|
Lähettäjä: -
Päivämäärä: 15.9.25 16:01:07
Hessu – suokkipoika, josta kasvoi fiksu poika.
Hessu oli lupaava suomenhevosvarsa. Sen ensimmäinen omistaja uskoi vakaasti siihen, että paras hevonen on hevonen, joka on kiinnostunut ihmisestä ja työnteosta. Hessu koki elämässään paljon positiivista vahvistetta halutusta toiminnasta. Jos taluttaessa varsa halusi pysähtyä syömään, sen turvan ja heinän väliin ilmestyi jokin ohut tikku heilumaan, sen verran ärsyttävästi, ettei syöminen kiinnostanut. Ja matkaa jatkaessa sai usein ruohotupon evääksi kuitenkin. Hessu oppi että luvan kanssa ruohoa saa syödä, ja odotti lupaa innokkaasti. Suitsien laitto maistui aina, olihan se kiva ja tuttu rutiini.
Virheitä sai tehdä, yrittämisestä kannustettiin.
Kun Hessu lähetettiin raviradalle opetukseen, se oppi kyllä tiettyjä asioita. Siellä rutiinit olivat selvät, ympäristö tuttu ja ohjaajat lempeän johdonmukaisia. Niin kauan kuin oltiin radalla, kaikki sujui. Riku juoksi, teki mitä pyydettiin ja palasi talliin omana “kilttinä itsenään”.
Mutta kotiin palattua todellinen arki alkoi näkyä. Uusi omistaja huomasi pian, että Hessuhan oli vallan maino, tasapainonen, iloinen hevonen.
Taluttaessa Hessua joskus jännitti, mutta omistajan rauhoittavat sanat tekivät tottumisesta helppoa. Yrittäminen ja uskaltaminen oli helppoa, kun edettiin Hessun tahdissa. Pienikin muutos ympäristössä – naapurin traktori, pressu tai vaikka koira puskassa – sai sen uteliaaksi. Hessu oli oppinut että pelkoa voi kohdata turvallisesti ja pelkojen ylitys rakensi Hessun itsevarmuutta uusissa tilanteissa. Jos rankkua tai palkkaa ei annettu, Riku pysähtyi ja mietti “Miten ratkoisin tilanteen itse?" ja tarjosi yritteliästä oma-aloitteisuutta, vaikka vastaus ei aina menisikään nappiin.
Arjessa, jossa vaadittiin johdonmukaisuutta, Hessu tunsi turvaa ja varmuutta. Se oli oppinut että ihminen on turvallinen ja johdonmukainen kumppani jonka kanssa kannattaa yrittää täysillä.
Uusi omistaja tajusi pian, että Hessu oli mukava heppu – joka koki elämässään valtavasti onnistumisen tunteita. Hessun maailmankuva oli rakentunut sen varaan, että yleensä oli varsin mukavaa, ja että joskus pyydettiin enemmän. Hessu tiesi että yrittäminen kannattaa, koska Hessua kuunneltiin myös silloin kun hän selkeästi ilmaisi että tällä kertaa vetoa ei vain ole, johon yleensä löytyikin hyvä syy.
Hessun tarvitsi uudelta omistajaltaan paljon kärsivällisyyttä. Hän jatkoi opettaen hevoselleen arjen perusasioita: seisotaan paikallaan ja opitaan rentoutumaan tilanteessa kuin tilanteessa, kannustetaan yrittämään, kuljetaan läpi vähän jännittävistä paikoista. Ensin pienissä annoksissa, sitten vähitellen vaikeutta nostaen.
Hessu oppi, ettei maailma kaadu pieniin virheisiin ja että ihmiseen voi luottaa, ja töitäkin tulee tehdä, ja alkoi todella aikuistua. Silloin tällöin, uteliaana heppuna Hessu kokeili mitä mielikuvituksellisimpia temppuja, jotka välillä menivät ihan metsään. Rangaistukset ja kovat otteet olivat sen verran harvassa että kun eräänä päivänä Heppu kokeili, voisiko napata lapsen takista ja riuhtaista sen ilmoihin, yllättyi se omistajan napakasta reaktiosta niin että totesi: "Oho, hitto, ai tuo ei ollut hyvä. Sori."
Hepusta ei tullut täydellistä hevosta, mutta hyvä hevonen. Sellainen johon pystyi luottaa, ja joka luotti myös sinuun.
|