Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   22.8.25 09:38:49

Oletko saanut lapsen sektiolla 30-40 vuotiaana? Kuinka parani, miten vaikutti arkeen?

Lähettäjä: Minä Vaan 
Päivämäärä:   22.8.25 09:55:10

Hyvin parani ja petihommatkin oli kuten ennen mikä oli hienoa. Toivuin nopeammin kuin normaalisti synnyttäneet jotka olivat kipeitä.
Seuraavana aamuna autettiin ylös ja suihkuun ja sitten liikuskelin vauvan kanssa.
2 sektiota ja kumpikin meni hyvin. Puudutuksrssa tehtiin niin itse oli läsnä kun lapset syntyivät .Mies pääsi auttamaan heidän pesussa ja punnituksessa yms. Arpi niin alhaalla vatsanpohjassa ettei haittaa .

Lähettäjä: mä 
Päivämäärä:   22.8.25 10:53:14

Mulla tuli hermovamma. En pystynyt kävelemään 4 kuukauteen, kipuja oli vuoden ja edelleen joskus nippaa oikean lonkkaluun edestä.

Sairaalassa ei otettu tosissaan, kuinka kovat kivut oli kun selkäydinpuudutus loppui vaan haukkui narkkariksi ja yksikin hoitaja sanoi miehelleni, että miksei vaimosi halua hoitaa lastanne. En päässyt sängystä ylös kivun vuoksi.

Oli sellanen hel*vetti, että toista lasta en uskaltanut ikinä tehdä kyseisen trauman vuoksi ja sen, miten siihen sairaalassa suhtauduttiin.

Kuukausia myöhemmin kun vielä tutkittiin, pitääkö haava avata ja päästää hermoja irti niin vasta gynekologi sanoi, että kaikki meni päin persettä jo ennen leikkaustakin. Synnytys kesti 78h ja meinattiin lopulta molemmat kuolla ennen sektiota. Noh parempi lopputulos kuin kuolema. Mutta traumat jäi ennen kaikkea sen kohtelun vuoksi.

Lähettäjä: zäkä 
Päivämäärä:   22.8.25 10:55:46

mä: ei hitto, missäpäin tuollaista? :o

Minullakin meni kaikki hyvin, toipumisessa tosin kesti jokunen viikko ja kävelin alkuun kuin vanha mummo mutta kyllä se siitä.

Lähettäjä: mä 
Päivämäärä:   22.8.25 11:04:46

Turun Tyksissä vuonna 2014.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   22.8.25 11:12:07

34-v, muutamaa kuukautta vaille 35 olin. Nyt sektiosta on aikaa 6,5 kk. Se oli suunniteltu, mutta samaan aikaan oli hätä ja kiire kun kohdussa oli tilanne aika akuutti kun istukka oli lakannut toimimasta. Viikon olin osastolla kyspsyttelemässä lapsen keuhkoja ja tiukassa seurannassa (käyrissä väh. 4 x päivä ja kerran päivässä ultra). Kokoajan oli valmiustila hätäsektioon jos olisi ollut pakko. Rv 34 + 0 päästiin suunnitelman mukaisesti kuitenkin.

Fyysisesti toivuin noin 3 viikossa ihan hyvin. Autolla ajoon tai oikeastaan autoon pääsyyn meni eniten aikaa. Tikit kun otettiin pois niin paraneminen lähti oikeasti käyntiin. Minulla oli pico alipainepumppu joka imi nesteitä sen viikon mitä tikit oli. Sillä on saatu leikkaushaavojen paranemisprosentti nousuun kuulemma. Eikä minullakaan siitä mitään huonoa sanottavaa ole.

Henkinen puoli on sitten eri. Itse leikkauksessa en tuntenut kipua mutta tunsin kaiken muun (esim. Kuinka kudokset paukkui irti ja kuinka lääkäri joutui kaivamaan pientä keskosta, joka pääsi isossa kohdussa hältä karkuun). Sulku oli sitten eri juttu kun spinaali lakkasi toimimasta juuri vatsanpeitteiden imun kohdalla. En halua kuvailla kipua, mutta ei. Traumat jäi. Haave toisesta lapsesta on jäissä kun en halua synnyttää ja 99% todennäköisyydellä seuraavakin tulisi sektiolla (mulla on omat riskitekijät tähän).

Traumaa käsiteltiin ja hoidettiin niin pitkään kun oltiin sairaalan ja vauvatehon asiakkaita. Sen jälkeen ei mitenkään. Mulle luvattiin että synnytyslääkäri soittaa kun annoin huonon arvion synnytyskokemuksestani. Ei ole kuulunut mitään. Enkä usko että koskaan kuuluukaan.

Lähettäjä: Maija 
Päivämäärä:   22.8.25 11:12:21

Sektio 36v, ei ongelmia vaikka toipuminen oli rankkaa.
Tuon jälkeen vielä pitkä alatie, mikä meni hyvin, johtu kesti ja toipuminen oli nopeaa.

Lähettäjä: A 
Päivämäärä:   22.8.25 11:20:12

Mulle tehtiin omasta toiveesta kolme kk sitten. Olen 38 v. Leikkaus, toipuminen ja kaikki on mennyt tosi hyvin.

Pääsin samana päivänä jalkeille, olen päässyt palaamaan treenaamisen ja ratsastuksen pariin. Haava on parantunut hyvin ja muutenkin kaikki on hyvin.

Lähettäjä: m 
Päivämäärä:   22.8.25 13:22:41

Toinen sektio 2004, ikää oli silloin 39v.
Itse leikkaus helvetillinen kokemus, aloitettiin vaikka olin suusanallisesti ilmaissut( puoliso oli paikalla, joten todistajakin on,poistettiin siinä vaiheessa kun tuli hätä lääkitä ja nukuttaa), että en ole puutunut tarpeeksi, tunsin kylmät spriirätit jolla putsattiin ja kysyttiin, ethän tunne mitään ethän...
Kipulääkettä hädällä suoneen anestesian ylilääkärin kiirehdittyä paikalle ( leikkausta alunperin hoiti anestesialääkäriksi valmistuva) ja nukutus maskilla, niin saatiin homma tehtyä.
Alku toipuminen sujui nopeasti ja hyvin, osasyynä varmaan ,että yllättäen halusin mahdollisimman pian kotiin vauvan kanssa, kotona kaikki sujui hyvin kun pääsi omiin nurkkiin ja puolison sekä vanhemman tyttären huomaan.
Normi haavakipua ylösnoustessa ja liikkuessa mutta muutamassa viikossa ihan ok.
Vauvaa hoidin koko ajan itsekin , enkä muutenkaan sängyssä makoillut, liike on lääke.
Tallitöistä pidin taukoa pari viikkoa, karsinoiden putsaus turhaa kipua haavan alueelle. Muistona kahdesta keisarinleikkauksesta allekkain olevat arvet, ei mitään kiristyksiä kun ensimmäisen sektion kiinnikkeet leikattiin pois toisella kertaa.
En edes ns. muistaisi leikkauksia jos ei hirvittävän leikkauskivun aiheuttama muisto välillä palaisi mieleen. Kantelun teimme ja ihan paperilla lukee syynä puutumisen vajaukseen, " emme voi taata täydellistä puudutusta leikkauksissa ja potilaan suuri paino hankaloitti puudutuksen arviointia", haloo, painoa tuli juu raskauden aikana lähes 20kg, josta vauvaa oli 4kiloa 140grammaa ja lapsivettä, istukkaa, turvotusta loput koska poislähtö punnituksessa painoin täsmälleen saman kuin ennen raskautta.
En halua ketään pelotella mutta minun tarinani oli tämä. Toipumista ei tosiaan ikä mitenkään minun kohdallani hidastanut, sain ensimmäisen lapseni 1991 että väliäkin oli reilusti.