|
Lähettäjä: .
Päivämäärä: 11.8.25 09:53:34
Pakko saada jonnekin avautua, kun en halua kenellekään ääneen sanoa. Meillä siis tilanne, että lapsella on hyvä kaveri, jonka kanssa minulla ei synkkaa yhtään. Tiedän, että lapsen kaverisuhteita pitää tukea, mutta ottaa kyllä tämän tapauksen kanssa lujille. Lapseni toivoo tätä kaveria usein kylään meille koulun jälkeen. Mutta varmasti liian usein sanon, ettei käy. Meillä on kolme lasta ja arjessa paljon hulinaa, sillä tämä koululaisemme on vanhin lapsista. Tämä esikoisemme kaveri vaatisi jatkuvaa vahtimista, kun on meillä. Saattaa esimerkiksi alkaa pomputtelemaan palloa, jonka seurauksena tavarat kaatuilee ja tippuu. Tai muuta vastaavaa yhtä älytöntä. Kun kiellän tämmöiset, ei sillä ole minkään näköistä vaikutusta. Vaatii, että menen konkreettisesti ottamaan pallon tai muun pois. Tämän kaverin vanhemmat eivät anna lapsensa ulkoilla yksin, joten ratkaisuksi ei käy, että laitan heidät ulos purkamaan energiaa. Toisaalta, en kyllä varmasti voisi itsekään päästää häntä ulos ilman valvontaani, koska potkii taloyhtiön yhteisiä leluja. Eli tavarat hajoavat, jos en ole siellä pitämässä jöötä. Tälle lapselle aikuisen sanomisella ei ole minkäänlaista merkitystä. Ja näen sille kyllä syyn. Jos lapsen vanhemmat tulevat häntä vaikka pihaltamme hakemaan, he kyllä sanovat "älä potki niitä leluja", mutta lapsi ei kuuntele ja asia jää siihen. Lapsi jatkaa potkimista ja jossain vaiheessa vanhempi saattaa toistaa sanomansa. Älyttömästä kättöksestä ei seuraa mitään muuta kuin ponneton toteamus, että homma pitäisi keskeyttää. Lapsi on selkeästi tottunut siihen, ettei aikuisia tarvitse kuunnella. Lastani luonnollisesti harmittaa, kun tämän yhden kohdalla sanon lähes aina, ettei kyläily sovi. Tai sitten se pitää sopia hyvissä ajoin niin, että pystyn irtoamaan muista puuhista koko täksi ajaksi valvomaan. Onko kenelläkään muilla haasteita lasten kaverisuhteisiin liittyen?
|