Lähettäjä: ejw
Päivämäärä: 23.7.25 22:21:07
Meikkisiveltimien pesuun hyvä tuote on oliivisaippua. Pieni pala kestää ikuisuuden ja on halpaa, saa esim. tokmannilta.
Meikkisiveltimet on helppo kuivattaa sutiosa alaspäin kun laittaa ne varren päästä roikkumaan pyykkipojalla pyykkitelineeseen.
Myo-inositoliinia käytetään lääkkeenä esim. pcos:n hoitoon ja moni sanoo sen toimivan myös painonhallinnassa kuin ozempic, mutta ilman pahoinvointia. Sitä saa lisäravinteena monista paikoista, jopa ihan K-supermarketeista ja luontaistuotekaupoista ja apteekeista. Aloitin itse sen käytön tänään, joten en osaa juurikaan sanoa sen käytöstä vielä mitään. Mutta jos joku muukin sitä kokeilee, niin kertokaa kokemuksia, auttoiko. Tulen itsekin myöhemmin kertomaan, oliko apua vai ei.
Paikka kaikelle ja kaikki paikalleen. Älä ostele huvikseen, jos se ei mahdu mihinkään eikä sille ole tarvetta.
Hanki riittävästi sukkia ja alusvaatteita. Mukava vaihtaa puhtaat sukat ja alusvaatteet vaikka monta kertaa päivässä. Varsinkin nyt helteellä.
Käytä kaikissa kengissä irtopohjallisia ja ota ne tuulettumaan aina yöksi. Vaihda tarvittaessa uusiin tai pese jos materiaali sen kestää. Pysyy kengät siistimpinä eikä ala haista raadolle.
Kuori koko kroppa kuorintasormikkailla ja happamalla pesuaineella kerran viikossa. Veri kiertää, iho pysyy kiinteänä, ihon haju on hyvä. Hyvä ja halpa pesuaine on esim. S-kaupoissa myytävä Lacto Line, pH 4,5.
Osta paljon mikrokuituliinoja ja luuttua lattialta roskat ja pölyt nihkeällä/kostealla liinalla ja lattiankuivauslastalla vaikka päivittäin. Minulla on Sinin teräväkuivain ja olen ostanut Biltemasta mikrokuituliinoja 24 kpl pakkauksen 15 eurolla, 40x40 cm. Isompaan lastaan, esim. Vileda 50 cm, löytyy myös Biltemasta mikrokuituliinoja 60x30 cm n. 3 e/kpl.
Jos luuttuat roskat ja pölyt ennemmin kertakäyttöliinalla, niin autontarvikeosastolla esim. puuilossa yms. on kuituliinoja. Kun ne leikkaa poikittain halki, niin saa kapeita liinoja, jotka kahtia taitettuna ovat hyviä lattioiden pyyhkimiseen. Kuivana ja kokonaisena ne voi laittaa vaikka levymopin päälle ja käyttää staattisen liinan tavoin. Voi pyyhkiä myös pölyiset seinät.
Hankkiudu eroon kaikesta turhasta jota et käytä ja jonka käyttä vain ärsyttää. Jos pärjäät ilman, älä osta uutta tilalle. Jos tarvitset uuden tilalle, osta sellainen, joka on hyvä. Älä tyydy johonkin ookooseen.
|