Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Turku seutuineen, huomiotanne pyydän:

Lähettäjä: Estivo 
Päivämäärä:   2.8.25 16:55:48

Olisiko sinun mahdollista toimittaa eläinsuojeluyhdistys Dewi ry :n ja valvontaell :n työn alla olevalle Estivo-kissapopulaatiolle apua ostamalla esimerkiksi ruokaa tai hiekkaa tai laittamalla rahaa tilille / Mobilepaylla rahaa vaikka pienenkin summan, el.laskujen maksamiseen ja muuhun kissojen kuntoonsaattamiseen?

Populaatio kärsii heitteillä oltuaan erityisesti vakavasta korvatilanteesta, eli korvapunkit tulehduttaneet korvat äärimmäisen pahaan kuntoon. Suurelle osalle joudutaan tekemään korvien tähystys, jotta nähdään, onko korvista hoidettavissa toimivia kissankorvia enää. Tähystys maksaa mansikoita. 5 e:n lahjoituskin vie jo eteenpäin, jos rahaa haluaa lahjoittaa.

Ripuli on suurella osalla. Tarve on myös esimerkiksi Axilurille ja Mirrix :lle.

-Tämä populaatio eli vähintään n. 50 kissaa on asunut sisällä ihmisasunnossa Turun seudulla. Kammottava läävä, elämänhallinta loistanut poissaolollaan ent. "omistajilla", jotka piilottelevat kissoja jatkuvasti.-

-Eilen oli sängyltä löytynyt henkitoreissaan oleva 5-viikkoinen pentu, jota oltiin piiloteltu asukkaiden toimesta viimeksi, kun yhdistys oli paikalla. Pentu oli hengissä vielä sängyllä, mutta nostettaessa henkäisi viimeisen kerran, koska kuljetushäkkiin nostamisen jälkeen oli jo hengetön. Hyvää taivasmatkaa kärsimästä viimeinen lähteneelle pienelle Poverinolle.-

Estivo-populaation tarina:

https://www.dewi.info/estivo-kissat

Miten voit auttaa?

https://www.dewi.info/lahjoita

Eli ruoan ja tarvikkeiden lahjoittaminen : (suora lainaus)

"Otamme vastaan kissojen märkäruokaa, sekä hyvälaatuista eli viljatonta ja sokeritonta kuivaruokaa. Emme ota vastaan vanhentuneita tai avattuja paketteja. Lisäksi vastaanotamme kissanhiekkaa, sekä erilaisia tarvikkeita kuten ehjiä kissanvessoja ja laadukkaista kuljetuskoppia. Lahjoituksen voit jättää Voimaeläin Turku -myymälään (Turun Lemmikkiasema), Eläinklinikka Pelottomalle, Karvakorvien Puolalankadun toimipisteeseen, tai ottaa yhteyttä ja sopia lahjoituksen toimittamisesta. Ostaessasi lahjoituksen Voimaeläin Turku -myymälästä (Turun Lemmikkiasema), saat lahjoituksesta 5 % alennusta!"

Pienikin lahjoitus auttaa.

Eilisen perusteella (vel käynyt viimeksi eilen paikalla) asukkaat todennäköisesti piilottelevat edelleen lisää kissoja.

Kiitos <3

  Re: Turku seutuineen, huomiotanne pyydän:

Lähettäjä: Estivo 
Päivämäärä:   2.8.25 20:48:26

nosto

  Re: Turku seutuineen, huomiotanne pyydän:

Lähettäjä: .... 
Päivämäärä:   2.8.25 20:50:52

vai lääkitä. piikille suoraan vaan. on noita suomi pullollaan.
kun se tauti ja hoito jättää jälkensä, niin miksi väkisin pitää hengissä.

  Re: Turku seutuineen, huomiotanne pyydän:

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   2.8.25 20:53:57

Mutta muistakaa että kissakasvattajat on pyllystä kun eivät halua myydä steriloimattomia kissoja kaikille hötönettiläisille!

  Re: Turku seutuineen, huomiotanne pyydän:

Lähettäjä: Merja 
Päivämäärä:   2.8.25 21:01:13

"vai lääkitä. piikille suoraan vaan. on noita suomi pullollaan.
kun se tauti ja hoito jättää jälkensä, niin miksi väkisin pitää hengissä."

Piikille joutaa paskaa jauhavat 2-jalkaiset.

  Re: Turku seutuineen, huomiotanne pyydän:

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   2.8.25 21:07:29

Olen koiraihminen – voin maksaa lopetuspiikkejä.

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.