|
Lähettäjä: ...
Päivämäärä: 17.7.25 14:25:57
Vaikka emme ole koskaan olleet läheisiä, välirikon myötä tunnen vain helpotusta. Sisko olisi halunnut minun tekevän tiettyjä asioita vanhempien hyväksi, minä en suostunut vaan vanhemmat itse pyytävät apunsa. Ovat täysissä järjissään. Siitä alkoi uhriutuminen kun sisko auttaa vanhempia joka viikko (minä useita kertoja viikossa mutta numeroa tekemättä).
Olen niin huono ihminen että siskoni on joutunut terapiaan ja olen ollut huono lapsenlapsi mummollekin (varmaan jossain kohtaa nuorena olin kunnes mummo tajusi että siskoni valehtelee minusta) ja siskon poika oli auttanut mummoa silloin kun tämä vielä eli. (Juu, mummo asui vanhempieni luona ja me kaikki autoimme, siskon poika auttoi kyllä oikeasti paljon ja mummo tykkäsi <3).
Siskoni teki minulle muutaman aika ruman tempun nuorempana, ei mitään vakavaa mutta sellaisia, että katkeruus jäi. Nyt hän on sitä mieltä, ettei voi antaa yli kaksikymppisen lapsensa tavata minun lapsiani (n. 10 vee) koska jos hänen lapsensa tarjoaa mun lapsilleni väärää dippikastiketta niin teen kuulemma hänen lapsensa elämästä @!#$ä 20 vuoden päästä. Tähän pyysin jo perusteluja, koska... no, ei noin vain voi käydä. Ihan oikeasti. Ja en kuulemma ole tehnyt hänen lapsilleen (niitä on kaksi vaikka olen puhunut vain tuosta yhdestä) mitään pahaa ikinä, mutta kun ei sitä tiedä koskaan! Koska muistelen jotain 20 vuotta sitten tapahtuneita juttuja.
Itse siskoni muisteli kun olin vienyt häneltä paidan 13-vuotiaana. Äiti oli käskenyt antaa paidan takaisin ja näin olin tehnyt. En silti usko, että siskoni tekisi pahaa lapsilleni, vaikka muistelee yli kolmenkymmenen vuoden takaista paitaepisodia.
No, ihanaa kun pääsen hänestä, vaikkei me mitenkään vuosittain ollakaan oltu tekemisissä vaikka samassa kunnassa asutaankin. Pyysin ettei lapsia sotkettaisi tähän ollenkaan vaan saisivat tavata toisiaan ja sukulaisiaan vaikka me emme olisikaan tekemisissä siskoni kanssa. En tiedä kuinka siinä käy, vielä on tänäänkin tullut useita viestejä dippikastikkeista ja vääristä limuista. Ja kysyttäessä sanoo vain, ettei koskaan ole ollut tilannetta että jokin ruoka olisi ollut väärää.
En saa jostain syystä skrollattua tätä tekstiä ylös (näyttö yhtä jumissa kuin mun aivonikin) enkä pääse nyt jäsentelemään tätä tekstiä paremmin. Jotenkin on sellainen kevyt ja helpottunut olo mutta toisaalta aivan sekava.
Ja kuitenkaan en ymmärrä, miksi meidän pitää katkoa välit tälleen suureellisesti. Miksei vain voida tervehtiä vastaantullessa ja jatkaa matkaamme.
Ai niin, ja kun pyysin ties monennenko kerran ettei tähän sotketa lapsia niin lisäsin että "eikä muitakaan ihmisiä" niin siskoni otti kunnon kierrokset ja nyt olenkin kuulemma väittänyt, ettei hän saa ottaa anoppini tarjoamaa mansikkarasiaa vastaan.
|