Lähettäjä: öyö
Päivämäärä: 28.7.25 18:23:26
Tuolloin kyselin ihan huvikseni, en ollut muuttamassa kenenkään kanssa yhteen. Kunhan muuten vain pohdin, kun seurustelin erään miehen kanssa, ja meillä molemmilla aika "valmiit" kodit ja olimme hankkineet kaiken omien mieltymysten mukaan, ja ne poikkesivat toisistaan melkoisesti. Kummankin tavarat eivät olisi mahtuneet, joten olisi ollut kyllä melkoista kompromissia yrittää sovittaa meidän kamoja yhteen. Otammeko mun nämä ja sun nuo, vai ostammeko kokonaan uuden ton.
Emme onneksi sen miehen kanssa muuttaneet yhteen, koska lasten saannin suhteen suunnitelmat erosivat, minä en halunnut ja hän halusi lapsia. En olisi halunnut luopua omistani, ja olisi ollut tympeää, jos hän olisi laittanut omaa omaisuutta pois.
Ja nykyään minulla on ihan oma koti, siis iso omakotitalo, jonne en halua ketään asumaan, enkä todellakaan itsekään halua muuttaa mihinkään. Mutta olen saanut kylässä kävijöiltä kyllä kuulla kommenttia sisustusvalinnoistani, niin positiivisia kuin muunkinlaisia.
|