Lähettäjä: Huoh 
Päivämäärä:   30.8.25 08:14:32

Olen kuullut paljon sellaista, että moni on muuttanut jo 15-vuotiaana omilleen ja on pärjännyt ja osannut ja pärjää ja osaa yhä edelleen.

Tuossa iässä minua jännitti lukioon meno niin paljon, että kävimme äidin kanssa yhdessä ajamassa sen reitin bussilla kahdesti etten vain eksy. Nykyään minut tuomittaisiin erityiseksi tämän takia.

Samoihin aikoihin poti mennä työhaastatteluun ja töihin, ne ne vasta jännittivätkin. Isä vei minut sinne haastatteluun. Samalla reissulla hän osti minulle koulukirjoja. Niitäkään en itse sillä kertaa ostanut.

Nyt edelleen yli 40-vuotiaana jännitän kaikkea uutta. Aloitin vastikään uuden työn jossa käydään asiakkaiden kotona. Ensimmäisen kuukauden jännitin jokaista kotikäyntiä erikseen.

Onko muita jännittäviä?

Lähettäjä: Key West 
Päivämäärä:   30.8.25 08:15:26

Lähes kaikki varmasti jännittävät ainakin jossain määrin.

Lähettäjä: What 
Päivämäärä:   30.8.25 08:22:35

Jännittää.

En nyt ihan tavallisena pidä sitäkään, että 15 itsenäistyy ja oikeasti pärjää. Toki heitäkin on.

Eihän tuossa nyt ole mitään kummallista, että vanhempien kanssa tutustutaan paikkoihin tai heiltä saa kyydin. Menit kuitenkin ja ilmeisesti äitisi ei tullut mukaasi kouluun ja isäsi työhaastatteluun. Ja selvisit näissä paikoissa ilman puhelinyhteyttä vanhempiin.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   30.8.25 08:24:55

Jännittää mutta menen ja teen silti. Ei ole kyllä äiti tai isä kuskannut mihinkään lukioon tai työhaastatteluun. Uudessa työpaikassa aloitin pari vuotta sitten vajaa 40-vuotiaana ja jännitti kyllä mutta kyl se siitä aina lähtee.

Lähettäjä: Huoh 
Päivämäärä:   30.8.25 08:27:24

Minua kyllä kuskattiin sinne lukioon ja töihin jos vanhemmilla oli sama matka.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   30.8.25 08:37:58

Ei oikeastaan. Ja olen niitä jotka muutti 16-vuotiaana pois vanhempien helmoista, niinkuin äitinikin aikoinaan.

Lähettäjä: ? 
Päivämäärä:   30.8.25 08:42:15

.: oletko sen jälkeen asunut aina vain yksin?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   30.8.25 09:35:29

Kyllä uudet asiat jännittävät. Musta olisi outoa, jos ei jännittäisi.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   30.8.25 09:42:59

?, opiskelija-asuntolassa, yksin, av(i)oliitossa.. Elämäntilanteen mukaan.

Lähettäjä:  
Päivämäärä:   30.8.25 09:49:26

Jännittää toki mutta minusta se on hyvä asia. Elämä olisi tylsää jos uudet asiat eivät yhtään jännittäisi ja hermostuttaisi. Viimeksi tämmöinen tilanne oli kun olin työpaikan järjestämässä koulutuksessa uusien ihmisten keskellä ja ihan uudessa paikassa mutta siitäkin selvittiin hengissä ja kaikki meni paremmin kuin hyvin :)

Toki jos se käy ylivoimaiseksi ja asiat jäävät tekemättä sen takia että lamaantuu jännityksen edessä niin se ei ole hyvä, siihen pitää jo saada apua.

Lähettäjä: ? 
Päivämäärä:   30.8.25 09:51:04

.: eli lähes aina jonkun helmassa.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   30.8.25 09:56:54

Sapettaako kyssäriä jokin? Oletko näitä nelikymppisiä jotka vieläkin loisii äidin nurkissa?

Lähettäjä: ? 
Päivämäärä:   30.8.25 10:03:15

Ei minua sapeta, ja minulla on isäkin. En ole koskaan asunut heidän nurkissaan piileskellen, vaan rakastettuna lapsena ja perheenjäsenenä. Nykyään käyn heitä jo vuorostani hoitamassa ja ottaisimme heidät meille asumaan (ei nurkkiin eikä helmoihin), mutta eivät suostu, koska asuivat itse mummoni kanssa tämän loppuaikoina.

Lähettäjä: zäkä 
Päivämäärä:   30.8.25 10:08:00

Miksei vanhemmat auttaisi omaa lastaan? Tai muuta tuttavaa tai sukulaista?

Miksi pitää vain pärjätä ja pärjätä, jos voi elää toinen toistaan tukien? Joo, aina ei ole apua saatavilla ja silloin pärjätään, mutta useimmiten sitä apua voi saada.

Vaikka ht.netin mukaan jopa pikkulasten tulisi laihduttaa kävelemällä räntäsateessa kouluun kun vanhemmat ajavat iloisesti morjestaen autolla ohi.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   30.8.25 10:11:55

Kyllä. Aikuisiällä ymmärsin että olen lapsena ja nuorena kärsinyt erittäin vaikeasta sos.tilanteiden pelosta sekä todennäköisesti selektiivisestä mutismista joka on vaikuttanut negatiivisesti koulunkäyntiin ja elämään muutenkin.
Olen lopettanut opiskelun kolme kertaa kesken.
Yhden ammattitutkinnon olen saanut suoritettua ja opiskeluporukka oli mukavaa.
Töissäolo on ollut välillä vaikeaa jännittämisen ja ylitunnollisuuden takia.

Lähettäjä: zäkä 
Päivämäärä:   30.8.25 10:14:05

Ja ettekö te koskaan voisi kuskata esimerkiksi puolisoanne työhaastatteluun?

Lähettäjä: Ällö 
Päivämäärä:   30.8.25 10:16:53

Pakko myöntää, että harvemmin jännittää. Aloitin torstaina uudet opinnot ja en kokenut asiaa jännittäväksi laisinkaan. Sinnne möngersin ja kun kellään ei ollut minusta ennakkoajatuksia, niin miksi se jännittäisi?

Myöhemmin saattaa kyllä ahdistaa, kun pitää tulla uudelleen paikan päälle.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   30.8.25 10:24:01

Kyllä jännittää, samoin jokainen vieraaseen paikkaan meneminen ensimmäistä kertaa, esimerkiksi kirppariostoksia toisen kotipihasta hakiessa.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   30.8.25 10:31:37

Tietysti jännittää, jotkut asiat enemmän kuin toiset. Outoa olisi, jos mikään ei jännittäisi.
Sitten on kyseessä ongelma, jos jännittäminen estää tekemästä asioita, tai jos jännittämisen sijaan ahdistuu uusista asioista. Mutta se, että ennen ekoja treffejä tai uuden työn aloitusta tuntuu perhosia vatsassa, on ihan terveen merkki.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   30.8.25 10:40:05

Totta kai jännittää, se on ihan normaalia. 15-vuotiaana aloitin opiskelut amiksessa ja asuin viikot opiskelija-asunnossa. 17-vuotiaana lähdin kaverin kanssa ulkomaille työharjoitteluun. Yksin en olisi uskaltanut. Mutta se auttoi rohkaistumaan. Lähdin muutamaan kertaan töihin ulkomaille ja muistan sen jännityksen, kun ei tiennyt yhtään paikoista tai sovituista asumuksista. Mutta aina kaikki järjestyi ja oli kivaa. Kolmenkympin tienoilla opiskelin yliopistossa ja vaikka kuinka oli elämänkokemusta uusista jännistä tilanteista, niin silti jännitin ekoja luentoja. Työelämässä on aina ekat päivät jännittänyt. Nykyistä työtä olen tehnyt 5 vuotta ja silti tietynlaisten palaverien vetämiset tai isojen koulutusten pitämiset jännittää. Mutta en näe sitä mitenkään epänormaalina. Epänormaaliksi jännittäminen muuttuu vasta sitten, jos toimintakyky katoaa niin, että opiskelu tai työssäkäynti ei luonnistu ollenkaan.

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   30.8.25 12:20:34

Totta kai jännittää. Kun muutin opiskelija-asuntoon toiselle paikkakunnalle 16-vuotiaana, kaikki kaupassa käymisestä linja-auto käyttöön jännitti, mutta ei siinä auttanut kuin tehdä, kokeilla ja oppia. Edelleen jännitän uusia tilanteita välillä kovastikin, mutta se ei ole kuitenkaan niin lamauttavaa jännitystä etten pystyisi toimimaan.

Lähettäjä: Pulu 
Päivämäärä:   30.8.25 13:39:45

Tietenkin jännittää ja välillä pelottaakin.

Mutta en anna sen häiritä liikaa. Moni asia olisi jäänyt ja jäisi edelleen kokematta, jos jännityksen vuoksi ei voisi kokeilla.