Lähettäjä: Nasu 
Päivämäärä:   16.8.25 14:38:21

Minulla diagnosoitiin alle 30 vuotiaana keskivaikea burnout. Olin tehnyt vuosikausia paljon melko korkean stressitason töitä, nukkunut vähän ja juhlinut paljon. Yhden rankan ja useamman kuukauden työrupeaman jälkeen romahdin ja päädyin työpsykologille, joka diagnosoi burnoutin.

En ollut sairauslomalla mutta vaihdoin hetkeksi helpompaan työhön. Nyt, kymmenen vuotta myöhemmin mietin, voiko burnoutista oikeasti täysin toipua koskaan? Olen palannut vaativiin mutta mielekkäisiin työtehtäviin. Pakon edessä kyllä jaksan painaa mutta tuntuu että kaikki vapaa-aika menee usvassa eikä se riitä palautumiseen. Välillä on ihmeellisiä, elämänlaatua heikentäviä aika raskailtakin tuntuvia oireita, joille ei fyysisiä selityksiä ole löytynyt. Kannanko aikaisempaa taakkaa mukanani ja minkälaisia vinkkejä tai ajatuksia teille kohtalontoverit herää?

Lähettäjä: RS 
Päivämäärä:   16.8.25 14:43:21

Ite ajattelen omasta kokemuksesta, että se taipumus uupumiseen tulee olemaan mukana aina, eikä kuormituksen sietokyky palaudu samanlaiseksi kuin ennen.

Uupumus on kuitenkin pitkälti oman toiminnan aiheuttamaa eli jos mitään omassa toiminnassa ei muuta, ei mikään myöskään muutu. Jotta uupumus ei toistu, tulee miettiä, mikä meni aiemmin pieleen. Liikaa töitä? Liikaa muita velvollisuuksia? Liian vähän palautumista? Miksi töitä / velvollisuuksia oli liikaa, enkö osaa sanoa ei, enkö tauottanut töitäni? Myös kivat asiat kuormittavat liiallisissa määrin, voiko se olla uupumuksen taustalla? Jos palautumista oli liian vähän, miksi en siihen aiemmin panostanut? Miten palaudun? Miten voin lisätä palautumista päivän mittaan? Ja niin edelleen.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   16.8.25 14:45:06

Kokemukseni mukaan ei.

Voi palata siihen että taas puristaa itsestään jonkin projektin mutta palautumiseen menee kohtuuttoman kauan.

Älä koskaan ikinä kuuntele sellaista ihmistä, joka käy yhdessä palkkatyössä 40t/vk ja pärjää hyvin, jos olet itse tehnyt paljon ja uupunut. Nämä vähemmän tekevät eivät koskaan ymmärrä täysin mitä on olla täysin loppu ja heidän ohjeensa ovat jopa haitallisia.

Lähettäjä: hmm 
Päivämäärä:   16.8.25 14:45:09

Taipumus säilyy, itse välttelen ylenpalttista rasitusta ja koitan nukkua riittävästi. Itselle ratkaisevaa myös oli hankkiutua eroon tietyistä ihmisistä.

Lähettäjä: Tavis 
Päivämäärä:   16.8.25 15:12:03

Omasta mielestäni ei. Aivot eivät palaudu täysin entiselleen esim. stressinsiedon ja kognitiivisen kehityskyvyn osalta. Vähän niin kuin poikki mennyt luukaan ei ole täysin ehjän veroinen, vaikka se periaatteessa käyttökelpoiseksi parantuisi.

Lähettäjä: huoh 
Päivämäärä:   16.8.25 16:16:38

Lähettäjä: Tavis
Päivämäärä: 16.8.25 15:12:03

Omasta mielestäni ei. Aivot eivät palaudu täysin entiselleen esim. stressinsiedon ja kognitiivisen kehityskyvyn osalta. Vähän niin kuin poikki mennyt luukaan ei ole täysin ehjän veroinen, vaikka se periaatteessa käyttökelpoiseksi parantuisi.

SAMAA MIELTÄ!👍

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   16.8.25 16:17:13

Minulta katosi pysyvästi kaikki normaalit stressi-indikaattorit ja paineensietokyky alentui reippaasti. Eli jos yritän lähellekään samaa kuin ennen uupumukseen johtanutta sekoilua, romahda ihan täysin ennen kuin edes huomaan että jotain on vialla.

Lähettäjä: H 
Päivämäärä:   16.8.25 16:17:55

''Älä koskaan ikinä kuuntele sellaista ihmistä, joka käy yhdessä palkkatyössä 40t/vk ja pärjää hyvin, jos olet itse tehnyt paljon ja uupunut. Nämä vähemmän tekevät eivät koskaan ymmärrä täysin mitä on olla täysin loppu ja heidän ohjeensa ovat jopa haitallisia.''

- Tämä pisti vähän silmään! Yrittääkö tämä henkilö sanoa, että 40 h viikossa tekevä ei voisi uupua? Että uupumukseen tarvittaisiin aina 60-80 tunnin työviikko tai vastaavaa? Jos näin on, tämä henkilö on todella pihalla asiasta.

Elämän kokonaiskuormitus on se mikä ratkaisee. Voi uupua, vaikkei töitä tekisikään kuin osa-aikaisesti, tai vaikka työ olisi kevyttä. Nimittäin työuupumusta on myös erilaista, se kaikki ei aina mene samalla tavalla eri ihmisten kesken. Myös tylsään työhön voi uupua, tosin silloin puhutaan bore outista, ei burn outista, mutta kuitenkin.

Aiemmat uupumiset TODELLAKIN vaikuttavat jatkossa ihan kaikkeen ihmisessä.
Itse olen uupunut 3 eri kertaa elämäni aikana. Ensimmäinen oli puhtaasti fyysisen ja henkisen kuormituksen yhteisesti aiheuttama tila ja se tapahtui tosi nuorena työuran alussa. Toinen oli lähinnä henkisen kuormituksen aiheuttama (kamala työnjohtaja) ja kolmas johtui lähinnä siitä, että noista aiemmista en ollut toipunut kunnolla, ja kun tähän lisätään bore out, on tilanne vähän kaikkien edellämainittujen uupumusten yhdistelmä...

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   16.8.25 16:18:04

Ainakaan itse en ole palannut entiselleni.

Lähettäjä: H 
Päivämäärä:   16.8.25 16:25:47

Piti vielä lisätä omaan kirjoitukseeni, että vaikken tykkää käyttää tätä termiä ns. ääneen, mutta olen ihan selvästi erityisherkkä (itse sanoisin vaan ''normaalia herkempi''), joten tuntuu senkin vuoksi että kaikki muut jaksaa enemmän ja paremmin kuin minä.

Kun tajusin olleeni koko ikäni normaalia herkempi, se selitti hyvin paljon aiempia uupumisia ja elämääni muutenkin. Joskus ajattelin, että kaikki ovat minunlaisiani. Voi kuinka väärässä olinkaan. :D Nyt ymmärrän, miksi muut jaksavat eikä niillä tunnu missään joku normaali työviikko tai vuorotyö... No he ovatkin hermostoltaan tavallisia.

Lähettäjä: Hmmm..... 
Päivämäärä:   16.8.25 17:01:51

"Ite ajattelen omasta kokemuksesta, että se taipumus uupumiseen tulee olemaan mukana aina, eikä kuormituksen sietokyky palaudu samanlaiseksi kuin ennen"

Näin. Kaikki lähipiirin kokemukset komppaavat tätä.

Pitää myös analysoida erityisesti itsessään ne asiat mitkä uupumiseen johtivat ja sen mahdollistivat ja tietoisesti opetella tekemään erilaisia valintoja.

Lähettäjä: lökljkjh 
Päivämäärä:   16.8.25 17:09:37

7 v sitten tuli stoppi vuosia kestäneen yli kuormittumisen jälkeen. Olin 22 vuotias. En ole vieläkään toipunut.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   16.8.25 17:09:40

Jep. Työuupumuksen sairastin 6 vuotta sitten enkä ole ennalleni palautunut. Tähän on lisäksi tullut pari vuotta sitten traumaperäinen stressireaktio joka vie kapasiteettia entisestään (se ehti olla jo vuoden välissä poissa kunnes traumaattinen sektio laukas uudestaan). Osa-aikatyöhön kykenen, valitettavasti. Ja reilu 30 vuotta olisi työelämää vielä edessä...

Lähettäjä: danita 
Päivämäärä:   16.8.25 17:24:23

Mulla meni pari vuotta toipua aika totaalisesta burnoutista. Sen jälkeen kyllä olen oppinut tunnistamaan oireet (huimaa, oksettaa, sydän hakkaa, henkeä ahdistaa, keskittymiskyky heikkinee), jos alkaa olla liikaa "liikkuvia osia" elämässä. Ja sitten tietty palaan hetkeksi lähtöruutuun, ettei lähde mopo käsistä.

Lähettäjä: danita 
Päivämäärä:   16.8.25 17:25:42

Eli vastaus otsikon kysymykseen on ainakin mun kohdalla: toipuu, mutta rasituksen sietokyky on alentunut, en pysty enää suoriutumaan voimakkaan stressin alla vaativista tehtävistä.

Lähettäjä: miy 
Päivämäärä:   16.8.25 18:04:53

Onhan se niinkin, että vanhemmiten ei edes terve ihminen jaksa tehdä yhtä paljon samalla vireystasolla kuin nuorempana. Eli palautumiseen tulee muutenkin käyttää enemmän aikaa. Ja on ihan tutkittu että yksi suurin burn outin aiheuttaja työelämässä on huono johtaminen ja työilmapiiri.

Itse olen toipumassa jonkinlaisesta uupumuksesta, toivon että jaksan tehdä edes välillä 80% siitä mitä tein ennen sairastumista. Samaa työtahtia tai määrää en kaipaa, oli niin kova tahti.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   16.8.25 18:23:25

Mulla ei ole koskaan diagnosoitu burnoutia/uupumusta, mutta huomaan kyllä, että ei enää pysty samaan kuin ennen ja palautuminen kestää paljon kauemmin. Veikkaisin, että on aiemman kovan kuormituksen ja ikääntymisen yhteisvaikutus. Toki nykyäänkin aika vähän aikaa palautua. Mutta huomasin ettei esim kesäloma juurikaan antanut lisävirtaa.

Lähettäjä: kk 
Päivämäärä:   16.8.25 18:53:28

Oleellisinta -ja vaikeinta- on löytää ne itselle sopivat stressin hallinta keinot ja arkeen tasapainoinen rytmi. Ei siinä oikein muutakaan voi tehdä.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   16.8.25 18:57:10

Kyllä tässä 15 vuoden sairasloman jälkeen alkaa jo tuntua siltä että toivoa on.

Lähettäjä: Tapas 
Päivämäärä:   16.8.25 20:19:19

En usko, että toipuu. Mutta "uuden minän" kanssa voi oppia elämään.

Viisi vuotta sitten tuli stoppi vastaan loppuunpalamisen muodossa. Vaikka monet asiat ovat muuttuneet paremmiksi niin töissä kuin kotielämässä, niin eipä voi kuin enää haaveilla siitä aiemmasta paineensietokyvystä. Jos aiemmin pystyi hoitamaan 10 asiaa, nyt kapasiteettia riittää enää ehkä kolmeen. Aiemmin sain mielihyvää tiukosita tilanteista töissä, nyt kroppa alkaa varoittelemaan heti. Pää ei enää toimi niin kirkkaasti ja olen hidastunut. Muisti on huonontunut.

Lähettäjä: Diana 
Päivämäärä:   16.8.25 20:21:33

Alle kolmekymppisenä oli paha burnout, joka vaati parin vuoden toipumisen ja lääkityksen, ennen kuin pystyin palaamaan saman alan hommiin. En ole koskaan pitänyt itseäni mitenkään erityisherkkänä. Ennemminkin olen reipas työihminen ja nautin valtavasti - eli liikaa - siitä mitä teen.

Olen kuvaillut alttiutta burnoutin uusimiseen allergialla. Olen tullut allergiseksi stressille ja väsymykselle ja oireet ilmenevät nopeasti. Tilanne ei ole helpottunut, vaikka ikää on jo yli 60 v. Pitää vaan osata olla ajamatta itseään siihen enää. Saan ahdistusta jo siitä, kun näen ympärilläni liian työn uuvuttamia ihmisiä.

Lähettäjä: Nasu 
Päivämäärä:   16.8.25 20:41:11

Kiitos kaikille vastauksista. Itse hyppäsin taas vaativaan työhön ja myös vapaa-aika on toimintaa täynnä hevosien ja koirien kanssa. En halua päästää niistä irti, sillä jos niin tekisin, haluisinko nousta aamulla enää ollenkaan. Tunnen kuitenkin syvää väsymystä melkein koko ajan ja välillä joudun nukkumaan viikonloppuisin ja työpäivän jälkeen kaiken mahdollisen ajan. Minulla ei ole masentuneisuutta mutta väkisin ajoittainen sairaalloinen väsymys vie alakuloon. Töissä jaksan kyllä paahtaa ympärivuorokautisia päiviä jos pakko on, mutta maksan niistä kovaa hintaa. En tiedä kauan näin jaksan ja voiko tilanne mennä vielä paljon hankalammaksi. Huoh.

Lähettäjä: Jep 
Päivämäärä:   16.8.25 20:42:55

Kyllä kun unesta pitää huolta 8-9 tuntia niin pärjää oikein hyvin.

Lähettäjä: Hmm 
Päivämäärä:   16.8.25 20:53:59

Itselläni on auttanut Polarin kello, jolla voin seurata unen laatua. On aikoja, jolloin kyllä nukun (muka) hyvin, mutta palautumisen mittarit (yön aikainen syke ja hrv) huutavat punaista. Jos tällaisia öitä alkaa olla useampi putkeen, tiedän, että on parempi hidastaa tahtia ENNEN kuin tilanne kosahtaa päälle. Ja, tiedän myös alkaa kiinnittämään huomiota tehostetusti palautumiseen muutoinkin, mikäli yöt alkaa olla keskiarvojen alapuolella. Tämä on yksi, ei toki ainut, keino ennaltaehkäistä uutta ”romahdusta”.

Ouran sormus lienee vielä parempi laite palautumisen seurantaan kuin tämä urheilukello, vaikka edistynyt laite palautumisen seurannassa on tämäkin.

Lähettäjä: Työ 
Päivämäärä:   16.8.25 22:04:50

Onko Nasulta otettu kilpparit ja perusverenkuva?

Lähettäjä: muusa 
Päivämäärä:   16.8.25 22:16:34

Nasu, kyllä sinä pärjäät, mutta ota oikeasti niitä rauhoittumishetkiä.

Työpaikkakiusaamisen (kaksi esimiestäni) takia olin puoli vuotta saikulla. Koko kiusaaminen on kesti ennen sitä jo kaksi vuotta. Ei annettu tehdä töitä asianmukaisesti ja kun yritin perustella, niin sitten alettiin keksimään kakkaa niskaan. Jäin saikulle, koko puljun ylin johtaja vaihtui. Hän laittoi kaksi kiusaajaani pois, yksi jäi vielä, mutta on johtajan pihdeissä.

Persoonani muuttui. Olen nykyisin tasaisempi, joku voisi sanoa että eikös se ole hyvä, mutta työn palo on kadonnut. Elin intohimoisesti, nykyisin vähän tasapaksusti. Ennen poltin kynttilääni molemmista päistä, nyt se kynttilä ei meinaa edes syttyä. Tässä puolen vuoden sisään palasin töihin, tein uuden tutkinnon, saatoin neljä lähisukulaistani hautaan ja kaksi rakasta eläintäni (koira ja hevonen) vanhuuttaan hautaan, niiden kanssa elin puolet elämästäni.

Jumalavita että tuntuu olevan takki tyhjä. Minä kaipaan sitä entistä minääni, vaikka ärsytin monia, niin elämäni oli hauskaa. Kuka minä nyt olen? En tiedä.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   16.8.25 22:50:26

Muusa, ei ole ihme jos nyt olo tuntuu tyhjältä, sinulla on ollut todella rankka ajanjakso!

Anna itsellesi aikaa olla tasapaksu, kipinä syttyy itsestään kun on sen aika ja keho pystyy sen vastaanottamaan. ;)

Lähettäjä: Jepp 
Päivämäärä:   16.8.25 22:58:59

Mulla on Aspergerin oireyhtymä, dg saatu 2003.
Olen ollut koulukiusattu, työpaikkakiusattu useammassa paikassa. Nykyisessä työpaikassani olen saanut tehdä työni rauhassa. Pidän työstäni ja työkavereistani. Silti kuormitun siellä. Musta tuntuu, että mulla on elämästä burnout.
En haluaisi kivasta työpaikasta saikkuilla.

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   16.8.25 23:05:21

Mulle tuli stoppi aikoinaan kun olin työssä mistä en nauttinut yhtään, joutu tekee ylitöitä ja huonolla palkalla vielä. Siinä sivussa yritin elättää hevosta ja vielä harrastaa. Lopulta en enää nukkunu.. parisuhde meni. Kaikki meni. Joku ehkä pitää normaalina mutta mulle se ei ollu normaalia. Kadotin itseni ja elämänilon. Olin paljon saikulla

Nyt, mulla on työ mistä tykkään. En omista hevosta.. mutta edelleen, jos kuitenkin sanan ylityö. Iskee ihan jäätävä ahdistus vaikka tiedän että mun ei ole mikään pakko suostua.

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   16.8.25 23:08:33

Diana, mulla on muuten tuo sama. Jos toiset kertoo kuinka paljon he tekee töitä niin itsee lähinnä vaan ahdistaa tuo puheenaihe.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   16.8.25 23:54:33

No ihan satavarmasti toipuu. Eikä kestä kymmentä vuotta. Mahtaakohan sua vaivata joku ihan muu?

Tosin taitaa olla ihan tavallista myös se, että välillä on töistä väsynyt, eikä siinä ole mitään ihmeellistä. Työelämä ei aina ole vuodesta toiseen hauskaa, ja osa ihmisistä tekee siitäkin itselleen ongelman. Jotkin työt ovat oikeasti raskaita, esimerkiksi sellaiset, joihin liittyy voimakas emotionaalinen kuormitus (lähinnä sotealat). Myös sellainen työ, josta ei oikeasti tykkää yhtään, kuormittaa ja erityisesti vuorotyö, johon ei itse pysty sopeutumaan.

Tärkeintä lienee että työ on itselle mielekästä ja vapaa-aikana on sopivasti tekemistä niin, ettei vatvo työajan ulkopuolella työasioita ollenkaan vaan vetää selvän rajan. Jos tätä ei opi tekemään, kaikki työskentely on yleensä puolitehoista. Liikuntaa kannattaa harrastaa, edes jossain muodossa, edes pari kertaa viikossa, sekä syödä kohtuullisen terveellisesti. Kavereita tai läheisiä pitäisi välillä nähdä. Näillä pääsee jo tosi pitkälle. Ja muistaa vielä, ettei ajoittainen väsymys ole merkityksellistä, kunhan se ei ole sitä aina.