Lähettäjä: %#&#?
Päivämäärä: 30.9.25 16:49:51
Mikä siinä on, että niitä koiria ei pidetä hihnassa edes keskellä kaupunkia, taajamassa, jossa joka ikisen koiran täytyy lain mukaan olla hihnaan kytkettynä joka ikinen päivä vuoden ympäri iästä riippumatta? (Tämä niille, jotka tulevat mussuttamaan metsästyslaista ja välittömästi kytkettävissä olemisesta, se EI päde taajamassa.)
Jälleen kerran jouduin pelkäämään pienen koirani hengen puolesta pienessä kaupunkimetsässä. Kävelimme varmaan ainakin kilometrin erään kahta koiraa ulkoiluttavan naisen perässä. Toinen koirista oli hihnassa, toinen irti, koko ajan pelkäsin että tämä vapaana ollut koira huomaa omani ja käy päälle. Tämä vapaana ollut koira kaiken lisäksi kulki naisen takana ja pysähteli välillä haistelemaan, eli se oli pahimmillaan alle kahden metrin päässä omasta koirastani. Ja vaikka kyseessä ei ollutkaan mikään jättieotu, oli se ainakin 3x isompi kuin oma kääpiökoirani ja tappelun syttyessä omani olisi jäänyt pahasti alakynteen. MIKSI se koirien pitäminen hihnassa on niin vaikeaa?
|