:17

Edelleenkin, porukka ei oikein tunnu käsittävän sitä millaisia tähtienväliset etäisyydet oikeasti ovat ja millaisia teknisiä ja fyysisiä haasteita tähtienväliseen matkustamiseen liittyy. Karu fakta on se, että kaikista kivoista sci-fi kirjoista ja leffoista huolimatta meillä ei oikeasti ole vielä pienintäkään käryä siitä miten voisimme lähettää mitään fyysisiä kappaleita, saati matkustajia eri aurinkokuntien välillä minkäänlaisessa järjellisessä ajassa. Ja moni futuristi onkin sitä mieltä että tämä tulee olemaan pysyvä tila, koska fysiikan lait eivät yksinkertaisesti salli mitään valon nopeudella matkustamisia sun muuta. Meillä on olemassa vasta konsepti siitä että tähtienvälinen matkustaminen voisi ehkä teoriassa olla mahdollista jollain sellaisella teknologialla, jota emme tunne vielä ollenkaan edes teoriatasolla. Muistatteko kun takavuosina kohkattiin Mars-retkikunnasta, ja sitten koko homma haudattiin hiljaisuudessa eikä siitä ole kuulunut enää mitään? Niin, se johtuu siitä että kun asiaan paneuduttiin pintaa syvemmältä niin tajuttiin että kuulennoista yms. huolimatta niin eihän meillä ole teknologiaa vielä läheskään valmiina edes tuon suht lähiavaruuden reissun suorittamiseen järkevästi, vaan asia vaatii vielä useiden vuosikymmenien työn.

Tästä johtuen olen täysin vakuuttunut siitä että millään sellaisella sivilisaatiolla, joka on niin uskomattoman paljon meitä kehityksessä edellä että heillä ylipäätään on rahkeita tulla tänne meidän luokse ilman että heti sen huomaamme (kuten jollain hitaalla massiivisella sukupolvialuksella), ei ole minkään valtakunnan tarvetta lennellä meidän ilmakehässä millään fyysisillä kappaleilla. Tai, jos ne niin haluaisivat tehdä, niin ne pystyisivät tekemään sen niin ettemme huomaisi yhtään mitään. Esimerkiksi meteoriitiksi naamioitu luotain tai nuppineulanpään kokoinen kappale hoitaa saman homman aivan yhtä hyvin jos nyt on ihan välttämätön tarve ottaa jotain fyysisiä näytteitä täältä, mutta veikkaan tosiaan että jääkaapin kokoinen kivenmurikaksi naamioitu luotain joka piileskelee jossain Oortin pilvessä keräilee kyllä kaiken tarvittavan datan täältä ilman sen suurempia vaikeuksia. Joten tämmöisellä sivilisaatiolla on nähdäkseni kaksi vaihtoehtoa: Joko se tekisi itsensä selkeästi tiettäväksi ja ottaisi kontaktin haluamallaan hetkellä, tai sitten se huolehtisi siitä ettemme tiedä heistä yhtään mitään. Jostain toisesta aurinkokunnasta tänne salaa tuleminen ja sitten täysin tarpeeton huvikseen tai ärsytysmielessä jollain ihme lentävillä lautasilla lentely meidän ilmakehässä olisi aivan turhaa pelleilyä, jota en halua uskoa minkään noin edistyneen sivilisaation harrastavan.

Se, onko maan ulkopuolista elämää tai muita sivilisaatiota olemassa on asia erikseen, mutta siihen en usko hetkeäkään että mahdolliset ufot olisivat mistään muualta kotoisin kuin täältä.

  Re: Uskotko ufoihin ja vieraisiin sivilisaatioihin?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   4.10.25 19:51:07

Ufot vois käydä hakemassa Putlerin - tai oikeastaan koko ryssäkansan - johonkin tähtienväliseen rangaistus- ja pakkotyölaitokseen!

  Re: Uskotko ufoihin ja vieraisiin sivilisaatioihin?

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   4.10.25 20:02:36

Koko kansan?

  Re: Uskotko ufoihin ja vieraisiin sivilisaatioihin?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   4.10.25 20:15:51

Olen tullut siihen lopputulokseen, että maailma olisi paljon parempi paikka ilman yhtä ainoaa ryssää, josta voisi jossain elämänsä vaiheessa kuoriutua seuraava Putler.

  Re: Uskotko ufoihin ja vieraisiin sivilisaatioihin?

Lähettäjä: Juu 
Päivämäärä:   4.10.25 20:28:39

Ei putlerit yhteen putleriin lopu. Niitähän on melkein joka maassa vastaavia.

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.