Lähettäjä: Simpukka 
Päivämäärä:   31.7.25 11:50:51

Sairastin syövän kolmekymppisenä minkä takia en voi saada enää lapsia. Asia ei silloin silloin ollut ihan niin suuri, koska sairastuin sinkkuna ja tuntuu, että voimavarat meni ihan muuhun selviytymiseen ja pelkojen käsittelyyn. Nyt kuitenkin olen löytänyt aivan ihanan kumppanin, jonka kanssa pääsen toteuttamaan monia haaveita. Kumppanista tulisi myös loistava isä ja itse haluaisinkin mennä naimisiin ja kokeilla adoptiota. Kumppani haluaa jättää asian avoimeksi ja kunnioitan tätä. Hän on ollut jo naimisissa ja se ei tuonut hänelle toivomiaan asioita (painostettu ym.). Kuitenkin pelkään, onko meidän visiot elämästä erilaisia ja en ehkä itsekään ihan ymmärrä kuinka suuri toiveeni adoptiosta on.

Normaalissa tilanteessa ajattelisin, että toiveet tulevaisuudelle on erilaiset ja kannattaa erota ja kokeilla perhe-elämää sellaisen kanssa, joka sitä haluaa varmasti, mutta tapauksessani byrokratian näkökulmasta alkaa olla jo kiire ja yksin todennäköisyys vain pienenee, enkä usko, että haluan perheen muun kanssa perustaa.

Joten perimmäinen kysymys ehkä on, miten oppia tyytymään siihen mitä nyt on, ilman katkeruutta?

Pelkään myös todella paljon sitä, että mies tajuaa liian myöhään haluavansa lapsen ja vaihtaa minut toiseen ja perustaa perheen jonkun kanssa, joka voi tulla raskaaksi. En usko, että näin käy, mutta tuo ajatus jo kertoo siitä kuinka vajavaisena näen itseni.

Anteeksi avautuminen, liikaa ajatuksia nyt päässä mitä pitäisi päästä jäsentelemään.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   31.7.25 12:00:07

Onko sinulla kohtua? Eli onko lahjasolu/luovutettu alkio vaihtoehto?

Lähettäjä: nomadi 
Päivämäärä:   31.7.25 12:03:13

Mies voisi myös vaihtaa sinut toiseen, vaikka saisitte biologisen lapsen. Ei toisesta ihmisestä ole ikinä takuuta. Laita adoptioprosessi käymään, jos haluat joka tapauksessa lapsen ja olet valmis myös itselliseen äitiyteen. Jos olet hankkimassa lasta vain miehen takia, sitten adoptio ei ole hyvä idea.

Lähettäjä: Minä Vaan 
Päivämäärä:   31.7.25 12:09:01

Oletteko olleet jo kauan yhdessä ? Hankala tilanne- kaikki miehet ei adoptiolapsista innostu koska eivät ole omia. Jotkut miehet eivät koskaan herää haluamaan lapsia - toiset taas tiedostavat haluavansa jo nuorenakin ja jotkut niin paljon että haluavat adoptoida jos omia ei voi saada.
On vaan keskusteltava asioista paljon ja noin isot asiat vaativat tietty miettimis ja sulatteluaikaakin .
Tietty joskus on tehtävä kompromissejäkin. Vakava sairaus parantui vaikka sitä jäikin ikävä "arpi". Löytyi ihana kumppani . Pitää vaan hyväksyä tilanne jos mies ei todellakaan halua adoptoida tai sitten ottaa askel tuntemattomaan ja heivata mies.
Ei kannata tuntea itseään vajavaiseksi- ymmärrän tunteen mutta et ole yksin. On paljon muitakin lapsettomia ja pitää vaan sitten löytää joku muu tärkeä asia elämässä jos se ei voi olla lapset.

Lähettäjä: Simpukka 
Päivämäärä:   31.7.25 12:26:18

Emme ole olleet vuosikausia yhdessä, mutta suhde on vakiintunut ja olemme ehtineet kokea yhdessä jo paljon.
Miehelle ei adoptio ole ongelma, se tässä on ehkä positiivista.
Toisaalta koen, että jos mies olisi suoraan sanonut "ei" voisin alkaa käsittelemään asiaa, pelkään, että tämän jäädessä auki olen "roikkumassa" enkä pääse käsittelemään asiaa ja elämään elämääni.

Tiedän että mies voi vaihtaa minut toiseen vaikka saisimmekin lapsen. Sanoin tuon kuvaillakseni omia tunteitani siitä kuinka koen.

Lähettäjä: Simpukka 
Päivämäärä:   31.7.25 12:28:38

Ja kiitos Minä vaan, koen itseni myös ajoittain kiittämättömäksi ja häpeän haaveilla tällaisesta -olenhan kuitenkin sentään jäänyt henkeen pitkien hoitojen jälkeen.

Lähettäjä: Hmmm..... 
Päivämäärä:   31.7.25 12:45:49

Asia on itsellesikin jotenkin epäselvän oloinen niin ensin pysähtyisin ajattelemaan tuota kiirettä.. Kiire mihin ? Tiedän nyt jo kolmannen pariskunnan mikä ikähaarukassa 45-50 on saanut adoptiolapsensa.. ei se Ellen Jokikunnaskaan mikään nuorikko ollut. Kotimaista lastahan ei edes kannata haluta, roikotetaan niissä ongelmallisissa perheissä niin pitkään, että ovat ihan traumoissaan jo kun lopulta päätös adoptiosta tulee. Juu, ulkomailla ovat eläneet orpokodeissa ja oma traumansa sekin, mutta yleensä enemmän sentään kaipaavat ja ottavat vastaan sitä uuden perheen rakkautta niin sopeutuminen on kielimuurista huolimatta usein parempaa..
Ja jos haluat siltä mieheltäsi jotain vastausta ja päätöstä niin kannattaa alkaa tutustua asiaan ! Menkää adoptiotoimintaan mukaan, johonkin tapahtumiin tai edes nyt keskusteluryhmiin niin itsellesikin selkenee mitä se oikein on ja ennen kaikkea miehesi saa siitä ajateltavaa. Voithan sinne ns "jonoonkin" yrittää mennä, vuosiahan prosessi joka tapauksessa kestää.
Jos oma lapsihaave on vankkumaton niin siitä katkeruudesta jos toinen sanoo kokonaan EI, ei pääse yli eli vaihtamalla paranee. Mutta onko se niin vankkumaton jos haluat nyt jo työkaluja lapsettomuuden hyväksymiseen ?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   31.7.25 13:19:55

Tie adoptiovanhemmiksi ei ole helppo, mutkaton eikä itsestäänselvyys. Mutta sinulla on edellytykset kun on selvä diagnoosi ettet voi saada biologisia lapsia. Matkassa on viel monta selvittämätöntä seikkaa ja tosiaan, avioliitto on adoptioissa usein tärkeä (ja liiton pituus ennen prosessin aloitusta, maasta riippuen). Tähän selvitysprosessiin ja jonotukseen ne vuodet vierii. Kotimainen adoptiokin voi viedä sen 5-7 vuotta.

Lähettäjä: jhh 
Päivämäärä:   31.7.25 13:28:46

Et vastannut siihen että onko sinulla kohtua. Ilmeisesti ei ole.

Lähettäjä: D 
Päivämäärä:   31.7.25 14:03:28

Aloittajaa kunnioitan syvästi omasta kokemuksestani. Olet nuorena koetun syöpäsairauden kauhujen jälkeen päässyt kiinni elämään. Silloin on melkein aina kiire elää täysillä ja hetkessä.

Uskon kuitenkin että kuvailemasi parisuhde ei ole vielä valmis lapseen. Voisitko nauttia siitä silti täysillä ja katsella syveneekö suhde todella molemmin puolin sellaiseksi että haluatte adoption?

Teillä on tuore suhde ja rankkoja elämänkokemuksia molemmilla takana. On tärkeää että pystytte herkällä korvalla kuulemaan toisianne. Kaikkea hyvää teille.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   31.7.25 16:21:46

Tsemppiä, aloittaja! Minulla ei ole mitään muuta viisasta sanottavaa, kuin että kuuntele sisintäsi, ja ole rohkea :).

Itsekin olen sairastanut syövän, joka vei lisääntymiskyvyn. Meillä on puolison kanssa yksi lapsi, joka tuli ennen sairastumista. Olin (olen?) onnellinen lapseton ollut aina, mutta mies kaipasi kovasti lasta ja yksi sitten ilmoitti tulostaan. Nyt olen tosi iloinen, että meillä on lapsi. Mutta luulen, että olisin kyllä tyytyväinen ilmankin. Ja toisaalta, kun multa mahdollisuus meni, suretti se silti hieman, kun oli "vahinko/potilasvirhe", ja toki lopullisuus, oma naiseus, ylipäätään koko sairaus ym pisti miettimään. Olen joskus kysynyt puolisolta, harmittaako häntä. Haluaisiko miettiä adoptiota/lahjoitettua munasolua, mutta ei kuulemma. Yksi lapsi oli kuulemma jo enemmän kuin uskalsi toivoa. Näin on ihan hyvä.

No, tämä on mun/meidän tarina. Meitä (gyne)syövän sairastaneita on, ja seuraukset monenlaisia.

Lähettäjä: Simpukka 
Päivämäärä:   31.7.25 19:46:55

Jhh: en huomannut kysymystäsi: ei ole kohtua tai mitään muutakaan tarvittavaa enää.

Kiitos D, annoit näkökulmaa. Myönnän, että teen asioita nyt nopeammalla "temmolla" kuin ennen syöpää, koska opin kantapään kautta sen, että milloin vain voi olla liian myöhäistä. Ehkä tietynlainen vauhtisokeus päällä.

Ja kiitos vertaistuesta pisteelle <3 myönnän, että mielessä on käynyt kaikki ne kerrat kun olen pelännyt nuorena, että olen tullut raskaaksi.

En tiedä saako tätä edes sanoa (rohkenen kuitenkin sanoa anonyymisti) mutta olen vähän kateellinen niille lapsettomille pariskunnille, joilla on toisensa. Jotenkin helpottaisi jakaa tämä taakka jonkun kanssa. Toki tilanteet on aina erilaisia ja tiedän monen lapsettomuudesta kärsivän pariskunnan myös ajautuvan kriisiin.

Lähettäjä: Simpukka 
Päivämäärä:   31.7.25 19:49:51

Hmmmm.. Oliko näillä tuntemillasi pariskunnilla syöpä taustaa? Jotkut maat ei adoptoi, jos on ollut syöpä.

Haluan käydä nyt jo työkaluja lapsettomuuden työstämiseen, koska se näyttää tilanteessani hyvin todennäköiseltä, jään suhteeseen tai en.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   31.7.25 19:51:50

Jos ette ole aviossa, voit laittaa adoptioprosessin käyntiin ihan yksinkin.

Lähettäjä: Simpukka 
Päivämäärä:   31.7.25 20:08:25

Tiedän, mutta valitettavasti yksin hakeva syöpäpotilas on luultavasti jonon häntäpäässä.