Lähettäjä: Nipottajako?
Päivämäärä: 29.9.25 13:51:00
Meillä on töissä osa tiimistä Suomessa ja osa ulkomailla. Ulkomailla asuvat käyvät silloin tällöin Suomessa. Suomi-porukassa on pari keski-ikäistä naista, jotka tykkää halailla muita. Ulkomaalaiset ovat kotoisin maasta jossa ei juurikaan halailla ketään. Ehkä perheenjäseniä (äitiä), mutta ei muita. Kättelykin on ollut vähän niin ja näin, mutta nykyään yleisempää.
Viimeksi kun kävivät Suomessa niin nämä keski-ikäiset naiset syöksyivät halaamaan heitä kun tulivat toimistolle ekan kerran. Viimeisenä päivänä kun ulkomaalaiset tiimiläiset olivat lähdössä ja kokonnuttiin hyvästelemään, he selkeästi välttelivät halaamista eivätkä antaneetkaan mahdollisuutta halata vaan "juoksivat" karkuun näitä kahta.
Toinen noista naisista, esihenkilöasemassa oleva, on nyt selkeästi alkanut suosimaan yhtä näistä ulkomaalaisista. Kyselee häneltä kuulumisia ym yleisissä palavereissa, ja mikä huvittavinta, hän lässyttää tuolle kuin pienelle lapselle. Muilta ulkomaalaisilta ei kysele mitään.
Tuo, jota suosii, on melkein nelikymppinen mies, mutta nämä keski-ikäiset naiset eivät tietääkseni tiedä hänen ikäänsä, ja joskus ovat puhuneet niin että pitävät häntä nuorempana. Samat naiset myös puhuvat innoissaan uusista työkavereista että kuinka ne ovat söpöjä, ihania jne. jos he ovat nuoria, työuransa alussa olevia miehiä.
Tuo on aika koomistakin seurattavaa, mutta samalla käy sääliksi työkaverimiestä. Tiedän että on mielissään kun saa extrahuomiota esihenkilöltä, mutta halaaminen on todennäköisesti liikaa. Esihenkilö on iso ja uhkea nainen ja kun halaa tuota miestä tai ketä tahansa ulkomaalaisista tiimiläisistä niin likistää heidät itseään vasten niin että halattavan kasvot ovat naisen tisseissä. Oikein kunnon pilakuva-ainesta, mutta miltä mahtaa tuntua henkilöstä joka on kotoisin maasta, jossa ei kosketa muita ihmisiä, etenkään vastakkaisen sukupuolen edustajia, tyyliin koskaan.
Mun mielestä näiden naisten pitäisi hillitä tuota halausintoaan ulkomaalaisten tiimiläisten kanssa, koska se selkeästi koetaan liian tuttavallisena. Naisilla ei vaan tunnu olevan minkäänlaista tilanteenlukutaitoa ja tuosta edellisen kerran hyvästelytilanteestakin valittivat. Tiimiläisten vierailu Suomessa on taas tulossa ja mietin, että pitäisikö sanoa, että miettikää nyt vähän että kannattaako hyökätä kiinni vai ei. Ja sit tuo yhden suosiminen samalla kun muut ovat vähän kuin ilmaa. Puuttuisitteko tähän vai antaisitteko olla?
|