|
Lähettäjä: hopsan
Päivämäärä: 21.8.25 12:33:33
Minä jouduin viime joulukuussa hyvästelemään mummini. Hän oli vielä tajuissaan ja suurin piirtein tässä maailmassa, mutta jaksoi jutella aika vähän. Mietin etukäteen hauskoja yhteisiä muistoja, joita kertoilin hänelle ja hän vastaili sen mitä jaksoi. Sain hänet nauramaankin vähän ja monta kertaa hän hymyili leveästi. Kerroin myös hevosteni kuulumisia ja näytin uusimpia videoita. Mummini oli entinen hevostyttö ja oli aina ollut hyvin kiinnostunut hevosistani. Lähtiessäni kiitin, että hän on ollut paras mummi mitä toivoa saattaa ja kehotin viemään papalle terveisiä minulta (siitä huolimatta etten usko taivaaseen, mutta mummini uskoi). Uskon, että tapaamisesta jäi sekä minulle että mummilleni hyvä mieli.
Itken todella helposti, enkä halunnut että mummi kuolinvuoteellaan joutuu minua lohduttamaan. Etukäteen valmistautuminen rauhoitti minua itseäni. Jos mummi olisi jaksanut keskustella enemmän, olisin tietysti "poikennut käsikirjoituksesta", mutta nyt kun keskustelu oli aika yksipuolista, oli mielestäni hyvä että minulla oli jo jotain valmiiksi mietittynä.
Aloittajalle voimia! Oma neuvoni on, että mene omana itsenäsi, mutta yritä välttää tilannetta, jossa kuoleva kokisi tarvetta lohduttaa sinua. Tunteita saa tietysti näyttää, mutta yritä ainakin esittää sen verran vahvaa, ettei kuolevalle tule tarvetta olla lohduttajan roolissa. Jos koet, että etukäteen valmistautuminen voisi auttaa (kuten itse koin), mieti etukäteen vaikka niitä kivoja yhteisiä muistoja! Varo myös väsyttämästä kuolevaa eli yritä lukea tilannetta ja viipyä "sopivasti".
Jostain luin joskus ohjeen, ettei kuolevalle ole hyvä kertoa omia tulevaisuuden suunnitelmia (ellei hän erikseen niitä kysy). En tiedä onko tällä oikeasti merkitystä, mutta itse pelasin varman päälle enkä maininnut mummilleni mitään tulevaisuuden asioita :D
|