Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Olisinko täysin @!#$?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   24.8.25 10:20:19

Tutustuin huhtikuussa mieheen jonka kanssa oli alunperin tarkoitus vain harrastaa seksiä. Heti ensitapaamisesta lähtien ollaan kuitenkin viihdytty toistemme seurassa muutenkin kuin seksin merkeissä ja viestitellään päivittäin.

Mies on aika greenflag eli rauhallinen, turvallinen, luotettava, elämänhallinta kunnossa, lähes päihteetön yms mutta sitten tämä mutta; hän on aiemmin ollut avoimessa suhteessa ja kokee että ei välttämättä jatkossakaan muuta halua. Itselle avoin suhde on ehdoton ei. Me emme ole sopineet tälle meidän suhteelle sääntöjä mutta kummallakaan ei ole muita tällä hetkellä.

Kipuilen tämän asian kanssa todella paljon ja olen muutaman kerran ilmoittanut etten halua jatkaa juttua. Mies on kuitenkin osannut rauhoitella, keskustella asioista rationaalisesti ja kertonut että monogamia ei ole poissuljettu asia. Olen itse aika impulsiivinen ja tunteet tulevat ulos yleensä heti ja miettimättä, mies on rauhallisuuden perikuva eikä koskaan hermostu minun tunnekuohuista.

Olen vahvasti ihastunut ja myös toinen on kertonut tunteistaan. Kuitenkin ahdistuksen tunne on minulla lisääntynyt vahvasti ja koen että tulevaisuutta ei voi olla. Vaikka oltaisiin monogamisessa suhteessa, kokisin etten koskaan riittäisi pelkästään miehelle.

Olisinko täysin @!#$ jos ilmoitan miehelle että en pysty tähän ja estän hänet joka paikassa? Jos en estä niin tiedän että hän vaatisi minut keskustelemaan asioista ja antaisi ratkaisuehdotuksia ja rauhoittelee ettei ole mitään hätää. Olenko minä tässä kuitenkin se vaiheileva redflag josta miehen pitäisi päästä eroon?

  Re: Olisinko täysin @!#$?

Lähettäjä: Mam 
Päivämäärä:   24.8.25 10:23:42

Jos susta ei tunnu hyvältä se mihin teidän suhde on menossa, niin totta kai "eroat" miehestä. Sä saat kyllä estää hänet, jos tuntuu yhtään että jälleen _manipuloi_ sut jatkamaan.

Saat olla itsekäs kyllä jos susta ei tunnu hyvältä :)

  Re: Olisinko täysin @!#$?

Lähettäjä: S 
Päivämäärä:   24.8.25 10:27:28

Lakkaa miettimästä mitä mies haluaa ja päätä mitä itse haluat. Monogamisen suhteen mitä ilmeisimmin. No tuo mies ei halua sitä, mutta roikottaa sen mahdollisuutta ilmassa, koska tuo teidän suhteenne tällä hetkellä sopii hänelle. Siinä sitä ihanaa vakaata rehtiä luonnetta kerrakseen. Eli ei, et ole mikään kuspää tai mitä ikinä, jos pidät kiinni siitä mitä ITSE haluat, etkä tarjoudu halujentyydytysvälineeksi tuolle miehelle, voi hyvää päivää nyt sentään.

Hyvä idea blokata tyyppi, koska on kertomasi perusteella kokenut ja osaava manipuloinnin saralla. Tiedät sen kyllä ja tuo ahdistuksesi kertoo sen erittäin selvästi.

  Re: Olisinko täysin @!#$?

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   24.8.25 10:37:01

"Jos en estä niin tiedän että hän vaatisi minut keskustelemaan asioista ja antaisi ratkaisuehdotuksia ja rauhoittelee ettei ole mitään hätää.

Mies joka vaatii sinua keskustelemaan vaikket halua ja painostaa/ manipuloi, EI OLE "turvallinen ja luotettava".

  Re: Olisinko täysin @!#$?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   24.8.25 10:43:11

"Mies on kuitenkin osannut rauhoitella, keskustella asioista rationaalisesti ja kertonut että monogamia ei ole poissuljettu asia. "

Jos hän oikeasti olisi tuota mieltä, hän ei sanoisi noin. Hän sanoisi, että on valmis ryhtymään monigamiseen suhteeseen kanssasi heti eikä vain puhuisi siitä jonain ehkä tulevaisuudessa mahdollisena asiana.

Ei ole väärin estää ihmistä joka aiheuttaa noin kovaa ahdistusta. Ilmoitat asiallisesti mutta jämerästi että homma ei toimi ja pyysät ettei hän enää yritä ottaa yhteyttä. Ja sitten vaan estot päälle ja elämä jatkuu.

  Re: Olisinko täysin @!#$?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   24.8.25 10:45:13

Mies vaihtoon ja äkkiä

  Re: Olisinko täysin @!#$?

Lähettäjä: Pop 
Päivämäärä:   24.8.25 11:59:31

Minusta tuossa tilanteessa reiluinta on se että selkeästi viestittää ne omat syyt eroon ja sanoo senkin että ei halua olla yhteydessä enää tämän jälkeen koska ahdistaa miettiä vaikeaa asiaa. Sen jälkeen blokkaat.

Minusta ei ole reilua vain sanoa että erotaan ja sitten blokata. Mieti miten haluaisit itseäsi kohdeltavan ja toimi sen mukaisesti

  Re: Olisinko täysin @!#$?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   24.8.25 12:02:16

Mies ei kunnioita rajojasi. Jos toinen haluaa erota koska suhde ei toivotun lainen, sitä ei korjata tyynnyttelyllä ja sitten samaa kuviota jatkamalla.

Todellakin sanot miehelle että nyt loppuu pelleily ja estät joka paikassa.

  Re: Olisinko täysin @!#$?

Lähettäjä: jaja 
Päivämäärä:   24.8.25 12:51:58

Tuossa tilanteessa täytyy molempien lyödä kortit pöytään ja katsoa voiko yhdessä jatkaa vai ei. En itse ikinä lähtisi avoimeen suhteeseen ja jos kumppani ajattelisi toisin, olisi pakko viheltää peli poikki riippumatta siitä miten ihastunut tai rakastunut olisi. Mitä aiemmin voi asian ratkoa niin sitä vähemmän tarvitsee kärsiä sitten myöhemmin. Tsemppiä asian selvittämiseen!

  Re: Olisinko täysin @!#$?

Lähettäjä: jej 
Päivämäärä:   24.8.25 12:59:28

En alkaisi suhteeseen tuollaisen kanssa, joka haaveilee avoimesta suhteesta.

Tietenkin hän nyt lässyttää, että ei hätää, kyllä mä oin olla vaan sun, koska muuten menettäisi hyvän pimpin. Mutta sitten kun löytää niitä muitakin pimppejä joille kelpaa, niin siinä käy helposti niin, että hän sanoo, että mähän sanoin jo alussa että kerään pimppejä enkä rajoitu vaan suhun.

Eli sano suoraan, että ette ole sopivia toisillenne.

  Re: Olisinko täysin @!#$?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   24.8.25 13:05:53

Se mies ei koskaan miettisi onko hän täysin @!#$ jos hän itse lähtisi muiden pimppien perään.

  Re: Olisinko täysin @!#$?

Lähettäjä: riri 
Päivämäärä:   24.8.25 13:06:19

Ei tuo mies ole mikään turvallinen vaan MANIPULOIVA.

Estä hänet ihan joka paikassa vaikka ilman mitään keskusteluja.

  Re: Olisinko täysin @!#$?

Lähettäjä: .... 
Päivämäärä:   24.8.25 13:09:24

"Mies joka vaatii sinua keskustelemaan vaikket halua ja painostaa/ manipuloi, EI OLE "turvallinen ja luotettava"

Todellakin. Eikä sinulla ole muutenkaan mitään velvollisuutta olla miehen kanssa tekemisissä, jos suhde aiheuttaa sinulle ahdistusta niin siitä kannattaa lähteä. Naisia opetetaan rikkomaan omia rajojaan ja antamaan miehille mahdollisuuksia vaikka itsestä ei tuntuisi yhtään hyvältä. Aivan kuin olisi joku velvollisuus olla miehen kanssa jos se ei sentään ole joku hakkaava juoppo. Mutta kun ei ole mitään velvollisuutta. Parisuhde ei ole pakko, seksi ei ole pakko, vaikka toinen olisi kiinnostunut niin ei tarvitse alkaa tämän kanssa suhteeseen jos ei itse halua ja suhteesta saa lähteä, aina.

Pidä kiinni omista rajoistasi, et ole miehelle mitään velkaa.

  Re: Olisinko täysin @!#$?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   24.8.25 13:20:56

Sanot miehelle, että ettet halua avointa suhdetta ja koska tähän ei ole sitouduttu, on parempi lopettaa nyt. Toivon ettet ota tämän jälkeen yhteyttä, koska tiedän mitä haluan, tämän suhteen pohja ei ole se ja haluan päästä eteenpäin.

Muistat tämän
"Jos hän oikeasti olisi tuota mieltä, hän ei sanoisi noin. Hän sanoisi, että on valmis ryhtymään monigamiseen suhteeseen kanssasi heti eikä vain puhuisi siitä jonain ehkä tulevaisuudessa mahdollisena asiana."

Nythän olette tilanteessa, jossa mies ei ole sitoutunut toivomaasi suhteeseen, tilanne on tämä, koska muita sopivia ei just nyt ole. Mutta jos sellainen sopiva löytyy, mies kyllä muistaa ettei ole luvannut olla vain sinun kanssasi.

  Re: Olisinko täysin @!#$?

Lähettäjä: krrrra 
Päivämäärä:   24.8.25 13:27:10

"Mies on kuitenkin osannut rauhoitella, keskustella asioista rationaalisesti"

Ei, vaan hän manipuloi sinua.

"kertonut että monogamia ei ole poissuljettu asia."

Muttei todellakaan aio sitoutua sellaiseen koskaan.

"tiedän että hän vaatisi minut keskustelemaan asioista ja antaisi ratkaisuehdotuksia"

Tiedät, että hän yrittää jatkossakin manipuloida sinua.

"rauhoittelee ettei ole mitään hätää."

Rauhoittelee itseään, koska hänelle tuli hätä, että menettää sinut ja sitten on taas oman kätensä varassa.

"Olenko minä tässä kuitenkin se vaiheileva redflag josta miehen pitäisi päästä eroon?"

Et todellakaan. Nyt äkkiä kauas tuosta miehestä ja estä hänet ihan joka paikassa.

  Re: Olisinko täysin @!#$?

Lähettäjä: nomadi 
Päivämäärä:   24.8.25 13:33:26

Löisin kortit kerran pöytään. Sanoisin, että avoin suhde ei ole minun juttuni. Toteaisin, että hyvä kun tuli kokeiltua asiaa, jotta näkemykseni tuli selkeäksi.

Siinä vaiheessa mies saisi ehdottaa, että haluaa kanssani perinteiseen parisuhteeseen TAI selitellä mitä tahansa muuta, mutta olisi silloin minulle ex.

Jos et uskalla katsoa kortteja (todennäköisestihän mies vain selittelee), aina voi blokata, mutta itse antaisin mielenrauhani takia miehelle yhden tilaisuuden, vaikkei se varmaan tuottaisikaan toivomaani lopputulosta.

  Re: Olisinko täysin @!#$?

Lähettäjä: Hmmm..... 
Päivämäärä:   24.8.25 13:39:19

Siis mitä nyt ihmettä, manipuloi ja ohjailee ? Ei, tässä on käynyt juuri niin kuin näissä fakbadi-kuvioissa helposti käy eli toiselle on kehittynyt tunteita mitä ei pitänyt ja nyt haluaisi väkisin olla kuin olisitte parisuhteessa TAI sellainen oikeasti olisi pöydällä. Ei, olette panokavereita ja sinä ja haluaisit nyt väkisin muuta ja sellaisin ehdoin mitkä miehelle eivät sovi. Ei sinun kanssasi ! Jos hän joskus tarpeeksi kovin rakastuu niin voi olla myös yksiavioinen, ei sanonut olevansa sitä sinun kanssasi. Palaa siis alkuperäiseen ajoin paneskeluun kivan kaverin kanssa tai unohda koko juttu, älä yritä vääntää miehestä oman ihastumisesi vuoksi jotain mitä hän ei ole tai täysillä tunne, satutat vain itsesi kun kuvittelet.

  Re: Olisinko täysin @!#$?

Lähettäjä: Mä 
Päivämäärä:   24.8.25 13:46:08

Sä olet ihastunut, ja mieskin nähtävästi on? Mutta et halua antaa suhteelle mahdollisuutta, koska se ei ehkä onnistu? Ja nettiraadin mielestä mies on aina paska?

  Re: Olisinko täysin @!#$?

Lähettäjä: Panosuhde 
Päivämäärä:   24.8.25 13:51:12

Jos on alkujaan sovittu vain seksisuhteesta, kannattaa pysyä siinä.
Panosta seksiin, toki sitä tukee hyvä keskusteluyhteys.
Mutta älä ala kuvittelemaan pilvilinnoja suhteesta.
Ala hakemaan muualta sitä henkilöä jonka kanssa voisit olla parisuhteessa, pidä tämä nykyinen vain nautinnollisen seksin tuottajana.

  Re: Olisinko täysin @!#$?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   24.8.25 14:00:19

Mä, nettiraadin mielestä mies on varmaan paska, kun aloittaja on kertonut ettei halua avointa suhdetta ja mies siitä huolimatta toistuvasti puhuu aloittajan jatkamaan suhteessa, vaikka tietää ettei tarjoa suhdetta, jonka aloittaja haluaa. Jos olisi valmis sen tarjoamaan, olisi sen myös sanonut ääneen.

  Re: Olisinko täysin @!#$?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   24.8.25 14:05:38

Eihän se nyt kovin suoraselkäistä ole, että toisen halutessa erota, puhutaan vaan ympäri jatkamaan epätyydyttävässä järjestelyssä.

  Re: Olisinko täysin @!#$?

Lähettäjä: kyllä! 
Päivämäärä:   24.8.25 15:33:35

"Olenko minä tässä kuitenkin se vaiheileva redflag josta miehen pitäisi päästä eroon?"

Vastaus yhdellä sanalla: Olet.

  Re: Olisinko täysin @!#$?

Lähettäjä: Pop 
Päivämäärä:   24.8.25 15:43:09

“ "Mies joka vaatii sinua keskustelemaan vaikket halua ja painostaa/ manipuloi, EI OLE "turvallinen ja luotettava"”

XD aika moni nainen ihan jatkuvasti painostaa miehiä puhumaan vaikka he eivät haluaisi. Näin päin se on kuitenkin oikein ja kyseessä on vaan se että opetetaan miehelle keskustelutaitoja?

  Re: Olisinko täysin @!#$?

Lähettäjä: .:. 
Päivämäärä:   24.8.25 16:36:36


“ "Mies joka vaatii sinua keskustelemaan vaikket halua ja painostaa/ manipuloi, EI OLE "turvallinen ja luotettava"”

XD aika moni nainen ihan jatkuvasti painostaa miehiä puhumaan vaikka he eivät haluaisi. Näin päin se on kuitenkin oikein ja kyseessä on vaan se että opetetaan miehelle keskustelutaitoja?"

Tämä!

  Re: Olisinko täysin @!#$?

Lähettäjä: .... 
Päivämäärä:   24.8.25 16:48:13

"XD aika moni nainen ihan jatkuvasti painostaa miehiä puhumaan vaikka he eivät haluaisi. Näin päin se on kuitenkin oikein ja kyseessä on vaan se että opetetaan miehelle keskustelutaitoja?"

Et sitten yhtään ota huomioon mikä on se tilanne? Kun nainen haluaisi, että mies puhuu, on kyse yleensä vakiintuneesta parisuhteesta, jonka ongelmista toinen ei suostu keskustelemaan. Aloittajan tapauksessa taas nainen on ilmaissut miehelle, että ei halua muuta kuin vakavaa suhdetta ja lähtee jos mies ei halua kuin pelkkää epämääräistä seksisuhdetta, ja mies yrittää "keskustelemalla" painostaa hänet jäämään sellaiseen suhdemuotoon, jota hän ei halua.

  Re: Olisinko täysin @!#$?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   24.8.25 17:04:05

Siis olette 4 kuukautta tunteneet eikä mies vieläkään halua seurustella kanssasi, vaan haaveilee yhä muista. Joo unohda, se ei tykkää susta samalla tavalla kuin sinä tykkäät siitä. Olet vain varalla.

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.