Lähettäjä: .
Päivämäärä: 31.7.25 00:32:36
Hyvä olo
Oireet, jotka huomaa
Jotkut seksitaudit voivat oireilla esimerkiksi ihottumana eri puolilla kehoa. Erikoislääkäri kertoo, miten tunnistat huolestuttavat merkit vartalolla. Aina tauti ei ilmene ensimmäisenä haarovälissä.
Jenna Mendez
Eilen klo 16:26
Anna artikkeli lahjaksi
Seksitaudit, nuo inhottavat ja vaaralliset viriilin ihmisen riesat. Joskus ne oireilevat myös aivan muualla kehossa kuin vain haarovälissä. Missä kaikkialla vartalolla oireita voi esiintyä?
– Lähinnä puhutaan genitaalialueesta, peräaukosta ja nielusta, dosentti, iho- ja sukupuolitautien erikoislääkäri Eija Hiltunen-Back HUSin Tulehduskeskuksesta kertoo.
Hänen mukaansa joskus voi käydä myös niin, että potilas pyyhkäisee genitaalieritettä silmäänsä, ja klamydia- tai tippuribakteerit kulkeutuvat silmän alueelle.
– Tällöin taudit oireilevat märkivinä ja punoittavina silminä, eli kyseessä on ihan kunnon silmätulehdus, oireet kyllä huomaa.
Jotkut seksitaudit voivat oireilla myös ihottumana eri puolilla kehoa. Esimerkiksi kuppa voi aiheuttaa ihottumaa, ja tartunta voidaan todeta verikokeella.
– Kupan aiheuttama ihottuma esiintyy yleensä keskivartalolla ja raajoissa. Se on punatäpläistä ja kutisematonta.
Erikoislääkäri ei ole koskaan törmännyt siihen, että seksitaudin oireita olisi nenässä tai korvassa.
– Suuseksissä tartunta tulee nieluun ja pääsääntöisesti klamydia tai tippuri voi aiheuttaa näitä oireita, mutta myös HIVin tai kupan ensioireena voi olla kurkkukipua.
Huuliherpes oireilee huulessa ja suun alueella, mutta se ei ole seksitauti. Sen voi kuitenkin tartuttaa kumppanin genitaalialueelle, jolloin puhutaan sukuelinherpeksestä.
Herpes ei varsinaisesti ole seksitauti. Mostphotos
”Näyte pitää ottaa muualtakin kuin vain haarojen välistä”
Erikoislääkäri Eija Hiltunen-Backin mukaan on hyvä, että sekä potilaat että terveydenhuollon väki tunnistavat seksitautien vähemmän tunnetut oireet.
Yleensä potilaat, jotka tulevat sukupuolitautien poliklinikalle, ottavat itse mahdollisen tartunnan puheeksi.
– Ennen kuin näytteitä otetaan, selvitetään mahdolliset altistumiset, esitiedot, ja käydään vuoropuhelua potilaan kanssa. On tärkeää kuunnella potilaan oma käsitys tilanteesta.
Hiltunen-Backin mukaan terveydenhuollon hoitohenkilökunta ei aina osaa ajatella, että näyte pitää ottaa muualtakin kuin genitaalialueelta.
– Eli on hyvä puolin ja toisin, että peräaukon ja nielun tutkimuksilla suljetaan pois mahdolliset tartunnat. Yleensä kaikki seksitaudit vaativat sen, että tehdään testit ennen kuin voidaan varmasti sanoa, mistä taudista on kyse.
Jos on ollut suojaamatonta anaaliseksiä, näyte tulee ottaa peräaukosta. Peräaukossa klamydia ja tippuri voivat aiheuttaa kipua ja limaista vuotoa, kuppa ja herpes puolestaan haavaumia ja kondylooma syyliä. Jos taas on ollut suojaamatonta suuseksiä, on syytä ottaa näyte myös nielusta, etenkin silloin, jos kurkussa on kipua, karheutta ja punoitusta.
– Toisaalta sanotaan, että nieluoireilla on sata muutakin syytä, samoin silmätulehduksessa voi olla kyse myös bakteerien ja virusten aiheuttamasta tartunnasta.
– Mutta jos otetaan vain ensivirtsa, näyte kertoo vain genitaalialueen tilanteen.
Kondomia tulisi käyttää kaikessa seksissä, ei vain perinteisessä yhdynnässä. Mostphotos
Sähköistä testausta
Seksitauteja testaan nykyään monella eri tapaa. Terveyskeskukset käyttävät sähköisiä palveluja, ja potilas voi täyttää verkossa esitietokaavakkeen, jonka ammattilainen katsoo ja tekee sen pohjalta tutkimuslähetteen. Tämän jälkeen potilas käy laboratoriossa testeissä ja vastauksien valmistuttua katsotaan, tarvitaanko lääkitystä.
– Eli tässä tapauksessa kaiken voi hoitaa verkossa. Tietysti voi käydä myös vastaanotolla, jossa hoitaja tai lääkäri vastaanottaa potilaan, mutta sähköiset palvelut ovat suosittuja.
Oman alueen terveyskeskuksesta saa lisätietoa testaamisesta ja verkossa esimerkiksi Omaolossa voi tehdä arvion seksitautiepäilystä. Myös YTHS tarjoaa seksitautien testauspalvelua ja neuvontaa. Näytteenottovälineet voi nykyään myös tilata kotiin ja ottaa omassa rauhassa näytteen, joka lähetetään laboratorioon tutkittavaksi.
Hiltunen-Back muistuttaa, että testaus on tärkeää, sillä seksitaudit ovat usein täysin oireettomia.
– Täytyy muistaa, että jos halutaan ehkäistä tauteja, kondomia täytyy käyttää myös suuseksissä. Jos nainen on suuseksiä vastaanottavana osapuolena, hän voi käyttää halkaistua kondomia tai erityistä suuseksisuojaa, joita myydään esimerkiksi apteekeissa tai verkkokaupoissa.
Klamydia yleisin
Tilastoja siitä, milloin seksitauteja saadaan eniten, ei Eija Hiltunen-Backin mukaan ole. Tautien kokonaismäärästä tilastoja löytyy THL:n tartuntatautirekisteristä, ja eniten Suomessa diagnosoidaan klamydiaa, eli 15 000 tapausta vuodessa. Seuraavaksi yleisin on tippuri, joka todetaan noin 2 000 henkilöllä vuosittain. HIViä ja kuppaa diagnosoidaan vuosittain 150–200 tapausta kumpaakin.
– Kondyloomasta ja genitaaliherpeksestä ei ole virallisia tilastoja, sillä ne ovat virustauteja, joihin ei ole seulontatestejä.
Hiltunen-Backin mukaan tautipiikkejä ei enää nykyään ole, ja diagnoosit riippuvat siitä, miten ihmiset käyvät testeissä.
– Kesällä ollaan yleensä lomalla ja matkoilla, ja kesän jälkeen käydään sitten testeissä. Tauteja diagnosoidaan ympäri vuoden, mutta on hyvä muistaa, että on paljon oireettomia tauteja, jotka potilaat ovat voineet saada jo aiemmin.
|