Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Julkisen erikoissairaanhoidon nopeus

Lähettäjä: Mari 
Päivämäärä:   18.8.25 19:16:41

Ei voi valittaa, olen hämmentynyt.

Vapun tienoilla alkoi kovat kuukautisvuodot. Hakeuduin työterveyteen ja pääsin työterveyden maksamalle gynekologille. Hemoglobiini 72.
Todettiin isohko myooma kasvan kohdunkaulalla ja pienempiä kohdussa.

Lähetteeä naistentautien polilla postettiin isoimmat myoomat laserilla ja hirttämällä alakautta. Ja laitettiin hormonikierukka. Joka kuulemma voi aiheuttaa välivuotoja.

Kestokuukautiset kesti kesä-heinäkuun ja sit vuodossa tauko ja elokuussa alkoi normaaliin aikaan runsaat kuukautiset. Nyt tuli isoja "kananmunan" kokokoisia hyytymiä. Perjantaina ihmettelin isohkon hyytymään "karvoja" siteessä. Huuhtelin karvojen verihyytymän ja totesin kierukan tulleen sitten ulos.
Määrättyä Caprilonia (vähentää verenvuotoa), otin tupla-annoksen normaalista ja laitoin tekstivietin klo 18 vasta polille.

Maanantaina aamukasilta, tai olla viisiminuuttia yli, sh-soitti polilta ja kyseli tarkennuksia ja kysyi voiko soittaa myöhemmin ja sanoi konsultoivansa lääkäriä.
Yheltätoista soitti ja kysyi pääsenkö keskiviikkoaamulla sairaalan polille, tehdään tilanteen tarkistus ja uusi hoitosuunnitelma. Työkalenterissa oli tilaa ja totesin, et sopii hyvin.
Tänään kävin vielä labrassa verikokeissa ja EKG:ssä (sairastan kardiomyöpatiaa ja sydänsairaalasta kardiologi tarkistaa tuloksen ja konsultoi gynekologia).

Täähän on ihan sikanopsaa julkisella erikoissairaanhoidolla.

  Re: Julkisen erikoissairaanhoidon nopeus

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   18.8.25 19:52:30

Mulla kans kardiomyopatia ja olen saanut ESH:ssa tosi hyvää hoitoa.

  Re: Julkisen erikoissairaanhoidon nopeus

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   18.8.25 20:04:19

Erikoissairaanhoito kyllä toimii. Haaste on päästä sinne ”sisälle.”

  Re: Julkisen erikoissairaanhoidon nopeus

Lähettäjä: Imuri 
Päivämäärä:   18.8.25 20:05:39

Erikoissairaanhoidossa painetaan pitkää päivää ja tungetaan kiireellisiä potilaita johonkin rakoon, siksi se toimii.

  Re: Julkisen erikoissairaanhoidon nopeus

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   18.8.25 20:23:37

No jaa, olen ollut HUSissa töissä ja kyllä siellä poleilla pidetään akuuttiaikoja vapaana just sellasille, jotka tarvii nopeesti ajan. Että ei siellä nyt niin pitkää päivää painettu, vaan suunniteltiin hyvin.

  Re: Julkisen erikoissairaanhoidon nopeus

Lähettäjä: O 
Päivämäärä:   18.8.25 20:24:41

Lääkäreistä voin sanoa, että ne sitä pitkää päivää kyllä painaa.

  Re: Julkisen erikoissairaanhoidon nopeus

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   18.8.25 20:51:26

Mistä tiedät, että en ole lääkäri :D

  Re: Julkisen erikoissairaanhoidon nopeus

Lähettäjä: O 
Päivämäärä:   18.8.25 20:54:10

En tiedä mikä olet eikä sen ole väliä. Henkilökohtaisesti kun olen hoitajana ollut nyt 15 vuotta erikoissairaanhoidossa töissä niin tiedän, että iso osa aamulla töihin tulleista lääkäreistä poistuu talosta vasta klo 18 aikoihin. Hoitajat lähtee kyllä silloin kun työpäivä virallisesti päättyy. Tää siis HUSissa.

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.