|
Lähettäjä: .
Päivämäärä: 15.8.25 13:09:16
Olen käynyt siis vuosien varrella lukuisia kertoja eri lääkäreissä. Mitään varsinaista sairautta ei ole löydetty. Sen on parikin lääkäriä todennut, että minulla on vahvasti piirteitä ADHD:stä ja autismista. Ei kuitenkaan ole varaa lähteä yksityiselle metsästelemään mahdollista diagnoosia, enkä ole varma täyttyisivätkö diagnoosin kriteerit ja vaikka täyttyisivät, niin olisiko siitä sitten enää hyötyä isommin mihinkään.
No, nämä siis saattavat selittää sitä, että elämä on minulle varmasti monella tapa kuormittavampaa kuin suurimmalle osalle muista. Esimerkiksi ohjeiden omaksuminen olivat ne missä tahansa muodossa sekä oman harkinnan käyttäminen ja keskittyminen ovat minulle vaikeita asioita ja näitähän varsinkin työelämässä tarvitaan. Tähän kun yhdistää vielä sen, että kohdalleni on osunut välillä sellaisia varmasti lähes kenelle tahansa kohtuuttoman kuormittavia töitä sekä lisäksi muita rankkoja vastoinkäymisiä elämässä, niin olen oikeasti ollut jo vuosia AIVAN LOPPU. Masentuneeksi en itseäni edelleenkään koe, mutta mieli ja kroppa ovat aivan ylikuormittuneet.
Olen aina välillä kerännyt voimia mennä lääkäriin. Julkisella puolella olen saanut siinä mielessä hyvää hoitoa, että on suljettu pois esimerkiksi fyysiset sairaudet ja lisäksi keskusteltu noista neuroasioista. Työterveydessä sen sijaan jokaisella työpaikallani on otettu verikokeet, todettu niiden perusteella että olen oikein terve, kirjoitettu ehkä viikko saikkua, että voin vähän levätä. Yhdellä työpaikalla lääkärissä myös tarjottiin masennuslääkkeitä ja kokeilinkin paria eri sorttia, mutta eivät tosiaan olleet ratkaisu, vaan oloni muuttui enemminkin masentuneeksi niitä syömällä.
Puhuin juuri viimeksi terveyskeskuslääkärin kanssa, että todennäköisesti vain minulle on vuosien mittaan kertynyt niin paljon kuormitusta ja uupumusta, että olen ikään kuin kroonisessa burn outissa. Sen lisäksi että olen tietysti jäätävän väsynyt, en saa nukuttua (nukun mieluumminkin sitä huonommin mitä väsyneempi olen), aivotoiminta ja muisti ovat huonontuneet selkeästi, ns. autopilotti ei toimi (eli asiat joita yleensä tehdään ihan automaattisesti, eivät tule minulta enää selkärangasta), niin minulla on myös fyysisiä oireita kuten reumatyyppisiä voimakkaita kipuja, toistuvaa kuumeilua jos yritän harrastaa kävelyä tai venyttelyä kummempaa liikuntaa jne. Olen myös kokoajan hieman ylikierroksilla ja jännittynyt, mikä on tietysti kropalle todella kuormittavaa. Kerran olen saanut jopa "kohtauksen" joka muistutti aivoinfarktia, vaikkei ollut sitä.
Olen yrittänyt vuosien aikana järjestää arkeani mahdollisimman toipumista tukevaksi, mutta ei se vaan riitä. Tässä kohtaa varmaan mikä tahansa työ on liian kuormittavaa, mutta toisaalta taas kun en ole muutenkaan mihinkään hyväpalkkaisiin töihin edennyt ja rahastressiä on ilmassa välillä jo ihan työssä käydessäkin, niin e töistä poisjääminenkään ei tunnu vaihtoehdolta. Olen esimerkiksi kerran ollut työtön ja ajattelin silloin, että ehkä se on myös tietyllä tapaa mahdollisuus vetää vähän henkeä. Mutta jatkuva rahastressi kyllä ylläpiti kuormitusta hyvin vahvasti.
Koitin juuri laskeskella, tulisinko mitenkään rahallisesti toimeen esimerkiksi 80% työajalla. Todella tiukilla kyllä vetäisi tilanteen ja toisaalta todennäköisesti työkuormitus ei vähenisi, sillä käytännössä nykyiset työt pitäisi varmaan yrittää tehdä sitten sillä entistä vähemmällä työajalla.
Nykyisellä työpaikallani varmaan moni muukin on aika kuormittunut, koska töitä on liikaa. Tämä työ ei toki muuten ole ns. pahimmasta päästä mitä olen kokenut ja missäpä sitä ei tänä päivänä (valitettavasti) olisi kiire ja liikaa tekemistä. Mutta kun itsellä kuormitustausta on jo entisestään tuollainen, niin minähän se olen joka ensin ja eniten kärsin. Olen yrittänyt tuoda tilannetta aika rehellisesti esim. esihenkilölleni esiin ja hän on pahoitellut työn määrää, mutta todennut vaan, että kyllä näistä aina selvitään ja että valitettavasti kaikkien on vähän joustettava jotta saadaan ns. ylimääräiset työt tehtyä.
Mitä ihmettä tässä pitäisi tehdä? Ei tämä ole mitään elämää, yrittää ihan kirjaimellisesti raahautua ja sinnitellä päivästä toiseen. Alan myös pikkuhiljaa oikeasti pelätä, että iskee jonain päivänä kuormituksen seurauksena joku "oikea" sairaus tai kohtaus päälle.
Miten itse olette toipuneet vastaavasta? Vai ettekö ole löytäneet keinoja?
|