|
Lähettäjä: Taas tätä
Päivämäärä: 4.9.25 21:41:07
Hei ihanat, täällä ollaan edelleen. Kyllä mä jaksan, mutta en jaksanut itse aloittaa uutta, kun siitäkin tuli niin paljon kommenttia.
Suru on hassua, se aaltoilee. Välillä tulee ihan jäätävä ikävä sitä ihmistä, kenen kanssa menin naimisiin, mutta sitä ei ole enää olemassa. Uusi kotini on ihana.
Parin huomion olen tehnyt:
- koska olen itse ollut asioiden hoitaja, ei konkreettinen muutos uuteen arkeen ole ollut mitenkään radikaali. Ex on ollut näennäisesti vastuussa esim. lemmikeistä, mutta ei kuitenkaan ole ollut sitä käytännössä. Joten nyt kun yksin hoidan kaiken, ei se olekaan niin kuormittavaa. En ehkä osaa selittää, mutta arki on aika mukavaa.
- Masentuneen ihmisen kannattelu oli todella raskasta, ja se olikin niitä ensimmäisiä ajatuksia, että miten noin itsetuhoinen ihminen selviää, kun olen aina pitänyt huolta kaikesta? Lopulta olen tajunnut sen, että tämä ei ole minun asiani, vaan olen keskittynyt pitämään huolta itsestäni.
-Tämä on hirveä ajatus sanoa (kirjoittaa) ääneen.. mutta lemmikit eivät koskaan ole olleet näin rentoja ja chillisti. Mä olenkin tajunnut, että hän on ollut todella kiukkuinen ja aggressiivinen jo pidempään, joten toki eläimet on sen vaistonneet ja olleet rauhattomia ja stressaantuneita. Meillä on nyt kaikki hyvin, mutta poden syyllisyyttä siitä, olisiko tämä pitänyt tajuta aiemmin.
Se matka teki kyllä niin hyvää. Työpaikkaa jaksan edelleen myös hehkuttaa, kun on maailman paras. Mä olen siis ihan ok. Mä en edelleenkään ole mitenkään vihainen, mutta välillä todella surullinen. Kai se kuuluu asiaan. Eli vähän tämmöistä vaihtelevaa.
Kiitos, että kysyitte <3.
|