Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Yllätysraskaus kesken - tunnemyrsky

Lähettäjä: fox 
Päivämäärä:   12.7.25 12:41:25

Tilanne lyhyesti: äärimmäisen pahat vatsakivut vei sairaalaan ja siellä selvisi, että olin raskaana ja se oli nyt menossa kesken, en siis tiennyt olevani raskaana eikä ole tietoisesti mieheni kanssa yritetty lasta (eli ihan suoraan sanottuna vahinko). Fyysisesti nyt pärjään, mutta henkisesti olo on ihan kamala. En edes itsekään tarkemmin tiedä mitä ajattelen mutta olo on todella kurja, itkeskelen ihan yhtäkkiä, vaikka en normaalisti itke oikeastaan koskaan. Mies toki tukee, mutta silti oloni asian kanssa on silti tosi yksinäinen, samaan aikaan tuntuu että en kuitenkaan haluaisi kenekään saavan tietää. Varsinkaan kun kerroin asiasta ystävälleni ja hän suhtautui asiaan olan kohautuksella, sanoi ettei se ole mikään iso juttu, ihmisiä tulee raskaaksi vähän väliä ja nythän mikään ei muutu kun lasta ei tule eikä ymmärtänyt miksi olen surullinen ja hänen mielestään selkeästi vaan ylireagoin. Nyt jäin miettimään onko minussa joku vika, kun reagoin tilanteeseen näin vahvasti? Miksi asia painaa minua näin, enhän edes osannut odottaa vauvaa tai tiennyt koko asiasta. Kertokaa olenko sekaisin? Vai onko joku muu kokenut vastaavaa? Anteeksi sekava teksti, mutta sekava on pääkin tällä hetkellä.

  Re: Yllätysraskaus kesken - tunnemyrsky

Lähettäjä: A 
Päivämäärä:   12.7.25 12:43:14

Olisitko siis halunnut vauvan?

  Re: Yllätysraskaus kesken - tunnemyrsky

Lähettäjä: nomadi 
Päivämäärä:   12.7.25 12:48:40

On normaalia surra keskenmenoa.

  Re: Yllätysraskaus kesken - tunnemyrsky

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   12.7.25 12:50:02

Hormonit.

  Re: Yllätysraskaus kesken - tunnemyrsky

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   12.7.25 12:50:45

En ole kokenut mutta äitinä ymmärrän, että tunteet ovat tuollaisen jälkeen varmasti sekaisin ja hormoneillakin on osansa siinä. Ja ajatuksetkin varmasti yhtä solmuilua. Jonkun toisen keskenmenon kokeneen kanssa varmaan olisi hyvä keskustella, jos tiedät lähipiiristä jonkun jolle uskoutua. Saman kokenut tietää, mitä käyt läpi.

  Re: Yllätysraskaus kesken - tunnemyrsky

Lähettäjä: .-. 
Päivämäärä:   12.7.25 12:51:26

No sinulla oli potentiaalinen lapsi, josta et tiennyt, ja nyt sitä ei enää ole. On ihan luonnollista tuntea todella paljon kaikkea, järkytystä, surua, kaipuuta, stressiä, helpostusta tai ihan mitä vaan. Puhumattakaan hormonimyrskystä.

Aika kylmä kommentti kaveriltasi.

  Re: Yllätysraskaus kesken - tunnemyrsky

Lähettäjä: nomadi 
Päivämäärä:   12.7.25 12:57:10

^^
Vaikka toivottu lapsi menisi kesken, ystävien kommentit voivat olla kylmiä.

  Re: Yllätysraskaus kesken - tunnemyrsky

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   12.7.25 12:59:08

Ihan se että sairastuit ja jouduit sairaalaan suurten kipujen kera on pelottavaa ja shokki.

Eli se, mutta siis sinulla on iso hormonaalinen muutos nyt kehossa ja se on toinen syy miksi serotoniinit on matalalla ja stressihormonit korkealla.

  Re: Yllätysraskaus kesken - tunnemyrsky

Lähettäjä: Nukanda 
Päivämäärä:   12.7.25 13:04:09

Lähettäjä: nomadi
Päivämäärä: 12.7.25 12:57:10

^^
Vaikka toivottu lapsi menisi kesken, ystävien kommentit voivat olla kylmiä.

Tämä on valitettavan totta :/ aloittaja sinussa ei ole mitään vikaa, tunteesi ovat normaaleja ja erittäin sallittuja ja kuten yllä sanottu kehosi reagoi myös nyt!! Äh voisinpa vaikka soittaa sinulle, vastaavan kokeneena haluaisin tukea. Mutta älä jää yksin, onko joku jolle voisit soittaa?

  Re: Yllätysraskaus kesken - tunnemyrsky

Lähettäjä: No 
Päivämäärä:   12.7.25 13:06:57

Hormonit

Tsemppiä!

  Re: Yllätysraskaus kesken - tunnemyrsky

Lähettäjä: Hui 
Päivämäärä:   12.7.25 13:08:56

Kuten yllä on mainittu, hormonit heittää häränpyllyä. Tuo itkeskely on suora merkki siitä.
Kysy vaikka lääkäriltä neuvoa.

  Re: Yllätysraskaus kesken - tunnemyrsky

Lähettäjä: Sumutar 
Päivämäärä:   12.7.25 13:09:00

Otan osaa!
Hormonit, pelko, kipu, yllätys, menetys, yksinäisyyden tunne, olisi luonnotonta jos et olisi poissa tolaltasi. Anna itsellesi lupa kokea tunteet.
Kirjoita jos ei ole ihmistä jolle puhua. Oleile metsässä jos voit, se voi helpottaa tukalaa oloa.

Halaus. Voimia.

  Re: Yllätysraskaus kesken - tunnemyrsky

Lähettäjä: Jaa. 
Päivämäärä:   12.7.25 13:16:07

Mitä liikkuu päässä ihmisellä, jonka mielestä hormonit on ainoa selitys siihen, että tuollainen tilanne aiheuttaa tunteita?

Niinkö se teillä itselläkin menee, tilanne kuin tilanne, tunne kuin tunne - hormonit ne vaan, ryhdistäydy!

  Re: Yllätysraskaus kesken - tunnemyrsky

Lähettäjä: --- 
Päivämäärä:   12.7.25 13:27:08

Tuo on ihan normaalia naisen biologiaa, surra menetettyä jälkeläistä.

Mikä tilanteenne on? Oletteko miehesi kanssa keskustelleet lapsiasiasta? Onko tulevaisuudessa tavoitteena lapsi? Minusta kuulostaa siltä, että sinä haluaisit äidiksi, vaikka et ole sitä välttämättä aiemmin ymmärtänyt.

  Re: Yllätysraskaus kesken - tunnemyrsky

Lähettäjä: M 
Päivämäärä:   12.7.25 13:30:48

Ihan normaalia mielestäni reagoida noin. Tulihan tuollainen asia isona yllätyksenä sinulle.

Paljon voimia surun käsittelyyn, sinulla on lupa surra ja tuntea kaikkia tunteita.

  Re: Yllätysraskaus kesken - tunnemyrsky

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   12.7.25 13:55:57

"Niinkö se teillä itselläkin menee, tilanne kuin tilanne, tunne kuin tunne - hormonit ne vaan, ryhdistäydy!"

Reaktiosi on omituisen tunneperäinen faktoihin. Mistäköhän se johtuu. Mitä muita faktoja kiellät tai mitä muita faktoja pitäisi salailla tai pitää salassa?

  Re: Yllätysraskaus kesken - tunnemyrsky

Lähettäjä: Hui 
Päivämäärä:   12.7.25 14:32:25

No koska se on aivan selvää että tuo on hormoneista johtuvaa. Ne heittelee rajusti tuollaisessa tilanteessa.

Ihmiset on kummallisia haihattelijoita, järki ei sano mitään ja kaikki tunteet otetaan liian vakavasti.
Kun ymmärtää hormonien vaikutuksen, voi laittaa asiat perspektiiviin. Ei tartte ranteita aukoa joka pms ahdistuksessa.

  Re: Yllätysraskaus kesken - tunnemyrsky

Lähettäjä: vouu 
Päivämäärä:   12.7.25 14:55:59

Lähettäjä: Hui
Päivämäärä: 12.7.25 14:32:25

No koska se on aivan selvää että tuo on hormoneista johtuvaa. Ne heittelee rajusti tuollaisessa tilanteessa.
Ihmiset on kummallisia haihattelijoita, järki ei sano mitään ja kaikki tunteet otetaan liian vakavasti.
Kun ymmärtää hormonien vaikutuksen, voi laittaa asiat perspektiiviin. Ei tartte ranteita aukoa joka pms ahdistuksessa.

Aloittaja on juuri saanut keskenmenon… aika eri asia ja tilanne kuin pms ahdistus! Halaus aloittajalle <3 älä jää yksin ja anna tunteiden tulla.

  Re: Yllätysraskaus kesken - tunnemyrsky

Lähettäjä: Hicks 
Päivämäärä:   12.7.25 15:00:38

Olipas kylmää kyytiä ystävältä. Totta kai tuollaisen jälkeen on sekavat tunteet. Anna niiden kaikkien tulla vaan. Olwt ihan normaali.

  Re: Yllätysraskaus kesken - tunnemyrsky

Lähettäjä: Hui 
Päivämäärä:   12.7.25 15:02:27

No todellakin on eri asia!
Hormonit on moninkertaiset tavallisiin kuukautisiin verrattuna ja juuri siksi käytös on tuollaista :-D

Pöllöt.

Turha luomalla luoda ihmiselle traumaa, vaikka se ilmeisesti teille hauskaa olisin ihmetellä ja jeesustella.

  Re: Yllätysraskaus kesken - tunnemyrsky

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   12.7.25 16:21:56

Ihan normaalia, mielesi käsittelee asiaa

  Re: Yllätysraskaus kesken - tunnemyrsky

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   12.7.25 16:54:50

Aijaa evvk

  Re: Yllätysraskaus kesken - tunnemyrsky

Lähettäjä: Joo 
Päivämäärä:   12.7.25 17:32:39

Ihan normaali reaktio. Läheiseni tällaisessa tilanteessa päätyi haluamaan suunniteltua raskautta, vaikka tieto yllätysraskaudesta oli shokki. Seuraava raskaus on sujunut hyvin.

  Re: Yllätysraskaus kesken - tunnemyrsky

Lähettäjä: B 
Päivämäärä:   12.7.25 19:07:42

Halaus sulle, aloittaja. Olet mennyt lyhyessä ajassa melkoisen myllyn läpi. Anna itsellesi aikaa ja anna kaikkien tunteiden tulla, koska vain niin saat asian käsiteltyä. On ihan normaalia tuntea tosi ristiriitaisia tunteita. Jos tuntuu ettet halua kertoa nyt kenellekään, niin ei ole pakko. Käsittelet asiaa ensin itsesi ja miehesi kanssa ja kerrot muille sitten, jos siltä tuntuu. Ystäväsi kommentti oli ajattelematon, mutta voit ehkä palata aiheeseen hänen kanssaan sitten, kun oma olosi on hieman tasoittunut. Hän ei varmaankaan halunnut tahallaan pahoittaa mieltäsi, vaan ei joko osannut asettua asemaasi tai yritti auttaa sinua ns. järkipuheella.

Jos sinun on mahdollista päästä juttelemaan asiasta jonkun ammattilaisen kanssa, niin käytä ihmeessä se mahdollisuus. Vaikeat ja ristiriitaisetkin tunteet kannattaa käsitellä - elämä aiheuttaa joka tapauksessa henkisiä arpia, mutta niitä on helpompi kantaa, kun ei hautaa asioita sisälleen ja moiti itseään siitä, mitä tuntee.

  Re: Yllätysraskaus kesken - tunnemyrsky

Lähettäjä: O 
Päivämäärä:   12.7.25 19:09:40

Totta kai on oikeus tunnemyrskyyn. Eikä se ole keltään muulta pois jos suret, parempi vaan että tunnet asian ja käsittelet. Ja kyllähän ne hormonit ovat raskauden aikana niin voimakkaasti vaikuttavia että tuovat oman lisänsä. Aloittaja ei ole millään lailla outo tai ylireagoiva, saa surra ja itkeä. Tilanne helpottaa sitten kun sen aika on.

  Re: Yllätysraskaus kesken - tunnemyrsky

Lähettäjä: ** 
Päivämäärä:   12.7.25 21:03:19

Normaalia. Tiedän useamman, jotka on tehneet ylläriraskauden keskeydyttyä lapsen puolen vuoden sisään kun realisoitunut se, että todellakin surevat jo siinä kohtaa kesken mennetty rakkauttaan ja haluavatkin ehdottomasti äidiksi.

  Re: Yllätysraskaus kesken - tunnemyrsky

Lähettäjä: Tt 
Päivämäärä:   12.7.25 21:29:46

Mun mielestä täysin ymmärrettävä reaktio sulta. Menetit lapsen, vaikket vielä ollutkaan hänestä tietoinen. Ehkä nyt on hyvä kohta miehesi kanssa miettiä olisiko aika ihan yrittää tulla vanhemmaksi. Voimia menetykseesi <3

  Re: Yllätysraskaus kesken - tunnemyrsky

Lähettäjä: MiiMai 
Päivämäärä:   12.7.25 23:01:02

"Mitä liikkuu päässä ihmisellä, jonka mielestä hormonit on ainoa selitys siihen, että tuollainen tilanne aiheuttaa tunteita?

Niinkö se teillä itselläkin menee, tilanne kuin tilanne, tunne kuin tunne - hormonit ne vaan, ryhdistäydy!"

Käskikö joku ryhdistäytyä? Ei minun mielestäni, vaikka aloittajan olotilalle löytyikin aivan luonnollinen syy, hormonit. Hän kysyi onko hän sekaisin. Ei ole, hänen elimistönsä käy nyt vaan kovilla. Lepoa, nenäliinoja, herkkuja, olkapäätä, hömppäleffoja tai mitä ikinä aloittaja tarvitseekaan toipuakseen. Mikään kiire ei ole, aloittaja saa ottaa aikaa itselleen juuri niin paljon kuin tarvitsee.

  Re: Yllätysraskaus kesken - tunnemyrsky

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   12.7.25 23:16:36

Sinussa ei ole vikaa, mutta ystävässäsi on.

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.