Lähettäjä: .
Päivämäärä: 3.10.25 14:05:20
Olin muutaman kuukauden hyvin epäluuloinen. Minusta tuntui, että joku seuraa minua. Kun tulin kotiin, saatoin ensin kulkea asunnon läpi valoja sytytyttämättä ja varmistua, että asunto on tyhjä.
Kun kämppääni asennettiin ilman kosteutta ja lämpötilaa mittaava anturi, minusta tuntui pitkän aikaa, että siihen on ehkä kätketty kamera ja että minua valvotaan sen kautta. En kokenut anturia erittäin häiritseväksi, mutta sen verran se mieltä painoi, että olin siitä jatkuvasti tietoinen, kävin katselemassa sitä läheltä kameran löytääkseni ja minun teki mieli ripustaa sen päälle pyyhe.
Kerran hissiin syttyi valo, jota en ollut ennen nähnyt. Jouduin aivan paniikkiin. Minusta tuntui, että minua valvotaan ja että ajatukseni kaapataan. Pysäytin hissin mahdollisimman nopeasti ja ryntäsin yhden kerrosvälin ylös, minkä jälkeen tunne katosi. Tämä tapahtui vain kerran.
Pahin tapaus on se, kun minusta vähintään 10 minuutin ajan tuntui, että ajatukseni nähdään. Se tuntui aivan kauhealta. Selitin itselleni ääneen, ettei se voi olla totta, ettei kukaan voi nähdä pääni sisään, mutta silti olin samaan aikaan vakuuttunut siitä, ettei minulla ole enää yksityisyyttä. Tämäkin tapahtui vain kerran.
Epäluuloisuus, kameran pelko ja ajatusteni kaappaamiseen liittyvät tunteet ovat pysyneet poissa jo useamman kuukauden. Pitäisikö minun silti olla huolissaan ja mitä minun kannattaisi tehdä, jotta vastaava ei toistuisi?
|