Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Veljen asuntolainan takaaminen. Suostua vai mite

Lähettäjä: Kieltäytyä kohteli 
Päivämäärä:   18.8.25 14:39:16

Veljeni pyysi minua takaamaan hänen ja vaimonsa asuntolainasta osan. Ensimmäinen ajatukseni oli, että ei missään tapauksessa. Veljeni on aika impulsiivinen tai elää hetkessä eikä mielestäni ole kovin järkevä rahan käyttäjä. Lisäksi häneltä meni työpaikka alkoholin ja muiden päihteiden liikakäytön takia jo 10 vuotta sitten eikä ole sen jälkeen tehnyt töitä kuin hyvin satunnaisesti muutaman päivän viikossa ja sekin oli kuulemma niin raskasta ja rankkaa kun piti olla tietyn aikataulun mukaan. Nämä siis sellaisia työpaja toimintoja työttömille missä on ollut. Hänen vaimonsa ei ole ikinä aikaisemmin tainnut tehdä töitä lyhyitä pätkiä lukuunottamatta (ikää 50 vuotta) eikä ole montaa kuukautta kun kertoi taas hakeneensa sairauseläkettä ettei tarvitse olla työkkärin kiusattavana. No nyt on kuitenkin ollut muutaman viikon varastolla töissä ja tykkää kuulemma niin paljon, että aikoo jäädä sinne töihin. Tästä syystä innostuivat ajatuksesta ostaa oma asunto kun hinnat ovat nyt alhaalla. Tai no lähellä pääkaupunkiseutua hinnat ovat aina aika korkeita jos vertaa muualla asumiseen.

Sekin epäilyttää kun ovat tämän 2 vuotta kestäneen parisuhteensa aikana muuttaneet ainakin 5 kertaa kun vaimo on saanut asuntojen sisäilmasta pahoja oireita. Mistä voivat olla varmoja, että asunnossa jonka ostavat on riittävän hyvä sisäilma kun nämä vuokra-asunnotkin ovat alkuun vaikuttaneet hyviltä. Tappiotahan siitä tulee väkisinkin jos ostavat asunnon missä eivät voi asua. Veljeni aikoo kuulemma nyt myös hakea töitä niin, että kävisivät kumpikin töissä ja olisi rahaa maksaa asuntolainaa. Tosin veljeni kuulemma muutaman vuoron viikossa ettei käy liian raskaksi. Mitään työpaikkaa hänellä ei tosin ollut vielä tiedossa eikä lukiota kummempaa koulutustakaan joten ei kai kovin nirsokaan voi töiden suhteen olla.

En tiedä voiko lainan takaamisesta kieltäytyä mitenkään kohteliaasta? Minulla ei todellakaan ole mitään halua alkaa maksamaan heidän lainaansa jos eivät sitä pysty hoitamaan. Lisäksi meille on tulossa iso remontti omaan asuntoon vajaa vuoden päästä ja tarvitsemme tähän lainan, en tiedä vaikuttaako lainan takaaminen oman lainan saantiin? Vielä ei ole tarkempaa tietoa tämän oman asunnon remontin kustannuksista joten tarkkaa tietoa omasta lainan tarpeesta ei ole.

Toisaalta asuvat nytkin vuokralla joten jostain saavat haalittua rahansa asumiseen.
Kai sitä pitäisi lähtökohtaisesti luottaa siihen, että ihmiset hoitavat asiansa miten on sovittu, mutta sen perusteella mitä tunnen veljeäni ei luotto ole kovin korkealla. On asunut milloin kenenkin nurkissa kun asunto on mennyt alta eikä ole pystynyt vuokraamasn uutta raha tilanteensa takia. Lisäksi luottaa ihan liikaa siihen, että muut ihmiset hoitavat hänelle ruuan ja asunnon jos omat rahat on loppu. Rumasti sanottuna on monta kertaa pitänyt rahansa menemään johonkin ihan humpuukiin ja heittäytynyt sen jälkeen muiden elätettäväksi.

  Re: Veljen asuntolainan takaaminen. Suostua vai mite

Lähettäjä: Tavis 
Päivämäärä:   18.8.25 14:41:10

Ei, ei ikinä. Sanoinko jo ei. Ja miksi edes pohdit kaikkea tuota muuta, kun kolme ensimmäistä virkettä kertoi kaiken oleellisen? Ei.

  Re: Veljen asuntolainan takaaminen. Suostua vai mite

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   18.8.25 14:41:49

Kuulostaa hyvältä. Takaa ihmeessä veljen laina.

  Re: Veljen asuntolainan takaaminen. Suostua vai mite

Lähettäjä: Zn 
Päivämäärä:   18.8.25 14:43:59

Et missään nimessä takaa. Sanot suoraan että et halua.

  Re: Veljen asuntolainan takaaminen. Suostua vai mite

Lähettäjä: Zn 
Päivämäärä:   18.8.25 14:44:57

...Ja jos jotain haluat selitellä, niin tuo oma tuleva remonttisi on aivan riittävä syy.

  Re: Veljen asuntolainan takaaminen. Suostua vai mite

Lähettäjä: Köli 
Päivämäärä:   18.8.25 14:45:34

Hullun hommaa lähteä takaamaan. Sanot sun veljellesi, ettei pysty kun joudut kohta ottamaan ison lainan oman asunnon remppaa varten.

  Re: Veljen asuntolainan takaaminen. Suostua vai mite

Lähettäjä: nope 
Päivämäärä:   18.8.25 14:46:47

"Veljeni pyysi minua takaamaan hänen ja vaimonsa asuntolainasta osan. Ensimmäinen ajatukseni oli, että ei missään tapauksessa. Veljeni on aika impulsiivinen tai elää hetkessä eikä mielestäni ole kovin järkevä rahan käyttäjä. Lisäksi häneltä meni työpaikka alkoholin ja muiden päihteiden liikakäytön takia jo 10 vuotta sitten eikä ole sen jälkeen tehnyt töitä kuin hyvin satunnaisesti muutaman päivän viikossa ja sekin oli kuulemma niin raskasta ja rankkaa kun piti olla tietyn aikataulun mukaan. Nämä siis sellaisia työpaja toimintoja työttömille missä on ollut. Hänen vaimonsa ei ole ikinä aikaisemmin tainnut tehdä töitä lyhyitä pätkiä lukuunottamatta (ikää 50 vuotta) eikä ole montaa kuukautta kun kertoi taas hakeneensa sairauseläkettä ettei tarvitse olla työkkärin kiusattavana."

Päädyin jo neljännen lauseen kohdalla vastaukseen "EI", ja lukitsin sen tässä kohdassa. Ja jälleen kerran pitäisi noudattaa sitä kultaista sääntöä: Lainan takaaminen ei ole mitään reiluutta tai hieno ele, vaan se on ihan aikuisten oikea taloudellinen sitoumus, jossa saattaa menettää suurenkin summan rahaa saamatta sille mitään vastineeksi. Eli laina taataan vain niille ihmisille ja niissä olosuhteissa, joissa takauksen maksaminen olisi kenties ikävää ja epätoivottua, mutta ei kuitenkaan mikään mahdoton rasti. Missään muissa tapauksissa ei.

Kohteliasta tapaa ei välttämättä ole, mutta elämä on. Itse keksisin ehkä jonkun tekosyyn tai valkoisen valheen juurikin omista lainoista tai taloudellisesta tilanteesta, joiden takia minusta ei yksinkertaisesti ole takaajaksi.

  Re: Veljen asuntolainan takaaminen. Suostua vai mite

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   18.8.25 14:47:35

Vaikea uskoa, että veljesi ja hänen vaimonsa ylipäätään saisivat mitään asuntolainaa noilla lähtötiedoilla.

  Re: Veljen asuntolainan takaaminen. Suostua vai mite

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   18.8.25 14:47:51

En jaksa ees lukea koko aloitusta. Miks edes mietit? Tai miks tuossa on niin välttämättä oltava kohtelias?

  Re: Veljen asuntolainan takaaminen. Suostua vai mite

Lähettäjä: AABB 
Päivämäärä:   18.8.25 14:48:21

Kuulostaa kyllä siltä, että veljellesi tuskin mikään pankki myöntää lainaa. Toisekseen henkilötakaus ilman reaalivakuutta ei taida olla enää käytössä. Eli sun pitäisi pantata omaa omaisuuttasi.

Mutta älä nyt edes harkitse takaajaksi ryhtymistä.

  Re: Veljen asuntolainan takaaminen. Suostua vai mite

Lähettäjä: .-. 
Päivämäärä:   18.8.25 14:49:02

Helppo homma sanoa, että ei riitä vakuudet kun pitää ottaa oma remppalaina.

Henkilötakauksiahan ei nykyään enää ole, eli omaisuutta siihen tarvittaisiin.

"Kai sitä pitäisi lähtökohtaisesti luottaa siihen, että ihmiset hoitavat asiansa miten on sovittu,"

Ei missään nimessä, aina pitää laskea onko oikeasti rahaa toteuttaa se sitoumus, minkä lupaa. Sitä vartenhan se luvataan, että jos tarve tulee. Ei siksi, ettei sitä koskaan käytettäisi.

  Re: Veljen asuntolainan takaaminen. Suostua vai mite

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   18.8.25 14:49:37

No ei viisikymppinen työtön saa asuntolainan pk-seudulla.
Ja onko sulla edes riittävästi takuuksi kelpaavaa omaisuutta? Henkilötakauksia ei nykyään edes huolita, pitää pantata omaisuutta.

  Re: Veljen asuntolainan takaaminen. Suostua vai mite

Lähettäjä: Hippi 
Päivämäärä:   18.8.25 14:49:50

Kerrotko vielä sen syyn miksi takaaminen olisi hyvä idea?

  Re: Veljen asuntolainan takaaminen. Suostua vai mite

Lähettäjä: Jep 
Päivämäärä:   18.8.25 14:55:19

"Ei riitä vakuudet, kun pitää ottaa oma remppalaina."

  Re: Veljen asuntolainan takaaminen. Suostua vai mite

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   18.8.25 14:58:04

Kerro oot ite persauki

  Re: Veljen asuntolainan takaaminen. Suostua vai mite

Lähettäjä: My 
Päivämäärä:   18.8.25 14:59:34

Ovatko he edes hakeneet lainaa? Nykyään asuntolainoihin ei kelpaa henkilötakaus vaan pitää olla joku pantti, eikä pantiksikaan mikä tahansa käy. Yksi pankki ei huolinut mun äidin taloa pantiksi koska se sijaitsi liian kaukana suuremmista kaupungeista.

  Re: Veljen asuntolainan takaaminen. Suostua vai mite

Lähettäjä: jep 
Päivämäärä:   18.8.25 15:03:11

En tiedä voiko lainan takaamisesta kieltäytyä mitenkään kohteliaasta?

No kohteliaasti sanot että et nyt halua ryhtyä hänelle etkä ylipäätään kenellekään takaajaksi, omissa asioissa on ihan tarpeeksi hoitamista. Meillä kävi niin että liian kiltti mieheni lupautui siskonsa ja miehensä lainan takaajaksi eikä kyllä hyvin mennyt. Pankkia ei kiinnosta yhtään siinä vaiheessa jos rahaa ei tule että keneltä se nyysätään. Ja siinä lepsumpi lainanmaksajakin voi alkaa miettiä että miksi minä näitä raapisin kasaan kun tuo varakkaampi sisareni pystyy näitä hoitamaan, maksan sitten joskus takaisin... eli nevö.

  Re: Veljen asuntolainan takaaminen. Suostua vai mite

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   18.8.25 15:11:27

"Olet niin rakas/tärkeä että en halua ottaa mitään riskiä että meidän välit milloinkaan menis huonoiksi."
Ja sitten kerrot jotain esimerkkejä elävästä elämästä kun näin on lainojen takia käynyt.

  Re: Veljen asuntolainan takaaminen. Suostua vai mite

Lähettäjä: Täti 
Päivämäärä:   18.8.25 15:14:26

Juu - takaa vaan ja maksat sitten veljesi asuntovelan pois.

Ikinä ei pidä mennä takaamaan muiden velkoja - maksumiehenä olet suoraan ja velat perit sitten itse henkilökohtaisesti oikeuden kautta veljeltäsi.

  Re: Veljen asuntolainan takaaminen. Suostua vai mite

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   18.8.25 15:15:22

Ei missään nimessä.

En myöskään ymmärrä miten tuosta voi olla vaikeaa kieltäytyä? Voisin ihan kelle tahansa ihmiselle tässä maailmassa tokaista yhtään miettimättä, että "ei, en ala takaamaan ikinä kenenkään lainoja."

  Re: Veljen asuntolainan takaaminen. Suostua vai mite

Lähettäjä: ! 
Päivämäärä:   18.8.25 15:16:42

Ei siihen tarvitse mitään tekosyitä keksiä. Sanoo, että en lähde takaamaan ja sillä sipuli. Veli vetää vaimoineen herneet nokkaan mutta niin tekevät todennäköisesti joka tapauksessa

  Re: Veljen asuntolainan takaaminen. Suostua vai mite

Lähettäjä: ??? 
Päivämäärä:   18.8.25 15:18:42

Jos ei ole porvo niin eo missään ihmeeddä vaikka on veljesi. Sanot ettet voi taata koska tarvitset remontti lainaa lähitulevaiduudrssa eikä sitä sitten myönneyä kun olet takaamassa lainaa.

  Re: Veljen asuntolainan takaaminen. Suostua vai mite

Lähettäjä: ----- 
Päivämäärä:   18.8.25 15:19:42

Miksi edes mietit tällaista? Ikinä, ikinä ei pidä mennä takaamaan yhtään kenenkään lainaa, eikä varsinkaan elämänhallinnaltaan heikkojen ihmisten, kuten tässä tapauksessa. Sanot vaan, että et missään nimessä takaisi kenenkään lainaa, koska sulla ei ole varaa sellaiseen. Lainan voi taata ainoastaan siinä tilanteessa, jos rahat ovat jossain valmiina ja ei haittaa, vaikka menettäisit ne.

  Re: Veljen asuntolainan takaaminen. Suostua vai mite

Lähettäjä: o 
Päivämäärä:   18.8.25 15:20:00

En suoraan kieltäisi, mutta lupaisin taata siinä tapauksessa, että keräävät ensin 20% omarahoitusta. Jos sen jälkeen pankki vielä vaatii muita takuuksia, niin voit olla sille puuttuvalle 5-10% takaajana.

  Re: Veljen asuntolainan takaaminen. Suostua vai mite

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   18.8.25 15:23:34

Niin siis jos taattava summa olisi joku 10000, joka kyllä kirpaisee mutta jonka saa tarvittaessa maksettuakin, ja heidän lainansaantinsa riippuu siitä, niin sitten ehkä takaisinkin. Riippuisi täysin siitä, kuinka paljon pidän veljestäni ja hänen puolisostaan.

  Re: Veljen asuntolainan takaaminen. Suostua vai mite

Lähettäjä: Eieiei 
Päivämäärä:   18.8.25 15:34:14

Ei

  Re: Veljen asuntolainan takaaminen. Suostua vai mite

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   18.8.25 15:38:48

Ei missään nimessä. Ei, ei, ei ja ei. Ei! Et tee sitä. Ei ole pakko olla kohtelias. Itse sanoisin heti ei molemmille sisaruksille jos sellaista kysyisivät enkä ikinä kysyisi vastaavaa heiltä. Veljesi ja tämän vaimo ovat oppikirjaesimerkki siitä miten talousasioita ei hoideta.

  Re: Veljen asuntolainan takaaminen. Suostua vai mite

Lähettäjä: Minä Vaan 
Päivämäärä:   18.8.25 16:29:58

No huh huh. Et todellakaan mene takaamaan yhtään mitään.
Tiedän vanhan pariskunnan joka takasi tyttärensä asunnon. No tytär ei hoitanutkaan asioitaan ja pankki vei vanhempien asunnon.
Aloituksesta päätellen tuskin edes saavat lainaa mutta takauksen kyselyyn ehdoton EI.

  Re: Veljen asuntolainan takaaminen. Suostua vai mite

Lähettäjä: Mopar 
Päivämäärä:   18.8.25 16:35:26

Ei nuo edes mitään lainaa saa, sen pituinen se.

  Re: Veljen asuntolainan takaaminen. Suostua vai mite

Lähettäjä: hah 
Päivämäärä:   18.8.25 16:39:16

Juu, nuo eivät todennäköisesti ole vielä edes kysyneet, kuvittelevat vain että kun "kaikki" ottavat lainaa asunnon ostaakseen niin kyllähän hekin saavat. :D

  Re: Veljen asuntolainan takaaminen. Suostua vai mite

Lähettäjä: Okvkcfs 
Päivämäärä:   18.8.25 16:46:39

No et takaa, ei siitä tarvitse kieltäytyä sen kohteliaammin, ilmoitat vaan että et takaa.

Toki, jos haluat päästä maksajaksi niin takaa ihmeessä.

  Re: Veljen asuntolainan takaaminen. Suostua vai mite

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   18.8.25 16:51:41

Eivät nuo lainaa saisi, eivätkä selvästi tiedä ettei henkilötakauksia käytetä.

  Re: Veljen asuntolainan takaaminen. Suostua vai mite

Lähettäjä: S 
Päivämäärä:   18.8.25 16:56:33

En takaisi yhtään kenenkään lainaa missään tilanteessa. En missään mutta en varsinkaan aloittajan veljen lainaa. Jos itsellä olisi käteistä irrottaa, sen verran mitä voin ilman ongelmia menettää, voisin harkita lainaavani. Niitäkin ihmisiä joille lainasin kymppejä enempää on maksimissaan 5.

Tän on pakko olla Provo, koska kukaan ei tuossa tilanteessa tosissaan edes mieti takaisiko vai ei vaan sanoisi suoraan että ei ikinä. Sitäpaitsi tuo pariskunta ei tule mitään lainaa edes saamaan.

  Re: Veljen asuntolainan takaaminen. Suostua vai mite

Lähettäjä: hmm 
Päivämäärä:   18.8.25 17:01:57

Eikö nykyään pidä olla joku x prosenttia ihan käteistä, eli tuskin saavat edes lainaa.

  Re: Veljen asuntolainan takaaminen. Suostua vai mite

Lähettäjä: Pohjanakka 
Päivämäärä:   18.8.25 17:02:43

Ei missään nimessä.

  Re: Veljen asuntolainan takaaminen. Suostua vai mite

Lähettäjä: Viiva 
Päivämäärä:   18.8.25 17:18:43

Mikset vaan suoraan anna puuttuvaa rahasummaa veljellesi? Jos haluat kerran olla kiva ja väleissä? Ei tarvitse turhaan pyörittää papereita pankin kanssa. Koska sinullahan tuo summa makaa jossain nurkassa turhanpanttina kun edes harkitset takaamista.

  Re: Veljen asuntolainan takaaminen. Suostua vai mite

Lähettäjä: noup 
Päivämäärä:   18.8.25 17:19:17

Et tietysti takaa! Mutta ihmetyttää myös suuresti miten ihmeessä saisivat lainaa pankista.

  Re: Veljen asuntolainan takaaminen. Suostua vai mite

Lähettäjä: jassoo 
Päivämäärä:   18.8.25 17:26:47

Älä missään nimessä takaa! Eikä tule saamaan varmaan veljes ees lainaa. Tiedän kokemuksesta miltä tuntuu maksaa omaa ja toisten lainoja pois....monta vuotta mennyt elämästä ihan pilalle, kun ei ole mihinkään ylimääräiseen varaa. Ei kannattaa siis sanoa omalle veljellekin

  Re: Veljen asuntolainan takaaminen. Suostua vai mite

Lähettäjä: tässä ja nyt 
Päivämäärä:   18.8.25 17:38:21

Ei ole henkilötakausta. Vaativat tänä päivänä reaalitakauksen.

  Re: Veljen asuntolainan takaaminen. Suostua vai mite

Lähettäjä: s 
Päivämäärä:   18.8.25 17:45:56

Jos olet valmis luopumaan siitä summasta, niin takaa pois. Asunto on jo aluksi liian kallis ja velkaa on enemmän kuin asunnon arvo, veljesi elämäntavat on ne mitä on. Kyse on vain siitä, kauanko menee ennen kuin takaaja joutuu maksamaan.

  Re: Veljen asuntolainan takaaminen. Suostua vai mite

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   18.8.25 17:49:20

Vain siinä tapauksessa takaajaksi, että olet valmis lahjoittamaan tuon rahasumman veljellesi hänen lainansa maksuun. Veli ei halua eikä pysty suoriutumaan velasta. Ja reaalitakaus.

  Re: Veljen asuntolainan takaaminen. Suostua vai mite

Lähettäjä: No 
Päivämäärä:   18.8.25 18:11:17

Omat vanhempani joutuivat maksamaan vuosia siskon ja hänen ex-miehensä lainoja, kun yrittäjämies alkoholisoitui. Kun sitten itse tarvittiin asuntolainaa, ei tullut mieleenkään pyytää heitä takaajiksi. Mieheni vanhemmat eivät suostuneet, kun eivät ole auttavaista sorttia. Säästettiin sitten jonkinlainen käsiraha, pankkikin tuli vastaan, kun huomasi, että saatiin nopeasti isoja summia säästöön. Eli lainaa kyllä saa, jos on maksukykyä. Tästä tosi 17 vuotta eikä olla pk-seudulla. Ei siis missään nimessä takaajaksi ellet halua maksaa muidenkin lainoja.

  Re: Veljen asuntolainan takaaminen. Suostua vai mite

Lähettäjä: B 
Päivämäärä:   18.8.25 18:14:06

Ei ikinä. Ei ne kyllä mistään pankista mitään asuntolainaa edes saa. Voithan sanoa että joo kysykää pankista laina tarjous ja jutellaan sitte enempi asiasta. Haluaisin kyllä olla kärpäsenä katossa katsomassa pankki virkailijan ilmettä kun se tajuaa minkälaiset ihmiset sitä asuntolainaa on kysymässä.

  Re: Veljen asuntolainan takaaminen. Suostua vai mite

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   18.8.25 18:31:01

No eihän se edes saa mitään lainaa muutaman viikon töillä, kuka hemmetin tyhmä tämän tarinan edes uskoo? Eikä nykyään pyydetä henkilötakaajia, vaan siihen pitää olla vapaita vakuuksia.

  Re: Veljen asuntolainan takaaminen. Suostua vai mite

Lähettäjä: Pöö 
Päivämäärä:   18.8.25 18:51:06

Lainaa ei kyllä välttämättä saa, vaikka olisi hyvä ammattitaito ja säännölliset tulot. Ei ole mitenkään automaattista nykyään. Sitten pankin pitää hyväksyä kohde. Tässä rumbassa tuo "nuoripari" ehtii kyllästyä työntekoon. Lainaan vaaditaan ne reaalivakuudet eli teidän koti pitää kiinnittää.

En ymmärrä miten noilla tiedoin pääkaupunkiseudulla voisi ostaa mitään. Jossain muuttotappiokunnassa voi asunnon saada tunneilla ostettua ja se olisi jo vähän eri juttu. Voi olla kannattava liike verrattuna vuokran maksamiseen.

  Re: Veljen asuntolainan takaaminen. Suostua vai mite

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   18.8.25 18:52:30

No mutta tässä tarinassa on helppo kieltäytyä, kun ei nuo edes mitään lainaa saa.

  Re: Veljen asuntolainan takaaminen. Suostua vai mite

Lähettäjä: nomadi 
Päivämäärä:   18.8.25 18:59:04

Sanoisin, että rahatilanteeni on huono, lainat tapissa, ja vielä otettava remonttilaina. Lisäisin vielä, että olen vipannut rahaa parille kaverille, ja nämä maksavat tahmeasti.

Olisiko näillä saumaa asumisoikeusasuntoon? Onko mitään säästöjä?

  Re: Veljen asuntolainan takaaminen. Suostua vai mite

Lähettäjä: huoh 
Päivämäärä:   18.8.25 18:59:08

Tuskinpa tuo veljen vaimon työintokaan kauan kestää, jos työsuhde kestänyt vasta muutaman viikon.

  Re: Veljen asuntolainan takaaminen. Suostua vai mite

Lähettäjä: Sumutar 
Päivämäärä:   18.8.25 18:59:29

Et valitettavasti voi auttaa koska tarvitset panttia remonttilainaasi.

  Re: Veljen asuntolainan takaaminen. Suostua vai mite

Lähettäjä: .... 
Päivämäärä:   18.8.25 19:15:34

Ovat ehkä sen takia pystyneet vuokransa maksamaan, että ovat saaneet asumistukea. Omistuskämppään sitä ei saa.

Miksi edes harkitset asiaa?

  Re: Veljen asuntolainan takaaminen. Suostua vai mite

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   18.8.25 19:17:19

Moni on menettänyt koko omaisuutensa takauksissa.

  Re: Veljen asuntolainan takaaminen. Suostua vai mite

Lähettäjä: Noh 
Päivämäärä:   18.8.25 19:20:32

Ei mitään henkilötakauksia ole. Problem solved

  Re: Veljen asuntolainan takaaminen. Suostua vai mite

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   18.8.25 19:25:21

EI, EI, missään nimessä Ei!

Et tarvitse kohteliasta tapaa kieltäytyä, kun vain vastaat että et voi.

  Re: Veljen asuntolainan takaaminen. Suostua vai mite

Lähettäjä: Juu tuota 
Päivämäärä:   18.8.25 19:28:54

Henkilötakaus ei ole nykyään edes vaihtoehto pankeille eli sinun ei tarvitse sanoa yhtään mitään.

  Re: Veljen asuntolainan takaaminen. Suostua vai mite

Lähettäjä: Käkä 
Päivämäärä:   18.8.25 19:33:03

Lähettäjä: ..
Päivämäärä: 18.8.25 15:11:27

"Olet niin rakas/tärkeä että en halua ottaa mitään riskiä että meidän välit milloinkaan menis huonoiksi."
Ja sitten kerrot jotain esimerkkejä elävästä elämästä kun näin on lainojen takia käynyt.
TÄMÄ

  Re: Veljen asuntolainan takaaminen. Suostua vai mite

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   18.8.25 19:33:16

Jos on varaa menettää takaamansa summa, niin sitten. Muussa tapauksessa ei ei ja ei!

  Re: Veljen asuntolainan takaaminen. Suostua vai mite

Lähettäjä: .... 
Päivämäärä:   18.8.25 19:39:34

" "Olet niin rakas/tärkeä että en halua ottaa mitään riskiä että meidän välit milloinkaan menis huonoiksi."
Ja sitten kerrot jotain esimerkkejä elävästä elämästä kun näin on lainojen takia käynyt."

Tuo on muuten aika kaunis tapa kieltäytyä. Omien lainojen, sijoitusten ja suurten saataavien korostaminen ei välttämättä ole kohteliain tapa.

  Re: Veljen asuntolainan takaaminen. Suostua vai mite

Lähettäjä: Hehe 
Päivämäärä:   18.8.25 19:51:05

Moni on itseään polveen ampunut lähtemällä takaamaan muiden lainoja.

Hulttioveljellesi voit sanoa ihan suoraan että et ikinä takaa kenenkään lainaa, typerä pyyntö!

  Re: Veljen asuntolainan takaaminen. Suostua vai mite

Lähettäjä: zäkä 
Päivämäärä:   18.8.25 21:03:13

Ei ei ja ei, älä edes mieti! Jos haluat jonkun selityksen sanoa niin selitä tuolla omalla rempallasi.

  Re: Veljen asuntolainan takaaminen. Suostua vai mite

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   18.8.25 21:06:08

En minä tiedä miksi pitäisi jotenkin erityisen kohteliaasti kieltäytyä, mutta jos niin haluaa tehdä, tuo yllä sanottu on oikein hyvä. Kyllä minusta voi aikuiselle sanoa myös sen totuuden, että tarvitaan remonttilainaa itse muutaman vuoden päästä ja joudutaan siihen kiinnittämään oma talo, niin sitä ei voi kiinnittää teidän asuntolainaan.

Lainan takaus on kuitenkin ihan oikea sitoumus, joka voi pahimmillaan kosahtaa omaan nilkkaan. Eli lähtökohta pitäisi olla jo se, että luottaa täysin toisen hoitavan omat velvollisuutensa ja vain siinä tapauksessa että tämä joutuu vaikka onnettomuuteen, lainanmaksu häiriintyy. Silloinkin kyllä itse miettisin tarkkaan, olenko valmis sitten esim myymään sen oman vakuutena olevan talon toisen asuntolainan maksaakseni.

Itse en ehkä sanoisi juuta enkä jaata vaan kehottaisin käymään ihan ensin pankissa juttelemassa ja kun ovat selvittäneet paljonko voivat saada lainaa ja millaisen osan takaukseen tarvitsevat apua, voitte sitten keskustella enemmän. Tuolla historialla mikään pankki ei nimittäin myönnä lainaa.

  Re: Veljen asuntolainan takaaminen. Suostua vai mite

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   18.8.25 21:10:30

Ap:n veli ei saa edes kenenkään pantattua taloa vastaan lainaan, koska hänellä ei ole itsellä säästössä 10 %:a asunnon arvosta.

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.