Lähettäjä: pilosopi
Päivämäärä: 30.9.25 23:04:10
Saa, kunhan samalla painottaa ja tekee samalla selväksi että kyse on nimenomaan luulosta/arvauksesta/spekuloinnista eikä tiedosta. (Tosin tiedon, tai pitäisikö sanoa "tiedon" kanssahan on myöskin sellainen jännä homma että sekään ei ole koskaan ihan täysin absoluuttista silloin kun on ihmisistä kysymys. Esimerkiksi jos viideltä eri todistajalta, jotka kaikki ovat luotettavia ja rehellisiä ja kysyy että "miten jokin asia oikeasti on" ja jokainen vastaa omasta mielestään täysin vilpittömästi ja kertomaansa uskoen, saa silti viisi enemmän tai vähemmän erilaista lausuntoa.)
Esimerkki: 'Luulen että kissa oli musta, mutta en voi sanoa sitä aivan varmaksi koska silloin oli hämärää ja valaistus niin heikko. Voi olla, että se oli vaan tosi tumma jotakin muutakin väriä. Missään tapauksessa siinä ei ainakaan ollut mitään isoja valkoisia laikkuja tai sellaista. Mutta siis veikkaan, että se oli ihan vaan musta kissa."
|