|
Lähettäjä: -
Päivämäärä: 22.7.25 22:55:17
Koitan vastailla parhaani mukaan järkeviin kysymyksiin.
Riitelemme loppujen lopuksi niistä ”vanhoista asioista”. Sain siis itse pahan burnoutin parin vuoden seurustelun jälkeen, johtui haastavasta työstä mutta kuormitusta lisäsi mm. neljät läheisen ihmisen hautajaiset (yksi menehtyi itsemurhaan, asian kanssa on edelleen hankalaa elää), perhevälit, omasta terveydestäni paljastui sivulöydöksenä ikäviä uutisia, suht nuori hevoseni jouduttiin tapaturman takia lopettamaan, yhden läheisen päihdeongelmat jne jne.. listas voisi jatkaa loputtomasti.) Noihin aikoihin ajoin itseni aivan ylikierroksille, en nukkunut kuin 0-3 tuntia yössä ja olin suoraan sanottuna aivan sekaisin päästäni. Olin rähähdysherkkä ja hyvin epäluuloinen, vanhat traumat aktivoituivat (terapeuttini mielestä) ja aloin syytellä miestä mm. toisten naisten pyörittämisestä ja ties mistä. Olin todella kammottava puoliso liian pitkän aikaa. Nyt on työkyvyttömyyteni takia toki hieman huolta rahasta (olin se huomattavasti paremmin tienaava), on tullut vastaan isoja pettymyksiä (esim. meillä on edelleen tontti mihin olisi ollut tarkoitus rakentaa talo, myytyä ei saa eikä lainaa talonrakentamista varten ei nyt enää saada). Oikein mikään ei tunnu sujuvan, ei sinäänsä toisiamme syytellä mutta käsitellään edelleen tuota kaikkea. Eikä varmasti oikein… Pettymys koen olevani myös ihan itse ihmisenä, kun sairastuin burn outin jälkeen myöhemmin kliiniseen masennukseen ja ahdistuneisuushäiriöön. Energiatasoni ovat lähes nolla ja en oikein saa autettua miestä kotihommissa. En nyt oikein ennenkään auttanut kun olin aina töissä. ”Kaikki” kaatuu miehen niskaan. Itse koen jonkinlaista ärsytystä nykyään kyllä siitä, että mies ajaa minun autollani (maksoin jopa ajokortin hänelle), asuu minun omistamassani asunnossa ilmaiseksi, käyttää minun rahojani kuin omiaan jne. ja silti saan kuulla siitä kuinka kurjaa on kun en ole töissä ja en tienaa. En itse ole herkästi huutavaa sorttia, mutta minulla on myrkyllinen suu mistä koitan päästä eroon... Kovasti meidän suhdetta rassaa iso ero ”älykkyydessä” kuin siinä, että mies on kykenemätön keskustelemaan ja purkittaa pahaa oloaan joka sitten räiskyy tällä tavoin (nämä ovat enemmänkin minun aatteitani asiasta). En minäkään nyt ilman syytä sylje myrkkyä suustani, mutta tarpeeksi pitkän ärsytyksen jälkeen ”annan takaisin”. Mutten huuda, korota ääntäni, kiroile ja koitan korjata omaa toimintapaani. Joskus mies on sanonut, että olisi helpompaa jos huutaisin ja kiroaisin. :(
-
ADHD aiheena on minulle hieman tuttu, siis paperilla. Autismi taas huomattavasti tutumpi… Oma veljeni on autisti ja hänellä tapahtuu vastaavia ”melt downeja”. Se saa minut pohtimaan voisiko nytkin olla vastaava ilmiö päässyt jollain tavoin liekittymään. Kuten liiallisesta kuormituksesta. Veljeni on esim. niin ääniyliherkkä että voi ”naksahtaa” jo siitä ettei pääse jotain ääntä karkuun. Aikuinen hänkin.
-
Tilanne mikä johti tuohon repun paiskomiseen? - Halusin hakea pankkikorttini hänen lompakostaan (mikä on normaalisti ollut ihan ok) hieman tuohtuneena siitä että sovitut jutut peruuntuivatkin. Mitään huutoa tai haastamista ei esiintynyt minun eikä miehenkään puolelta. Luulin että on sitten okei, että otan oman pankkikorttini ja autoni ja lähden sovittuihin menoihin yksin. Mies tuli repimään reppunsa käsistäni kiroillen ja itse kummastuin asiaa todella kovasti ja kysyin että ”onko sulla jotain salattavaa vai”. Sen jälkeen mies otti ja paiskasi reppunsa jalkoihini.
-
??, nyt kyse ei ollut antamastani kritiikistä. Olisin kirjoittanut niin jos olisi, vaan koitin selventää että mies kyllä kestää kritiikkiä jota nyt jokaisella puolisolla joskus on antaa. Toki joskus olen sanonut liian pahasti, en tässä ala mitään pyhimystä teillekään esittämään, ja ne kerrat olen minä ollut pyytämässä anteeksi. Tämä on ensimmäinen kerta kun olen vetäytynyt omaan ”ylhäisyyteeni” koska säikähdin todella paljon sitä, että mieheni satutti minua. En kai minäkään voi esimerkiksi silmät kiinni paiskata miestä päin tavaraa ja pitää vahinkona sitä että häneen osui?
Tulipa käytettyä sanaa läheisriippuvainen nyt kyllä omasta mokastani ilman lainausmerkkejä. En ole diagnosoitu, mutta jostain syystä minä olen aikaisemmin jäänyt n. vuodeksi väkivaltaiseen suhteeseen. Olen tästä kyllä puhunut terapeutilleni, muttei hän nähnyt minussa tarpeeksi viitteitä läheisriippuvaisuuteen. Mutta myönnän, että jotain vikaahan mun päässä täytyy olla.
En tarkoittanut että olen sekavassa mielentilassa jatkuvasti tai useinkaan, jos unohdetaan tuo burnis ja sen tuomat ongelmat. Nyt sekava tilani johtui täysin siitä, että koin ensimmäistä kertaa oikeaa hätää tässä suhteessa.
Myöskään mulla ei ole tarvetta kaunistella asioita, ei etenkään tuntemattomille anonyymina. Kannan kyllä vastuuni omista tekemisistäni. En ole täydellinen, eikä masentunut ihminen nyt todellakaan sellaista kuvittelekaan. En ole kontrolloiva, vaan enemmänkin sitä tyyppiä joka ”hakeutuu tossun alle”. Olen hyvin itsenäinen, nautin omasta ajastani ja en vahdi miestä millään tapaa. Hylätyksi tulemista kyllä osin pelkään, mutten ole tässä suhteessa tuntenut tuota pelkoa. Petetyksi tuleminen on minulle se isoin pelko, koska olen (selkeästi hyvän miesmakuni vuoksi) joutunut sitä kokemaan useampaankin kertaan. En silti sitten burniksen laukeamisen jälkeen kyllä tuotakaan epäillyt että mieheni olisi kalastelemassa muita naisia.
Olen luullut, että konfliktit kuuluvat ihmissuhteisiin. Entä sitten vaikka olisin aloittanut? Onko se heti oikeutus toiselle toimia väkivaltaisesti? Mitä en nyt ymmärrä tekstistäsi?
|