Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   15.9.25 15:19:54

Riku – suokkipoika, joka kasvoi “kurissa”

Riku oli lupaava suomenhevosvarsa. Sen ensimmäinen omistaja uskoi vakaasti siihen, että hevosta piti kasvattaa kovalla kurilla, aivan kuin sotilasta, jolle ei anneta vaihtoehtoja. Rikulle ei koskaan annettu positiivista vahvistetta. Jos taluttaessa varsa halusi pysähtyä syömään, se sai narusta silmille. Jos suitsien laitto ei maistunut, asia runnottiin väkisin. Jokaisesta pienestä virheestä tuli nyrkki turpaan ja paljon rankkua.

Kun Riku lähetettiin raviradalle opetukseen, se oppi kyllä tiettyjä asioita. Siellä rutiinit olivat selvät, ympäristö tuttu ja ohjaajat lempeän johdonmukaisia. Niin kauan kuin oltiin radalla, kaikki sujui. Riku juoksi, teki mitä pyydettiin ja palasi talliin omana “kilttinä itsenään”.

Mutta kotiin palattua todellinen arki alkoi näkyä. Uusi omistaja huomasi pian, ettei Riku ollutkaan niin helppo kuin oli annettu ymmärtää.

Taluttaessa Riku yritti hyppiä pystyyn jos näki jotain jännittävää. Pienikin muutos ympäristössä – naapurin traktori, pressu tai vaikka koira puskassa – sai sen tolaltaan. Se ei ollut oppinut, että pelkoa voi kohdata turvallisesti ja oppia sietämään askel kerrallaan. Jos rankkua ei annettu, Riku pysähtyi ja jännittyi: “Miksi tekisin, kun raippaa tulee kuitenkin?"

Arjessa, jossa vaadittiin johdonmukaisuutta, Riku oli turvaton ja hämmentynyt. Se ei ollut koskaan oppinut, että ihminen on turvallinen ja johdonmukainen, että yrittämisestä palkitaan, tai että jokaisesta tilanteesta ei rangaista.

Uusi omistaja tajusi pian, että Riku ei ollut paha tai ilkeä – se oli vain kasvatettu ilman kokemusta pienistä onnistumisista. Riku maailmankuva oli rakentunut sen varaan, että aina oli kurjaa ja aina sai rangaistuksen. Kun elämä ei mennytkään niin, hevonen ei tiennyt miten toimia.

Riku tarvitsi uudelta omistajaltaan paljon kärsivällisyyttä. Hän alkoi opettaa hevoselleen arjen perusasioita alusta asti: seisotaan paikallaan ilman pelkoa ihmisen reaktiosta, kannustetaan yrittämään, kuljetaan läpi vähän jännittävistä paikoista. Ensin pienissä annoksissa, sitten vähitellen vaikeutta nostaen.

Vasta kun Riku oppi, ettei maailma kaadu pieniin virheisiin ja että ihmiseen voi luottaa, se alkoi todella aikuistua.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   15.9.25 15:25:20

Topan pointti: Jos olet hevosihminen ja mielestäsi "Liian pehmeä koulutus tarina" herättää sinussa enemmän negatiivisia tunteita, kuin vastaava, aivan yhtä dramatisoitu tarina toisesta ääripäästä - suosittelen mietiskelemään omia priroiteetteja ja suhtautumista eläimiin noin ylipäätään.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   15.9.25 15:30:07

No kirjoittaisiko joku sitten sen normaali ja johdonmukainen koulutus - tarinan?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   15.9.25 15:31:09

Annetaan syödä tai ei anneta ja narusta silmille eli mikä on se oikea toimintamalli?

Lähettäjä: Duu 
Päivämäärä:   15.9.25 15:32:07

Olen valitettavasti törmännyt tällä tavalla kasvatettuun hevoseen. Käytävällä seistessä päästi ruikkua, kopissa matkustaessaan hikoili kuin sika, karsinassa seisoi aluksi kuin jähmettynyt jää takaseinällä ja tarhasta ei meinannut saada kiinni, kun hevonen pakeni jo pitkän matkan päästä. Ja se oli oikeasti luonteeltaan mitä kiltein ja helpoin hevonen, joten en kertakaikkiaan käsitä, miksi sitä oli koulutettu niin kovin ottein. Kaikki nuo ongelmat katosivat pikku hiljaa, kun hevosta käsiteltiin rauhallisen lempeästi eikä pakotettu mihinkään. Tietty arkuus siihen jäi esim. vieraita ihmisiä kohtaan, mutta kun uudet asiat esiteltiin sopivan pienissä paloissa, niin mitään ongelmia ei ollut.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   15.9.25 15:34:34

Suitsitus annetaan periksi eikä laiteta suitsia ollenkaan tai laitetaan väkisin eli mikä on sitten se oikea toimintamalli?
Minun mielestä ne suitset kyllä laitetaan ja sitä ei hevonen päätä ja varmasti antaa suitset laittaa jos on jo varsasta asti totutettu riimuun.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   15.9.25 16:12:01

Lähettäjä: .
Päivämäärä: 15.9.25 15:34:34

Suitsitus annetaan periksi eikä laiteta suitsia ollenkaan tai laitetaan väkisin eli mikä on sitten se oikea toimintamalli?
Minun mielestä ne suitset kyllä laitetaan ja sitä ei hevonen päätä ja varmasti antaa suitset laittaa jos on jo varsasta asti totutettu riimuun.

// Itse tykkään opettaa hevosen laskemaan päätään ja työntämään itse päänsä suitsien sisään, mutta jokainen tavallaan.

Jos jostain syystä pitää suitsittaa hevonen jolle suitsitus ei ole mukava rutiini, etenen rauhassa. Niin että hevonen huomaa että okei, suitset eivät nyt ole katoamassa, mutta että niitä ei runnota päähän jos meinaan kavahtaa ja rynniä karsinan seinälle, vaan odottaa että olen valmis.

Paljon olen hevosia ulosviedessä joutunut riimuttamaan herkkäpäisiä- ja korvaisia hevosia ötökkämaskeineen. Ei koskaan ole ollut niin kiire että pitäisi ne päähän runnoa. Rauhassa edeten on jokainen sitten antanut ne nätisti laittaa, vaikka samat hevoset ovat useimmiten pihalla ilman niitä maskeja kun muut eivät niitä saa hevoselle ollenkaan. Jos hevonen pakittaa pakoon karsinan toiselle seinälle, en jahtaa. Ovi kiinni ja seuraava ulos.

Lähettäjä: Niin 
Päivämäärä:   15.9.25 16:16:38

Tämä kohta, jossa nuori ori pysähtyy halutessaan syömään, kertoo täysin, että kirjoittajaa ei tulisi päästää kouluttamaan hevosia.

Lähettäjä: Minä Vaan 
Päivämäärä:   15.9.25 16:30:21

Taitaa olla höpötarina- ei varsaa lätkitä narulla syömisestä- se talutetaan niin ettei syömään pysähdytä omin luvin.
Nyrkki turpaan ja paljon rankkua pienistä virheitä ei kuulosta uskottavalta.

Lähettäjä: C 
Päivämäärä:   15.9.25 16:43:06

Keksitty tarina. Nuori ori ei pysähdy syömään välillä.