|
Lähettäjä: Dimma
Päivämäärä: 22.7.25 17:37:31
Minulla tällainen oli sekarotuinen. Se oli pennusta asti todella helppo, toki sillä oli myös aikuinen koira mallina. Mutta siis tämä harvinaisen vähän edes kokeili mitään ihmisen kannalta ei-toivottavia asioita. Toki se ihan hieman pikkupentuna testasi hampaitaan ihmiseen, mutta sekin meni tosi nopeasti ohi. Ja kerran meinasi merkata sisällä jonkun huonekalun kulman ja kun kielsin, ei tehnyt enää jatkossa samaa. Muutoin tuntui oppivan melkein kaiken vähän kuin itsekseen. Ei sen kanssa tarvinnut juuri mitään asioita kauheasti treenaamalla treenata, varsinkin peruskäytöstavat siltä sujuivat ikään kuin luonnostaan. Jos se jotakin kiellettyä (harvoin!) kokeili, riitti suunnilleen, kun kerran kielsi. Mielettömän helppo koira. Miellyttämishaluinen, nöyrä, herkkä, kuitenkin tasapainoinen.
Vaikein sen sijaan oli seurakoiraryhmään kuuluva 6-kiloinen koira. Tällä oli heikko hermorakenne eli liikapehmeyttä ja vielä päälle terävyyttä, ei minkäänlaista laumaviettiä tai ns. miellyttämishalua. Oppi kyllä tosi nopeasti ja oli hyvä lukemaan ihmistä, mutta oppi tosi nopeasti myös huonoista kokemuksista ja ne jäivät helposti päälle. Koska sen oma hermorakenne ei ollut paras mahdollinen, se vaati tosi paljon, selkeitä ja mustavalkoisia sääntöjä ja rajoja sekä hirveän paljon liikuntaa pysyäkseen jokseenkin tasapainossa. Ja koska se oli niin hyvä lukemaan ihmistä sekä oppivainen, saattoi helposti myös opettaa sille tahattomasti ei-niin-toivottavia asioita. Vasta myöhemmin ymmärsin, että tällä saattoi oikeasti myös olla kipuja, jotka luultavasti vaikuttivat koiran käytökseen.
Toisiksi haastavin oli niin ikään pienehkö keskikokoinen koira, jolla oli suolistovaivoja. Tämä oli tosi herkkä rutiinien muutoksille. Tämän koiran kanssa varmaan näin kaikista eniten vaivaa sen kouluttamiseen ja ylipäätään sen kanssa olemiseen. Ja silti siitä ei koskaan tullut sellaista ihan mutkatonta koiraa, jonka kanssa arki olisi sujunut helposti. Tällä oli ehkä vielä vähemmän miellyttämishalua kuin tuolla seurakoiralla, oli erittäin itsenäinen tyyppi. Ennemmin itsenäinen ongelmanratkaisija kuin ihmiseen tukeutuva. Ja kokeili paljon kaikenlaisia ei-toivottuja asioita ja ihan elämänsä loppuun asti joka päivä kyseenalaisti säännöt, joilta vaadin siltä mustavalkoisesti aina. Jokaista ihmisen pyyntöä ja käskyä ja sääntöä piti kyseenalaistaa ja kokeilla, josko tänään ei tarvitsisikaan. Toisaalta koulutuskentillä se kyllä loisti ja toimi, harva suostui uskomaan, kuinka omapäinen ja tavallaan haastava tämä koira oli arjessa. :D Toisaalta tämä oli arjessa helppo niin kauan, kun rutiinit säilyivät samoina ja itse osasi toimia tavalla x, mutta kun eihän se arki vaan aina niin mene...
Meillä sattumoisin siis pienemmät olleet niitä haastavampia ja isommat helpompia. Mutta toki oikeasti yksilöstä kiinni. Rotuominaisuudet vaikuttavat asiaan paljon, mutta ehkä vielä enemmän yksilön hermorakenne, perimä ja tausta. Meilläkin kaikki koirat olleet samassa ympäristössä samalla kouluttajalla/tapakasvattajalla ja silti jokainen ollut ihan omanlaisensa yksilö.
|