|
Lähettäjä: MaIjA
Päivämäärä: 2.8.25 20:09:13
Nivelrikko voi olla helvetillistä: itselläni on se. Välillä on huonoja päiviä, välillä parempia. Odotan aikaa tekonivelleikkaukseen, jonne olen jonossa. Viimeiset ajat ovat olleet aivan yhtä @!#$ä.
2006 tein päätöksen antaa 10-vuotiaalle nivelrikkoiselle saksanpaimenkoiralle viimeisen vapaa-käskyn. Se oli edelleen iloinen ja menohaluinen, mutta vaikka mieli oli kuin nuorella tytöllä, kroppa ei kestänyt. Makuulta nouseminen oli vaikeaa, ja vähänkin pidemmän lenkin jälkeen koira oli silminnähden kipeä.
Kun nyt kipuilen omien nivelrikkojeni kanssa, valvon yöt kun lääkkeet ei auta ja olen siinä pisteessä ettei henkisesti enää jaksa, olen kiitollinen siitä että ymmärsin aikoinaan tehdä päätöksen koirani kohdalla.
Ihmisellä on mahdollisuus osoittaa ymmärrystä ja välittämistä sillä, ettei eläimen tarvitse kärsiä enää siinä vaiheessa, kun lääkkeetkään aivät auta. Suru on musertava, järkyttävä ja sanoinkuvaamaton, kun elämä sammuu kirkkaista silmistä ja sinusta tuntuu, että olet pettänyt parhaan ystäväsi. Mietit pitkään, teitkö oikein. Entä jos sittenkin...?
Omia kipuja miettiessäni ja toivottomuuden vallassa mietin, että jos ihmisellä olisi mahdollisuus valita, valitsisin eutanasian. Ja kyllä, olen masentunut, mutta se on hoidossa. Eikä se edes ole se pointti. Vaan se, että rakkautta on myös päästää irti.
|