|
Lähettäjä: .
Päivämäärä: 19.8.25 09:50:07
Ei ole tosiaan oikein sysätä 17-vuotiaan vastuulle tapahtunutta. Totta kai hän toimi väärin, mutta hän toimi näin auktoriteetin edessä. Useiden sosiaalipsykologian tutkimusten mukaan ihan aikuisetkin tottelevat auktoriteettia jopa brutaaleissa asioissa, kuten toisen ihmisen satuttamisessa. Ratsastustunti on lähtökohtaisesti tilanne, jonne oppilas (iästä huolimatta) menee sillä roolilla, että hän tekee, mitä käsketään. Tämä korostuu entisestään, kun oppilaan ja auktoriteetin välillä on ikäero ja kun oppilas on alaikäinen.
On opettajan/valmentajan vastuulla puuttua ratsastajan epäasialliseen toimintaan ja tarvittaessa poistua tilanteessta ja lopettaa valmennus, jos oppilas ei suostu lopettamaan toimintaa. Ja tehdä ilmoitus hevosen epäasiallisesta kohtelusta. Koska näin ei tapahtunut, voidasn varmuudella sanoa, että valmentaja ei ole toiminut asiallisesti, eikä voi nyt jälkeenpäin sysätä vastuuta nuorelle.
Totuus lienee videolla, mutta itse uskon äidin kertomusta, vaikka siinä vähän liioittelua varmasti onkin. Eli valmentaja on varmasti komentanut nuoren tekemään asiat, jotka hän auktoriteetin käskiessä toteutti. Nuorella on vähäinen vastuu tässä ja varmasti oppii jatkossa olemaan luottamatta auktoriteetteihin, mutta mielestäni nuori itse ei voi olla täydessä vastuussa tilanteessa. Hän on valmis myös kantamaan vastuunsa.
Valmentaja sen sijaan ei ole. Totta puhuen on todella pelottavaa, että meillä on useampia master-tason ratsastuksenopettajia, jotka toimivat näin. Tunsin itse erään master-tason ratsastuksenopettajan, joka opetti hevosalan ammattikoulussa. Hänen tunnilleen menin ensimmäistä kertaa siinä roolissa, että teen kuten auktoriteetti sanoo. Sain ratsukseni hänen valmennettavan hevosen, joka hakeutui heti kuolaimen taakse ja oli tyhjä edestä. Ajatukseni oli, että pyrkisimme ratsastamaan hevosta avomempaan muotoon ja luottamaan kuolaintuntumaan. Vaan mitä käskee master-opettaja tekemään? Liikuttamaan molempia käsiä vuorotellen, koska hevosen täytyy kuulemma mennä syvemmässä muodossa. Havainnollisti minulle, että käden liike tulee olla vahva ja näkyvä. Ensimmäistä kertaa elämässäni sahasin kevyesti kuolaintuntumaa pakoilevaa hevosta. Olin kuitenkin jo 18-vuotias ja tiesin tekeväni väärin. Kun tämä ei riittänyt ja opettaja komensi minua olemaan vahvempi kädellä, vaikka hevosen turpa tuntui jo lähenevän ryntäitä, niin siinä kohti tulin järkiini. Lopetin kaiken sahaamisen ja aloin ratsastamaan hevosta eteenpäin tasaisella tuntumalla (tähän asti menimme siis osastossa minimaalisen pientä köpötysravia). Opettaja yritti minulle huutaa, mutta lopetin täysin reagoinnin hänen huutoihinsa ja käskyihin sahata. Voin kertoa, että se vaatii aila hiton paljon pokkaa, koska kyseessä oli auktoriteetti paitsi ratsastustunnin opettajana, myös ammattikoulun opettajana.
Kyseinen opettaja myös komensi toisen ryhmän oppilaiden tunnilla ratsastajan alas ja hyppäsi itse ponin selkään. Ponilla oli tapana juosta alta laukan jälkeen, jos ratsastaja ei osannut kanavoida energiaa työntekoon. Opettaja ei saanut sitä itsekään ravaamaan asiallisesti, vaan se juoksi alta, johon ratkaisuna opettajalla oli laukata poni täysin väsyksiin, kunnes poni ei yksinkertaisesti enää jaksanut laukata. Kukaan näistä tulevista hevostenhoitajaopiskelijoista ei uskaltanut sanoa mitään tilanteessa.
Nämä siis esimerkkinä, että nuoren voi olla hyvin vaikea uhmata auktoriteettia. Meihin iskostetaan jo nuorina se, että aikuisia ja varsinkin opettajia on uskottava. Siitä poikkeaminen on pelottavaa, vaikka tietäisi, että totteleminen on väärin. Siksi opettajalla on suuri vastuu nuoren ratsastajan hevosen hyvinvoinnista ratsastustunnin aikana.
|