|
Lähettäjä: väsynyt
Päivämäärä: 19.8.25 15:19:04
Lähipiirissäni on hyviä ihmisiä, mutta ovat myös todella raskaita. Tässäpä muutama esimerkki:
Jos sanon tekeväni arkisen asian x ja tavalla y, minulta kysytään ja tarjoudutaankin tekemään asia puolestani, lisäksi kysytään olenko nyt aivan varma että haluan tehdä sen niin, sillä voisin tehdä myös tavalla z. Sitten jos sanon että, okei tee vain ja sillä z tavalla, ei se minua haittaa, alkaakin taas kyseenalaistus ja jossittelu asiasta, että olenko nyt sinut asian kanssa jos sen tekeekin näin. Öö siis juuri sanoin että on okei. Tilanne yleensä päätyy tämän venkslaamisen jälkeen siten, että minä kuitenkin teen sen asian x tavalla y. Eli en tiedä halusiko toinen edes oikeasti auttaa, kunhan esitti avuliasti ja kuitenkin luisteli paikalta?
Sitten olen innostunut uudesta harrastuksesta ja valitettavasti yksi tapahtuma jäikin välistä mikä harmitti kovasti, mutta aikuisena ymmärtää että se on nyt vain harrastus. Nyt mulle sitten linkitellään seuraavia tapahtumia, ihan kuin en muka itse olisi tietoinen myös näistä tulevista tapahtumista. Kun sen välistä jääneenkin itse tulin katsoneeksi. Pitääkö nämä ihmiset mua jotenkin uusavuttomana?
Parasta näissä on kuitenkin se, että jos ilmoitan tekeväni asian a, alkaa kuoro: älä nyt vain tee sitä, mieti jaksamistasi jne. Yleensä teen asian silti, vaikka tuo älämölö rasittaa ja väsyttääkin. Sitten jos kerron olevani väsynyt ja tarvitsevani apua, kukaan ei tartu siihen. Kaikki hiljenevät, eivätkä kykene mihinkään. Ja sitten kuulen kuinka minussa on vika? Niin, jos muut tarttuisivat toimeen ei yhden tarvitsisi tehdä niin paljon...
Ja piti vaan tulla purkamaan tuntoja...
|