Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Kasvatuksen verotus - yle 2

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   8.7.25 13:38:16

"Kasvatan siksi, että rakastan kasvattamaani rotua ja haluan osallistua sen säilyttämiseen. Olen mielestäni saanut hyviä koiria aikaan. Luonteet ja terveydet ovat olleet hyviä. Osa kasvatinomistajistani on halunnut minulta jo kolmannen koiran, koska ovat olleet tyytyväisiä edellisiin. Mielestäni se kertoo paljon. Kasvattaminen on haastavaa, mutta mielekästä."

Eli et kasvata elannoksesi tai edes voittoa tavoitellaksesi. Eihän se silloin ole tulonhankkimistoimintaa.

  Re: Kasvatuksen verotus - yle 2

Lähettäjä: Kitten 
Päivämäärä:   8.7.25 13:53:52

"Eli et kasvata elannoksesi tai edes voittoa tavoitellaksesi. Eihän se silloin ole tulonhankkimistoimintaa."

En niin. Mutta miksi siitä sitten pitäisi verottajan mielestä maksaa tuloveroa? Ja kun pitää, miksi sitä eivät koske samat vähennysoikeudet kuin muuta tulonhankkimista. Siitähän tässä nyt juuri kiikastaa.

  Re: Kasvatuksen verotus - yle 2

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   8.7.25 14:05:57

Kitten luulee että muut yrittäjät saavat vähentää omia menojaan vapaasti. Väärää luuloa ja kaikki on todella tarkkaan määritelty.

  Re: Kasvatuksen verotus - yle 2

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   8.7.25 14:08:32

Mutta harvassa kuitenkaan on sellainen, ettei bisnekseen liittyviä kuluja saisi vähentää. Tai olisi rajattu, että ihan peruskulut menee, mutta jos koitat vaikka kouluttautua ja siten parantaa palveluasi, se ei ole ok.

  Re: Kasvatuksen verotus - yle 2

Lähettäjä: Kitten 
Päivämäärä:   8.7.25 14:18:17

Lähettäjä: .
Päivämäärä: 8.7.25 14:05:57

Kitten luulee että muut yrittäjät saavat vähentää omia menojaan vapaasti.

***

Ei luule, vaan peräänkuuluttaa yhdenvertaisuutta.

  Re: Kasvatuksen verotus - yle 2

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   8.7.25 14:30:43

Kitten maksimoi sen pentumäärän ja teettää nartulla pentuja syntymästä kuolemaan (ja ampuu sen koiran kun ei enää tiinehdy) niin alkaa olla yritystoimintaa ja voitontavoittelua, oikeaa tulonhankkimistoimintaa. Silloin saa vähentää.

  Re: Kasvatuksen verotus - yle 2

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   8.7.25 14:31:44

Et sä hevosenkaan kuluja vähennä kokonaan, jos vuokraat sitä yhden päivän viikossa.

  Re: Kasvatuksen verotus - yle 2

Lähettäjä: K 
Päivämäärä:   8.7.25 14:44:07

Tämä on niin selvää kuin vain olla.
Emokoira on lemmikki isoimman osan elämästään: pentuprojekti kestää sen 4kk ja maksimi pentuemäärä on se 5, koira elää keskimäärin (8)10-15 vuotta. Miksi ihmeessä saisit vähentää KAIKKI koiran kulut, kun se on yrityksen käytössä vain pienen osan elämästään?
Sijoituskoiran kuluja kasvattaja maksaa vähän: terveystarkit, pentueen kulut ei mitään muuta. Sijoituskoiran kotihan maksaa juoksevat kulut, esim. ruokintakulut. Ja sijoituskoira käy kasvattajalla vain tekemässä ne pennut.
Miksi ihmeessä emokoiran hankintahinnan saisi vähentää joka pentueen kuluista?
Ohjeet näissä on hyvin selvät. Ja nyt vaan tulee ilmi, että joukko on tehnyt vähennyksiä väärin ja perusteetta. Turha kitistä.

  Re: Kasvatuksen verotus - yle 2

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   8.7.25 14:47:02

Koiran kasvattaja ei saa edes vähentää emokoiran lisäruokintaa imetysaikana ja silloin ruokaa kuluu moninkertainen määrä normaaliin verrattuna. Jopa kolmen pennun kohdalla emä syö noin kolme kertaa enemmän kuin normaalisti ja tuhdimpaa, kalliimpaa ruokaa. Myös rodunomaisia terveystarkkeja ei saa vähentää, jos rodulla ei ole pevisaa. Onhan tuo ihan naurettavaa.

  Re: Kasvatuksen verotus - yle 2

Lähettäjä: Vexi 
Päivämäärä:   8.7.25 14:51:16

Eikö koiria voi kasvattaa yrityksen toimintana? Hevosia voi.

  Re: Kasvatuksen verotus - yle 2

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   8.7.25 14:58:10

"Miksi ihmeessä emokoiran hankintahinnan saisi vähentää joka pentueen kuluista?"

Kuka muu näin on väittänyt kuin sinä? Kasvattaja ostaa jalostuskoiran ja sijoittaa sen, niin se on sijoituskodin lemmikki. Ei kasvattajan, joka sen on maksanut. Tämäkin verotus kannustaa siihen, että tehdään pennut mahdollisimman nuorilla ja täydet määrät ja sitten koiralle kuula kalloon tai uuteen kotiin. Ketä tämä palvelee? Niitä ostajia, jotkaa ostaa mahdollisen epilepsia koiran jälkeläisen, kun sairaus ei ole kerinnyt puhjeta?

Kasvattajan on pakko ostaa koiria enemmän kuin lemmikkikoiran omistajan, koska ainoa tapa, millä voit tehdä koirissa jalostuksellisesti karsintaa on se, että sinulla on mistä karsia. Jos minä en olisi kasvattaja, niin en minä olisi tuonut rodun kotimaasta överikalliita jalostuskoiria, maksanut itseni kipeäksi niistä ja luovuttanut ne jonnekin muualle asumaan. Ehkä tämmöinen on normaalia lemmikkikoiran omistajan käytöstä, että ostellaan koiria naapureillekin asti vai eikö sittenkään? Sijoituskoira ei edes lain mukaan ole kasvattajan lemmikki, joten miten sitä verotuksessa voidaan niin kohdella?

  Re: Kasvatuksen verotus - yle 2

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   8.7.25 14:59:15

Kasvattajan ei ole pakko tehdä yhtään mitään, sillä kasvatustoiminta on hänen henkilökohtainen harrastuksensa.

  Re: Kasvatuksen verotus - yle 2

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   8.7.25 15:02:53

"Kasvattajan on pakko ostaa koiria enemmän kuin lemmikkikoiran omistajan, koska ainoa tapa, millä voit tehdä koirissa jalostuksellisesti karsintaa on se, että sinulla on mistä karsia. Jos minä en olisi kasvattaja, niin en minä olisi tuonut rodun kotimaasta överikalliita jalostuskoiria, maksanut itseni kipeäksi niistä ja luovuttanut ne jonnekin muualle asumaan. Ehkä tämmöinen on normaalia lemmikkikoiran omistajan käytöstä, että ostellaan koiria naapureillekin asti vai eikö sittenkään? Sijoituskoira ei edes lain mukaan ole kasvattajan lemmikki, joten miten sitä verotuksessa voidaan niin kohdella?"

Jälleen tavoitellaan jotain jalostuksellisia ominaisuuksia "rodun hyväksi" eikä tähdätä maksimaaliseen voittoon, kuten yritystoiminnassa yleensä.

  Re: Kasvatuksen verotus - yle 2

Lähettäjä: Elsi 
Päivämäärä:   8.7.25 15:04:59

Tuntuu kyllä ihan älyttömän epäreilulta tämä verottajan kanta. Totisesti toivon, että siihen saadaan jonkinlainen muutos aikaiseksi.

Mä en kasvata - vielä. Mulla on kennelnimi hankittuna, ja olen jo ostanut useamman nartun sillä ajatuksella, että siitä tulee mun kantanarttu mikäli on vaan tarpeeksi hyvä. Nyt on narttu numero kolme menossa, eikä siitäkään taida olla mulle kantanartuksi. Se on roudattu tänne isolla rahalla ulkomailta, ja sen hinnalla olisin ostanut kolme koiraa täältä Suomesta. Olisinko ostanut sen ilman ajatusta kasvatuksesta? Tuskin, olisin lemmikkikoiran kohdalla tyytynyt kotimaiseen huomattavasti halvempaan koiraan.

  Re: Kasvatuksen verotus - yle 2

Lähettäjä: Vexi 
Päivämäärä:   8.7.25 15:09:13

Juuri tuli uutisissa että eräs kasvattaja sanoi että hänen on pakko sitten alkaa työttömäksi työnhakijaksi. Että veroja ei haluta maksaa, toiminnasta joka on niin laajaa että muuta työtä ei tehdä, tai ole edes haettu? Tai toiminnasta jossa matkustetaan näyttelyihin yms koska halutaan harrastaa koirien kasvatusta vuodesta toiseen? Jotenkin hämmästyttää että aiemmin ei ole tätä toimintaa tarkemmin verottaja tutkinut.

  Re: Kasvatuksen verotus - yle 2

Lähettäjä: .... 
Päivämäärä:   8.7.25 15:29:42

"Kitten maksimoi sen pentumäärän ja teettää nartulla pentuja syntymästä kuolemaan (ja ampuu sen koiran kun ei enää tiinehdy) niin alkaa olla yritystoimintaa ja voitontavoittelua, oikeaa tulonhankkimistoimintaa. Silloin saa vähentää."

No kun verottajan ohjeen mukaan ei saa, vaikka olisit päätoiminen kasvattaja ja elättäisit itsesi ja vaikka koko perheesi sillä. Sehän tässä yhtälössä mättää.

"Eikö koiria voi kasvattaa yrityksen toimintana? Hevosia voi"

"Nämä koiriin liittyvät yleiset elantomenot eivät ole verotuksessa vähennyskelpoisia riippumatta siitä, pidetäänkö toimintaa harrastuksena, tulonhankkimistoimintana vai elinkeinotoimintana."

Yllä mainittu lainaus on kopioitu verottajan ohjeesta.
Sieltä löytyy listaus, mitkä kulut on verottajan mielestä vähennyskelpoisia. Miten ja kenen tulkintana se on sinne päätetty laittaa, on arvoitus.
https://tinyurl.com/vp5ts4d5

  Re: Kasvatuksen verotus - yle 2

Lähettäjä: .... 
Päivämäärä:   8.7.25 15:32:21

Vexi: Mistä sinä tiedät, paljonko hän veroja maksoi, jospa asiallisten vähennysten jälkeenkin jäi vielä sen verran, että hän maksoi siitä verot ja silti elätti itsensä.

  Re: Kasvatuksen verotus - yle 2

Lähettäjä: .... 
Päivämäärä:   8.7.25 15:45:17

Vielä voisin lisätä, kumpikohan tulee valtiontaloudelle edullisemmaksi: Antaa hänen jatkaa itsensä elättämistä asiallisten vähennysten avulla vai maksaa vuosia työttömyyskorvausta?

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.