Lähettäjä: ,
Päivämäärä: 28.7.25 13:05:17
Minulla oli neljä pienehköä koiraa, joiden kimppuun tai iholle tuli toistakymmentä kertaa tahallaan irti päästettyjä koiria. Kääpiövillakoirasta noutajiin ja hirvikoiriin. Kaikki tulivat suoraan iholle/päälle, ei mitään "menen moikkaamaan ja haistelemaan" -tyyppistä. Siinä kun koitat pidellä neljää eläintä narussa ja toivoa ettei kukaan pääse hengestään tuntuu sekunnit aika pitkältä. Siinä ei ole kovin paljon aikaa kun irtokoira pihalta tai mistä vaan lähtee. Suurin osa oli näitä pihalle irti päästettyjä, tai auton ovesta omalla pihalla päästettyjä, jotka eivät tietenkään siellä pihalla tai missään pysy kun tiellä meneekin jotain mielenkiintoisempaa.
Ja todellakin nostan koiran syliin jos niitä olisi vain yksi. Neljää ei voi. Uhraanko pennun, vanhan, jonkun siitä väliltä..? Se on vain yksi ravistus ja pikkukoira on hengetön. Jep, oppi ne omatkin jossain välissä puolustautumaam. Siinä kun irrottelet neljää raivoavaa terrieriä kohteesta, mietiskelee taas mikä ihme siinä on että niitä koiria vaan ei voi oikeasti pitää kiinni..? (Sen lisäksi että saat haukut siltä päälle käyvän irtokoiran omistajalta, kun siihen ehti purrakin kiinni narussa oleva koira..?)
|