Lähettäjä: .
Päivämäärä: 7.9.25 19:47:30
Olen huomannut että elämäni isompia ärsykkeitä on sukulaisten kommentointi omaan elämäntilanteeseeni. Isovanhempien, vanhempien kuin myös ihan muiden sukulaisten toimesta. Pitäisi tehdä sitä ja tätä, koskaan elämäni ei ole hyvin. Tämä stressaa jatkuvasti ja välillä jopa ahdistaa. Kun teen jotain saan kuulla miten pitäisi olla joko parempi asunto, parempi työ, parempi koulutus tms. Jopa teinivuosien eka amis, jonka lopetin kesken tulee edelleen pettyneeksi puheenaiheeksi ruokapöydässä, vaikka minulla on jo muutama toinen tutkinto jo tehty sen jälkeen, nekin vuosia sitten. Eka teinivuosien duunipaikkakin oli huono ja olisi pitänyt tähdätä korkeammalle, sama kaikki työt mitä olen tehnyt. Nyt kysellään koskas lapsia, vaikka koskaan en ole kokenut lapsihinkua. Painostetaan myös kouluttautumaan samalle alalle kun joku sukulaisista, vaikka intohimo tähän alaan on täys 0.
Jouduin burnoutista "mt-lomalle" ja saan kuulla tästäkin olevani vain saamaton, laiska ja kuinka tuhlaan elämääni hukkaan. Kommentit jopa ahdistaa koska alan kans näkemään että tulevaisuuteni on tuhoontuomittu. Näitä on kiva puida joulupöydässä tai Whatsapp viesteissä. Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ei auta kun tätä saa kuulla monta kertaa vuodessa. Vaikka elämä olisi raiteillaan niin silti se ei ole, jos sukulaisista kysytään. Olen muutenkin luonteeltani tosi herkkä ja toisaalta myös epävarma, joten ikävät kommentit tuntuu ihon alla kovemmin kun perus Petterin. On tosi vaikeaa elää elämässä eteenpäin, jos toiset ruotii vanhoja juttuja ja puhuu samaan aikaan että tulevaisuutta ei ole.
|