Lähettäjä: nok 
Päivämäärä:   24.9.25 07:24:54

Olen vähän vajaa 50 ja ollut parisuhteessa saman miehen kanssa n 20 vuotta. Yksi iso kriisi oli reilut 10 vuotta sitten ja siitä selvittiin ammattiapua hyödyntäen. Nyt ollaan toisen kriisin kynnyksellä ja mietin, että onkohan tässsä nyt se piste jossa tiet eroavat.  Tällä hetkellä en tiedä vielä yhtään, kumpaan suuntaan itse kallistun.

Haluaisin kuulla ht.netin varttuneemmilta kävijöiltä joilla on pitkä suhde joko edelleen olemassa tai päättynyt, että millaisia kriisejä matkan varrelle on osunut ja onko niistä päästy eteenpäin. 

Lähettäjä: Jatta 
Päivämäärä:   24.9.25 07:31:48

Pitkä parisuhde yli 20-vuotta elelty yhdessä. Matkalla on ollut kriisejä monta. Riippuvuudet, Peli ongelma, alkoholi, arvostuksen puute, itsekkyys, läheisyyden puute, rakkaudettomuus, taloudelliset haasteet, pettäminen.
Ja kyllä mietin jatkuvasti miksi edelleen ollaan "yhdessä" en tunne käytännössä mitään miestä kohtaan. Jos ollaan eri osoitteessa ei tule ikävä yms. Suhde on jämähtänyt paikoilleen.

Lähettäjä: hmm 
Päivämäärä:   24.9.25 07:32:45

Meidän liitto ei selvinnyt kriisistä, ero tuli 20 vuoden jälkeen. Sen jälkeen olen lukenut paljon esimerkiksi kiintymyssuhdemalleista. Jälkikäteen helppo nähdä että sellaista tietoa olisi tarvinnut jo suhteen alkuvaiheessa niin että olisi välttänyt pahimmat karikot.

Eli kannattaa lueskella ja katsoa netistä tietoa teemalla secure relationships, emotional security, attachment models jne.

Nuo on sellaisia juttuja että aika nopeasti itse älysi, että mistä ne omat reaktiot ovat nousseet omassa päässä ja miten riitatilanteet olisi voinut käsitellä paremmin. Oli iso oivallus tajuta, että parisuhteessa kumppanit yleensä yrittävät taistella suhteen puolesta ja pitää yllä rakkautta, ihmisten toimintakeinot vaan saattavat olla tosi erilaiset ja siitä syntyy väärinymmärryksiä. Toinen yrittää huutaa ja toinen vetäytyy ja kumpikin kuitenkin omalla tavallaan yrittää saada hommaa toimimaan.

Uskon että ilman eksän päihdeongelmaa liitto olisi ollut pelastettavissa, jos ja kun kumpikin meistä olisi ollut motivoitunut tekemään töitä näiden asioiden kanssa. Ikävä kyllä se ei oikein onnistu jos toisella on addiktio, se pitäisi saada ensin hoidettua ennen kuin voi tehdä mitään parisuhdetyöskentelyä.

Lähettäjä: Jatta 
Päivämäärä:   24.9.25 07:41:54

Olen Myös lukenut kiintymys suhde malleista. Tunnistan kyllä niistäkin ongelman. Mutta sekään ei poista niitä muita ongelmia, vaikka ymmärtää miksi itse käyttäytyy näin ja toinen noin. Jos esim. Alkoholi on ongelma se johtuu jostain muusta. Minulle tämä suhde ei ole koskaan ollut turvallinen. Olen kokenut osani turvattomaksi jo niin kauan että en enää edes tiedä mitä on olla turvassa toisen lähellä. Kaipaan älyttömästi sitä, mutta myös pelkään muutosta. Samalla ymmärrän että tässä suhteessa sitä tuskin koskaan on. Eli yksin olen jäämässä jos ero tulee. Mutta yksin voi olla hyvä olla.

Lähettäjä: iik 
Päivämäärä:   24.9.25 07:45:37

Meillä kohta 30 vuoden suhde, muutama iso kriisi on käyty läpi. Miehen vanhemmat kuolivat kun lapsemme olivat melko pieniä, yllättäen, ja tästä mies masentui, meinasi alkoholisoitua, siinä oli reilun vuoden verran todella raskasta, kun mies teki kotona hommia ja joi samalla. Heräsin huonosti nukutun yön jälkeen ensin elukkahommiin, sitten lapset kouluun ja itse töihin. Olin itsekin jo tosi huonossa kunnossa kun esitin viimeisen uhkavaatimuksen, joko mies hakee hoitoa, raitistuu, tai tulee ero. Hän valitsi ensimmäiset.

Toinen kriisi oli lasten ollessa teinejä, olin paljon pois kotoa, loin uraa. Miehellä oli lyhyt sivusuhde josta jäi kiinni. Oltiin ihan eron partaalla mutta miehen aloitteesta mentiin terapiaan ja saatiin asiat selvitettyä.

Nykyään elellään jo kahdestaan, nuorinkin on opiskellut ja töissä ja muuttanut omilleen. Saadaan valtavasti iloa kun lapset pärjäävät elämässä, ovat hienoja nuoria aikuisia. Tehdään vähän vähemmän töitä, ainakin yritetään (heh), harrastetaan yhdessä ja oikeasti viihdytään toistemme seurassa. Olen todella onnellinen että selätimme aikaan nuo isommat kriisit ja saamme vanhentua yhdessä.

Lähettäjä: nok 
Päivämäärä:   24.9.25 07:46:35

Me olemme kaksi aika vahvaa ja itsenäistä persoonaa ja kumpikin pärjää ilman toista, tähän asti vain olen ajatellut että yhdessä olemme kuitenkin enemmän. Nyt luottamus rakoilee, enkä ole enää varma. Fyysistä pettämistä ei väitetysti ole ollut, tietynlaista henkistä kyllä enkä ole varma, olenko halukas tai kykenevä antamaan sitä anteeksi.

Lähettäjä: nok 
Päivämäärä:   24.9.25 07:47:32

iik: Hieno kuulla!

Lähettäjä: K 
Päivämäärä:   24.9.25 07:51:52

"Minulle tämä suhde ei ole koskaan ollut turvallinen. Olen kokenut osani turvattomaksi jo niin kauan että en enää edes tiedä mitä on olla turvassa toisen lähellä."

Huh, SOS!!!! Lue tuo lauseesi uudelleen monta kertaa. Mitä hittoa naiset oikeesti?? Me emme elä missään lähi-idän maassa. Naisilla on Suomessa oikeus ja velvollisuus LÄHTEÄ huonosta suhteesta, ihan oman itsensä takia!!

Nyt aloittaja alat suunnitella eroasioita. Selviät kyllä, ihan kaikesta.

Lähettäjä: nok 
Päivämäärä:   24.9.25 07:55:36

Ei ollut aloittajan näppikseltä tuo turvattomuusasia. Omalta kohdalta en epäile hetkeäkään etten selviäisi erosta, mutta en vielä tiedä haluanko erota vai en, vai pitäisikö tästä vielä sinnikkäästi lapioida eteenpäin. Siksi mielelläni kuulen muiden kokemuksia pitkän parisuhteen vaiheista, josko se auttaisi minua reflektoimaan omaa tilannettani.

Lähettäjä: hmm 
Päivämäärä:   24.9.25 08:08:47

nok: oletteko harkinneet pariterapiaa? Tai jotain yhteisiä harjoituskirjoja tms?

Osittain kyse voi olla myös jostain omaan kasvuun liittyvästä kriisistä. Onko kummallakin sellainen olo että voi kehittyä omana itsenään, kokeilla uusia juttuja, toteuttaa omia haaveitaan? Joskus taitaa käydä niin, että sellainen epämääräinen tyytymättömyys omaa elämää kohtaan käännetään puolison syyksi. Että jos on paha olo, niin puoliso on siihen syypää vaikka tosiasiassa tilanne voisi korjaantua vaikka sillä että alkaa toteuttaa jotain lapsuuden haavetta mikä ei liity parisuhteeseen mitenkään.

Jos tuo henkinen pettäminen liittyy esim ystävyyssuhteisiin, missä on voinut puhua omista asioista tms niin sitten pitäisi jotenkin saada luotua uudestaan sitä yhteyttä teidän välille, että tulisi taas sellainen olo että voi kertoa mitä vaan. Joku uudelleen tutustumisen juttu tai uudelleen käynnistys.

Jos tapaisit puolisosi nyt uudelleen niin rakastuisitko?

Lähettäjä: nok 
Päivämäärä:   24.9.25 08:22:37

hmm: Tosi hyviä pointteja, kiitos. Minusta tuntuu tällä hetkellä siltä, että mies laittaa oman epämääräisen tyytymättömyytensä minun syykseni ainakin osittain. Hänellä on nyt harrastusporukassa naispuolinen "ystävä" josta ei ole kertonut, ennen kuin aloin pienistä signaaleista epäillä, että jotain erikoista on tekeillä ja tunnusti.

Voisin hyvinkin rakastua mieheeni edelleen jos tapaisin hänet nyt, eivätkä tunteet sinänsä ole kadonneet. Se tästä hankalaa tekeekin.

Lähettäjä: nok 
Päivämäärä:   24.9.25 08:26:00

Ja kyllä, pariterapia on kyllä vaihtoehto. En vain juuri nyt tiedä, onko minulla paukkuja siihen mankeliin. Jos ihminen leikkii uhkapeliä luottamuksella joka on kertaalleen aikanaan rakennettu raunioista uusiksi, on oma motivaatio aika huono.

Lähettäjä: hmm 
Päivämäärä:   24.9.25 08:28:29

nok: meille tämä ilmiö tuli eteen vähän sen jälkeen kun eksä täytti 40v. Yhtäkkiä alkoi puhua "ettei saa elää elämäänsä" tai haluaa panostaa itseensä jne. Mitään en ollut häneltä kieltänyt tai estellyt, oli vaan itse kehittänyt sellaisen ajatuksen päähänsä että en jotenkin "hyväksyisi" jos hän tekisi jotain uutta. Tähän liittyi mm kuntoiluharrastuksen aloittaminen, eli oli kai tyytymätön omaan kehoonsa ja luuli että minäkin olin. Kaikenlaisia tällaisia väärinkäsityksiä. Tällaisessa tilanteessa on ihan superhelppo sitten innostua jostain uudesta naisesta, joka katsoo sua uusin silmin eikä tiedä mitään sun henkilöhistoriasta jne. Varmasti virkistävä kokemus mutta iso riski hajottaa arvokkaita asioita.

Onko puolison kanssa mahdollista puhua näistä asioista suoraan?

Sinun asemassa, nykyisillä tiedoillanni, tekisin varmaan niin että tekisin itselleni sellaisen kunnon glow-up muodonmuutoksen. Hiustyylin päivitys, muuta self-care hoitoa, vähän uuden tyylisiä vaatteita. Joku uusi harrastus. Ihan vaan muistutuksena että omaa elämää voi parantaa ja itseään kehittää ihan siinä parisuhteen sisälläkin. Ei tarvitse jumittaa kiinni siihen mitä on ollut viimeiset 20 vuotta, voi tehdä jotain uutta. Tällainen voisi sitten ravistella miestäkin hereille, että elämänmuutoksia voi tehdä yhdessä eikä tarvitse hakea niihin tukea tai inspiraatiota jostain muualta.

Lähettäjä: Jatta 
Päivämäärä:   24.9.25 08:34:48

Jos tapaisit puolisosi nyt uudelleen niin rakastuisitko?

Mietin tätä. Todennäköisesti ihastuisin, mies osaa olla kyllä kaikille kiva. Mutta se tietämys mikä minulla nykyään miehestä on en rakastuisi.

Me on muutamaan otteeseen myös käyty pariterapiassa, eikä siitä kyllä suurempaa hyötyä ole ollut. Miehen oletus oli sellainen että pariterapeutti saa jotenkin puhuttua minulle järkeä. Että meillä on kaikki hyvin. Hän ei hyväksy eikä ymmärrä miksi minä olen onneton, ollut jo vuosia. Vaikka asioista on kyllä puhuttu ja sanoitettu.
Olen todennut että kaikki eivät ymmärrä eivätkä ehkä edes koe henkistä yhteyttä tarpeelliseksi.

Lähettäjä: nok 
Päivämäärä:   24.9.25 08:35:57

Hmm: "Onko puolison kanssa mahdollista puhua näistä asioista suoraan?" On ja puhutaankin.

Hyviä pointteja kyllä.

Lähettäjä: P 
Päivämäärä:   24.9.25 08:36:51

Äh, lähtisin heti 30 v liitosta, jos mulla olisi tarpeeksi rahaa ostaa talo itselleni.

Lähettäjä: K 
Päivämäärä:   24.9.25 09:52:53

Ei jestas näitä kaikkia, en tiedä onko tässä topikissa 1 vai 2 eroamassa olevaa, mutta herätkää nyt hyvänen aika.

Voi hitto kun haluaisin nähdä teidät 3-5 vuoden kuluttua kun olette hyvässä parisuhteessa ja ajattelette että ''voi miksi en silloin lähtenyt HETI vaan jäin odottelemaan muutosta''. No sitä muutosta ei tule, joten pakatkaa ne kamppeenne ja aloittaa uusi elämä, ihan totta.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   24.9.25 10:13:32

"Jos ihminen leikkii uhkapeliä luottamuksella joka on kertaalleen aikanaan rakennettu raunioista uusiksi, on oma motivaatio aika huono."

Tämähän se on. Suhteen saa kyllä pelastettua vaikka mistä kaivonpohjalta, mutta vain jos molemmat osapuolet sitä oikeasti haluavat.

Minä sanoisin miehelle, että olen valmis luovuttamaan kun en koe että hänkään haluaa suhteessa olla, kun kerran liehittelee muita. Että haluaako hän nyt lopettaa sekoilun ja palata aidosti luokseni vai erotaanko saman tien?

Lähettäjä: Minä Vaan 
Päivämäärä:   24.9.25 10:33:05

Meillä vajaa 30 vuotta. Karikoistakin selvitty . Meillä omia juttuja paljon -minulla talli ja miehellä bändijutut. Yhteistä sitten mökkihommat ja veneily sekä kumpikin musiikin ystävä joten käymme konserteissa silloin tällöin tai leffoilla yms.
Lapset lähteneet maailmalle .
Meillä miehen vakava sairastuminen pari vuotta sitten tietty tuonut lisää suhteelle lujuutta -itse olen yrittänyt tukea ja auttaa ja kuunnella . Mies selvästi arvostanut sitä .

Lähettäjä: nok 
Päivämäärä:   24.9.25 10:47:12

"Tämähän se on. Suhteen saa kyllä pelastettua vaikka mistä kaivonpohjalta, mutta vain jos molemmat osapuolet sitä oikeasti haluavat.

Minä sanoisin miehelle, että olen valmis luovuttamaan kun en koe että hänkään haluaa suhteessa olla, kun kerran liehittelee muita. Että haluaako hän nyt lopettaa sekoilun ja palata aidosti luokseni vai erotaanko saman tien?"

Niin. Mies ei näe että on syytä "Pistää kaikki p:ksi" tämän takia, mutta itse en ole yhtään varma. Jos tästä jotenkin rämmittäisiin, niin seuraavan karikon tullessa on varmaan taas joku ulkopuolinen ymmärtävä olkapää.

Lähettäjä: nomadi 
Päivämäärä:   24.9.25 10:48:53

Pitkä parisuhde saattaa olla ihmiselle jopa hiukan luonnoton elämänmuoto. Siihen vain takerrutaan kaikin keinoin, kun se on nostettu ideaaliksi.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   24.9.25 10:49:19

No se on tavallaan positiivista, että mies haluaa jatkaa suhteessa. Mutta haluaako hän oikeasti tehdä sinulle luottavaisen ja rakastetun olon, vai haluaako hän vain kivan kodin josta käsin voi elää jännää syksyä harrastuskaverin kanssa fiilistellen?

Lähettäjä: hmm 
Päivämäärä:   24.9.25 10:52:39

Onko se mies kertonut, että mitä sen harrastekaverin kanssa puhutaan? Jostain mitä ei ole sun kanssa voinut keskustella?

Kannattaa ehkä miettiä, että mitkä on sulle niitä ydinasioita turvallisuuden ja luottamuksen kokemisessa. Että mitä tarkalleen ottaen pitäisi tapahtua, että saisit niistä uudestaan kiinni.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   24.9.25 10:54:00

Jos kumppanisi sairastuisi vakavasti ja tarvitsisi jatkossa jollakin tasolla apuasi, jäisitkö suhteeseen? Kokisitko hänet persoonana niin rakkaaksi, yhteytenne niin hyväksi, että haluaisit panostaa häneen ja teihin? Ja huomaa tässä nyt erottaa erikseen ns. Tunne velvollisuudesta jäädä auttamaan tai mitä muut ajattelisivat jos jättäisit miehen.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   24.9.25 11:03:57

Yli 30 v yhdessä. Karikkoja on ollut mutta niistä ollaan selvitty, on ollut pakko opetella keskustelemaan asioista ja molempien antaa toiselle tilaa kasvaa ja pystyä itsekin kasvamaan ihmisenä.

Lähettäjä: J 
Päivämäärä:   24.9.25 12:12:13

Sinkkuja pidetään säälittävänä mutta kyllä tämä ketju taas osoittaa että jos joku on säälittävä niin parisuhteessa roikkuvat.

Lähettäjä: sdgokn 
Päivämäärä:   24.9.25 12:50:06

Hmm... avioliittoa takana 40 vuotta. En tiedä kriisejä mutta kaikenlaista on mahtunut matkan varrelle. Riidellään tosi paljon, on riidelty alusta asti. Ajatellaan niin eri tavoin monesta asiasta, esim politiikasta, josta otetaan yhteen päivittäin. Toisaalta, meillä on ihan sairaan hauskaa välillä, mies on älykäs, hauska ja verbaalinen. Hän myös tekee ihan hirveästi kotona ja mökillä, ruuat, siivoukset, rempat jne. Seksiä on harvoin, kumpaakaan ei niin kiinnosta, mutta hellyyttä kyllä. Mies on aina ollut erinomainen isä ja paras ukki lapsenlapsille. Lähes viikottain mietin eroa riidan tuoksinassa, mutta en oikeasti halua erota.
Tiedän mistä miehen ongelmat johtuvat, perhetausta, varsinkin äiti jne. Ja itse tunnen oman historiani ja sen kipukohdat. Ei ole koskaan edes mietitty mitään terapiaa, koko ajatuskin tuntuu oudolta.
Miten me aikoinaan tosi nuorina parikymppisinä päädyttiin yhteen, en enää muista. Mutta kokonaissaldona ja kaikesta huolimatta sanon että mulla on ollut hyvä avioliitto. Ollaan vietetty itsenäistä elämää, vierekkäin, muttei toiseen nojaten.