Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Millä leikki-ikäisen lapsen saa kiinostumaan

Lähettäjä: Muista lapsista? 
Päivämäärä:   14.9.25 19:53:12

Meidän kohdalla jo myöhäistä, kun lapsi on jo 14 vuotias, mutta aloin pohtimaan aihetta tuon toisen topikin myötä. Olen paljonkin syyllistänyt itseäni, kun en ole osannut kasvattaa lastani niin, että hän olisi ollut pienempänä (alle koulu-ikäisenä) kiinostunut muiden lasten seurasta tai ottanut kontaktia muihin lapsiin.

Jotenkin ajattelin silloin, että tällaiset asiat tulevat luonnostaan kunhan on tilaisuuksia ja nökee muita eri ympäristöissä, mutta näin ei ollutkaan. Kun lapsi oli pieni kävimme muskarissa, siellä keskittyi imeskelemään soittimia. Ulkoilumme paljon ja olisi ollut kiva jutella muiden aikuisten kanssa, mutta eihän se onnistunut koska lapseni sinkoili tekemään kiellettyjä vaarallisia asioita tai repi minua vaatteista kauemmaksi niin ettei jutteluata koskaan tullut mitään. Lapsi aloitti päiväkodissa reilu 2 vuotiaana, mutta ei hoitajien mukaan ikinä sielläkään ottanut kontaktia muihin lapsiin. Eskarin ajaksi muutti toiseen päiväkotiin pakon edessä, mutta siellä sama homma. Muutamille aikuisille puhui ainakin kysyttäessä. Aikuistenkin suhteen lapsi oli ja on hyvin valikoiva. Jos ei jostain tykkää niin ei puhu sanaakaan jos tämä on samassa tilassa vaikka näkisi tätä aikuista viikottain useamman vuoden ajan.

En oikein ikinä ymmärtänyt leikkitreffien ideaa. Jos lähdimme sovitusti tuttujen kanssa johonkin (sisäleikkipuisto, uimaan, leikkipuistoin ymv) missä oli samanikäisiä lapsia ei aikuisten juttelusta tullut mitään, koska lapsi ei vain innostunut muiden lasten seurasta eikä ohjauksesta ja kehoituksista huolimatta leikkinyt heidän kanssaan samassa paikassa. Sama homma sukulaisilla kyläillessä.

Lopulta luovutin enkä enää koittanut sopia kovin aktiivisesti lapselle kaveri seuraa. Taisi olla 6 vuotias, kun tuttumme samaniköinen lapsi kaipasi seuraa ja menimme yhdessä sisäleikkipuistoon. Oma lapseni keskittyi nuolemaan pintoja ja kinuamaan minua mukaan jos johonkin halusi. Koin, että tuo reissu oli viimeinen pisara, en vain ole osannut kasvattaa lasta viihtymään muiden lsten seurassa.

Nyt jälkikäteen olisi kiva kuulla mikä meni pieleen? Millä lapsen saa kiinostumaan muista lapsista ja heidän seurasta? Tuskin sekään on selitys ettei hänellä ole sisaruksia. On paljon perheitä joissa on vain yksi lapsi.

  Re: Millä leikki-ikäisen lapsen saa kiinostumaan

Lähettäjä: Hmmm..... 
Päivämäärä:   14.9.25 19:55:48

Mikä diagnoosi tuli ? tai haitteko koskaan sellaista.. Eihän ole pakko jos noin muuten elämässä pärjää, harvemmin se sosiaalisuus tai edes sosiaaliset taidot tulevat vaikka tieto syystä olisikin.. mutta voisi tietysti hakeutua omanlaistensa seuraan jos vaikka auttaisi suhteiden luomisessa.

  Re: Millä leikki-ikäisen lapsen saa kiinostumaan

Lähettäjä: C 
Päivämäärä:   14.9.25 19:56:35

Tutun autistinen lapsi nuoli lattioita pienenä.

  Re: Millä leikki-ikäisen lapsen saa kiinostumaan

Lähettäjä: Pop 
Päivämäärä:   14.9.25 20:00:54

Kaikkea ei saa opetettua, lapsen persoona myös on se mikä on. Tämän ikäisen kanssa olisi lähinnä tärkeää työstää sitä että osaa toimia erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa vaikka se ei kovin kiinnostaisikaan. Ei kaikki vaan ole erityisen sosiaalisia eikä sille voi mitään. Helpompaa kun olisi, erakon elämä voi olla yksinäistä. Tai sitten ei.

Vanhempana me tehdään se mikä pystytään ja se riittää.

  Re: Millä leikki-ikäisen lapsen saa kiinostumaan

Lähettäjä: Muista lapsista? 
Päivämäärä:   14.9.25 20:01:32

Ei ole muuta diagnoosia kuin adhd, autisminpiirteitä kuulemma on, mutta psykologit ovat olleet sitä mieltä ettei diagnoosi ole tarpeellinen koulua ajatellen joten lähetettä tarkempiin tutkimuksiin emme ole ikinä saaneet. Koulussa pärjää kun siellä ollaan tunneilla eikä tarvitse viihtyä muiden seurassa.

  Re: Millä leikki-ikäisen lapsen saa kiinostumaan

Lähettäjä: What 
Päivämäärä:   14.9.25 20:04:39

Olisiko tuossa jo jonkun diagnoosin tarvinnut?

Tai enemmän vaan harjoittelua jonkun mahdollisen kivan kaverin kanssa?

Mutta enpä ole ammattilainen, joten.. Toiset lapset tulevat helpommin ja nopeammin toimeen kaikkien kanssa, toiset tarvii enemmän aikaa totutteluun ja toiset ehkä valikoi.

Oman kokemuksen mukaan 3-4 v iät ovat vielä haastavia ystävyksille, koska kommunikaatio ja tunnekehitys on niin vaiheessa. Meillä on sen ikäiset silloin tapelleet kavereiden kanssa eniten ja myöhemmin on ystävyyssuhteet rauhoittuneet.

Ollaan toki siitä onnellisessa asemassa, että on serkkuja ja ystäväperheitä, joita nähdään sen verran,että lapset on kaverustuneet.

Yhdet esimerkit on kyllä niin, että joka toinen kerta menee hyvin, ja joka toinen kerta ei tule leikeistä mitään.

Yhden kaverin lapsi (ainoa) kinuaa aina äitiä mukaan joka paikkaan, eikä tahdo leikkiä kavereiden kanssa, mutta yleensä jossakin vaiheessa alkaa ottaa paremmin kontaktia kaveriin ja saavat leikin aikaiseksi.

Lapsen temperamenttikin varmasti vaikuttaa; erään ystäväperheen lapset ovat hyvin rauhallisia ja hitaastilämpeneviä kun taas omani menevät jo ennen kuin meinaavat. Heidän leikkejään on aina alkuun vaikea saada sujumaan, kun taas erään toisen perheen lasten kanssa homma lähtee hyvin saman tien.

  Re: Millä leikki-ikäisen lapsen saa kiinostumaan

Lähettäjä: Muista lapsista? 
Päivämäärä:   14.9.25 20:07:48

Aikuisten kanssa lapsi kyllä pääsääntöisesti tulee toimeen ja osaa selvittää asioitaan. On hyvä keskustelemaan ja perustelemaan asioita, pohtii asioita monesta eri näkökulmasta jne. Ei arastele esim kaupassa mennä pyytämään myyjältä apua ja selvittää soittamalla asioita jos ei netistä löydy tietoa mitä tarvitsee. Sitten taas toisaalta on muutamia tuttuja aikuisia joista ei jostain syystä pidä ja heille ei sitten todellakaan puhu sanaakaan.

  Re: Millä leikki-ikäisen lapsen saa kiinostumaan

Lähettäjä: ** 
Päivämäärä:   14.9.25 20:33:05

Se tulee itsestään. Lapsesi on todennäköisesti autisti, kyllä se tuleekin itsestään ellei lasta eristetä muista ja näinhän sinä et ole toiminut.

  Re: Millä leikki-ikäisen lapsen saa kiinostumaan

Lähettäjä: voi 
Päivämäärä:   14.9.25 23:09:09

No, sun lapsi on varmaan autisti. Et sä sitä ole huonosti kasvattanut etkä olis asialle voinut mitään.

  Re: Millä leikki-ikäisen lapsen saa kiinostumaan

Lähettäjä: J 
Päivämäärä:   14.9.25 23:09:49

Siis mitä harrastuksia lapsella on ollut myöhemmin? Miten koulu on mennyt?

Onko nyt kiinnostunut muiden lasten seurasta ja ottaa kontaktia muihin?

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.