|
Lähettäjä: Raakel
Päivämäärä: 31.8.25 15:46:34
Minulla on yksi kaveri, jonka kanssa joudun näkemään olosuhteiden pakosta, eli täysin en pysty välejä poikki laittamaan.
Minua ahdistaa, kun hän on hirveä ekstrovertti (kaipaa koko ajan seuraa, tekemistä ja äksöniä) ja minä en ole, vaan introvertti. Arkeni on melko kuormittavaa (työ, opinnot, perhe) ja kun joskus saan "omaa aikaa" niin olen ennemmin yksin kotona omissa oloissani, kuin esimerkiksi soittelisin puhelimella ja jaarittelisin "turhanpäiväistä p*skaa", mikä taas tuntuu olevan tälle kaverille ihan top 1 harrastus. Minua ahdistaa tämä, oikeasti syke nousee ja kurkkua kuristaa, kun huomaan hänen taas soittaneen.
Kaverisuhde tuntuu yksipuoliselta, hän puhuu paljon omista asioistaan eikä ole kiinnostunut minun asioistani. Olen melko työ- ja koulutusorientoitunut tällä hetkellä, ja en todellakaan voisi kuvitella puhuvani hänelle näistä asioista, koska häntä ei kiinnosta. Hänen mielestä se on tylsää ja kaiken pitäisi koko ajan olla jotenkin tosi kivaa ja jännittävää.
Jos kerron hänelle asioitani, hän ei muista niitä seuraavalla kerralla, eli ns. ei tallenna niitä mieleensä. Tämän vuoksi tuntuu ihan turhalta kertoa hänelle edes mitään.
Eli toisin sanoen koen kaverisuhteen tosi kuormittavana. Jos haluan viettää kaverien kanssa aikaa, koen monen muun ihmisen olevan jotenkin miellyttävämpi olemukseltaan.
Esimerkiksi hän on pyytänyt minua seuraksi milloin minnekin, ja kun menen, hän suurimman osan ajasta vain räplää puhelinta eikä ole läsnä siinä tilanteessa.. Keskustelu ei ole mitenkään molemminpuolista. Tuntuu, että hän kaipaa seuraa asioihin vain seuran vuoksi, mutta sitten kun hänelle siinä olen seurana, hän ei kuitenkaan ole kiinnostunut minusta ihmisenä, vaan tietyllä tapaa yrittää muovata minusta ns. "omankaltaisensa".
En vaan tunne oloani mukavaksi hänen seurassa, mutta samalla olen kai liian kiltti ja hyväsydäminen, kun ahdistaa jättää tietoisesti vastaamatta, ignoorata yhteydentotot ja olla osallistumatta jos hän pyytää johonkin. Mutta samaan aikaan "omaa arvomaailmaan" vastaan toimiminen väsyttää minua itseäni ja ahdistaa.
Onko kellään muulla ollut kokemusta tämänkaltaisesta? Lisäksi tämä kaveri vaatii jotenkin tosi paljon enemmän huomiota ja äksöniä kuin minä, tykkäisin olla rauhassa enkä koko ajan jaksa "tehdä jotain". Lisäksi minulla on ihan täystyö selvitä opinnoista ja työarjesta, mutta hänen vaihtoehtonsa olisi "Lopeta ne, en ymmärrä miksi edes jaksat kiinnostua tuollaisesta", eikä tsemppaaminen ja kannustaminen. Minulle ne on kuitenkin tärkeitä tavoitteita.
|