Lähettäjä: € 
Päivämäärä:   15.9.25 10:59:55

Sulo – suokkipoika, joka kasvoi “vapaasti”

Sulo oli lupaava suomenhevosvarsa. Sen ensimmäinen omistaja uskoi vakaasti siihen, että hevosta piti kasvattaa ilman pakkoa, aivan kuin lasta, jolle annettiin aina vaihtoehtoja. Sulolle ei koskaan asetettu tiukkoja rajoja. Jos taluttaessa varsa halusi pysähtyä syömään, se sai pysähtyä. Jos suitsien laitto ei maistunut, asiaa siirrettiin. Jokaisesta pienestä onnistumisesta tuli herkkupala ja paljon kehuja.

Kun Sulo lähetettiin raviradalle opetukseen, se oppi kyllä tiettyjä asioita. Siellä rutiinit olivat selvät, ympäristö tuttu ja ohjaajat johdonmukaisia. Niin kauan kuin oltiin radalla, kaikki sujui. Sulo juoksi, teki mitä pyydettiin ja palasi talliin omana “kiltti itsenään”.

Mutta kotiin palattua todellinen arki alkoi näkyä. Uusi omistaja huomasi pian, ettei Sulo ollutkaan niin helppo kuin oli annettu ymmärtää.

Taluttaessa Sulo kulki suoraan ihmisen päälle, jos näki jotain kiinnostavaa sivulla. Pienikin muutos ympäristössä – naapurin traktori, pressu tai vaikka koira puskassa – sai sen poukkoilemaan. Se ei ollut oppinut, että pelkoa voi kohdata ja sietää askel kerrallaan. Jos namia ei ollut tarjolla, Sulo pysähtyi ja jäi odottamaan: “Miksi tekisin, kun palkkaa ei tule?”

Arjessa, jossa vaadittiin johdonmukaisuutta, Sulo oli turvaton ja hämmentynyt. Se ei ollut koskaan oppinut, että ihmisen tila on rajallinen, että pyynnöt on syytä ottaa tosissaan, tai että kaikista tilanteista ei voi neuvotella.

Uusi omistaja tajusi pian, että Sulo ei ollut paha tai ilkeä – se oli vain kasvatettu ilman kokemusta pienistä vastoinkäymisistä. Sulon maailmankuva oli rakentunut sen varaan, että aina oli helppoa ja aina sai palkkion. Kun elämä ei mennytkään niin, hevonen ei tiennyt miten selvitä.

Sulo tarvitsi uudelta omistajaltaan paljon kärsivällisyyttä. Hän alkoi opettaa hevoselleen arjen perusasioita alusta asti: seisotaan paikallaan ilman palkkaa, väistetään ihmistä, kuljetaan läpi vähän jännittävistä paikoista. Ensin pienissä annoksissa, sitten vähitellen vaikeutta nostaen.

Vasta kun Sulo oppi, ettei maailma kaadu pieniin epämukavuuksiin ja että ihmiseltä tulevat rajat lisäävät turvallisuutta, se alkoi todella aikuistua.

Lähettäjä: zäkä 
Päivämäärä:   15.9.25 11:04:27

Olipa mukava tarina, kun omistaja oppi. Luulin että tämä päättyisi huonosti

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   15.9.25 11:44:13

ihmisen tila on rajallinen, että pyynnöt on syytä ottaa tosissaan, tai että kaikista tilanteista ei voi neuvotella.

^^ Tämä on pehmeän koulutuksen ja namituksen kannattajien mielestä eläinväkivaltaa

Lähettäjä: Lehmä 
Päivämäärä:   15.9.25 11:47:36

"Sulon maailmankuva oli rakentunut sen varaan, että aina oli helppoa ja aina sai palkkion."

Eikä tämä ole vähän inhimillistävä väite? Oman hevoskokemuksen perusteella sanoisin pikemminkin, että Sulo ei ole tiennyt, mitä siltä halutaan.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   15.9.25 11:50:36

Ongelmahan ei ollut liian pehmeä koulutustapa, vaan koulutuksen puute. Hevosen voi opettaa pehmeästi siedättymään paineeseen ja erilaisiin tilanteisiin. Ei siihen tarvitse kovaa koulutustapaa. Mutta jos hevoselle jätetään opettamatta kaikki, niin ei se ole pehmeää koulutusta. Pehmeä koulutus tarkoittaa sitä, että ei käytetä väkivaltaa tai kohdisteta hevoseen niin voimaasta painetta, että se stressaantuu siihen pisteeseen, että se pakenee tai hyökkää.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   15.9.25 12:49:23

Samaahan se on koirienkin kanssa valitettavan usein nykyään, kun rajoja ei aseteta, ei saa sanoa ei, koska se on negatiivista, aina pitäisi vaan tunkea nakkis kurkkuun tai työntää lelua suuhun, halusi koira sitä tai ei, sen sijaan, että koiralle vaan yksinkertaisesti kertoisi, että pelleily loppuu nyt ja näin tehdään, eikä mietitä.

Esimerkiksi siis, jos pentu vaikka puree varoaita, niin pitäis vaan kyyneleet silmissä jättää huomioimatta ja yrittää heikutella jotain lelua, mikä ei kiinnosta tippaakaan, kun koiran hampaat voisi vaan yksinkertaisesti irrottaa varpaista ja todeta, että tää ei käy ja sen jälkeen ohjata se tekemään jotain sallittua.
Tai kun koira riehaantuu ulkona ja alkaa raatelemaan vaatteita päältä, niin sekin pitäis vaan jättää huomioimatta ja tunkea nakkis kurkkuun, sen sijaan, että kertois koiralle, että ihmisiä ei raadella ja piste.

Koirat, kuten hevosetkin, ovat melko fyysisiä eläimiä, ja joskus on tilanteita, että käytökseen pitää puuttua fyysisesti. Se ei tarkoita sitä, että eläin pitäis pahoinpidellä henkihieveriin (mikä on aina kivakiva kouluttajien mielestä nakin syöttämisen ainoa vaihtoehto), vaan yksinkertaisesti tehdä selväksi, että ihmisen yli ei kävellä, ihmistä ei purra, vaan esim koiran kanssa napataan vaikka kuonosta kiinni ja sanotaan, että ei käy. Ja siitä koskemattomuuden vaatimisesta ei tosiaan joka kerta tarvii tunkea sitä nakkia kurkkuun, vaan se yksinkertaisesti on Ei ja sen jälkeen tulee rauha.

Niin ne eläimetkin komnunikoi keskenään, ei aikuinen koira anna toisen purra ilman palautetta ja kun palaute on annettu, niin tilanne on ohi ja sitten tulee rauha. Ja kuten hevosetkin, niin jos toinen puree perseestä, ni kyl se toinen monottaa aika nopeesti, eikä vaan "jätä huomioimatta, kyllä se kohta tajuaa itsekseen lopettaa, ota porkkana".

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   15.9.25 12:55:29

Ja koirien kohdalla tapaa myös liian usein koiria, jotka ei ylipäätään tiedä, mitä niiltä osotetaan, ne on hermostuneita erilaisissa tilanteissa ja jos mitä tahansa epämiellyttävää on tapahtumassa, niin paineistuu hirveästi. Kamalan stressaavaa on niiden koirien elämä, joille ei oo kerrottu, että asiat nyt hoidetaan näin.

Siedätetään ja siedätetään aina pitkän matkan päästä ja annetaan peloille valta, kun monet tilanteet olis kerralla hoidettu sillä, että asia vaan tehdään, eikä siitä neuvotella. Oli kyse sitten kamalan vaarallisen puiston patsaan kohtaaminen tai kuralenkin jälkeen suihkuun meneminen tai kynsien leikkaus. Kun koiralle kerrotaan, että asia tehdään, halusit tai et, niin alkaa asiat onnistumaan ilman jatkuvaa stressiä siitä, että koira panikoi sen jatkuvan siedättämisen takia, missä opetetaan koiralle ainoastaan se, että asioihin kannattaa reagoida paniikilla...