|
Lähettäjä: Kansas
Päivämäärä: 8.7.25 09:26:18
Ht-netissä on se ikävä piirre, niin kuin monella muullakin palstalla, että täällä on hirveän vaikea keskustella asioista, joista keskustelijat ovat eri mieltä. Kun puhuu asiasta, josta joku on eri mieltä ja joka jotenkin sohaisee ja kirpaisee, monen reaktiona on viljellä itkunauruhymiöitä ja argumentoida jollain "sellasta sitte :D" -tasoisella tekstillä sen sijaan, että ihan vain neutraalisti kirjoittaisi, mitä mieltä itse on. Yhden rivin mittaiset "hirveetä p*skaa" -viestit kertovat vain sen, että kirjoittaja on eri mieltä ja että hän ei osaa argumentoida.
Topikista tuli mieleen yksi miespuolinen kaverini, joka on hirveän mukava tyyppi ja on myös elämä raiteillaan ja tasapainoinen luonne, mutta muuten ei ole ulkonäöltään eikä muilta ominaisuuksiltaan ("lapselliset" harrastukset ym.) sellainen, joka keräisi naisten huomion. Ei siis ole seurustellut eikä tietääkseni koskaan käynyt treffeilläkään, vaikka on aikuinen mies. Hän on kuitenkin puhunut minulle usein siitä, kenestä olisi kiinnostunut. Eräässä yhteisessä harrastuksessamme on paljon miehiä ja vähän naisia, ja näitä hänen kiinnostuksen kohteitaan ovat olleet harrastuksen kaikki naiset, vaikka nämä naiset ovat keskenään ihan erinäköisiä ja eriluonteisia. Kun miehellä ei ole vientiä, kiinnostuksen herättäminen todella voi olla niin yksinkertaista kuin että nainen on luonteeltaan "ihan ok" ja siinäpä se tarvittava onkin. Kaverini mukaan ulkonäkökriteereitä ei ole, kaikki käy. On todellakin ihan eri asia deittailla tai seurustella sellaisen miehen kanssa, jolla on korkea markkina-arvo ja joka tietää sen. Silloin ei yleensä riitä, että on "ihan tällanen tavallinen kiva nainen", vaan tarvitaan jotain muutakin.
Joku täällä taas pillastui, kun puhuttiin "markkina-arvosta". Onhan se tavallaan vähän ruma sana ihmisistä, mutta kutsuipa asiaa millä nimellä tahansa, oikeasti kaikki tietävät, mistä puhutaan. Vaikka kuinka tolkutettaisiin, että kaikki ovat yhtä hyviä, yhtä haluttuja ja millään ominaisuudella ei ole mitään väliä kunhan ei ole sarjamurhaaja, niin näinhän se ei ole. Joka ikisellä tätäkin viestiä lukevalla on kriteereitä ja toiveita kumppania kohtaan, osa vain pitää kriteereistä tiukemmin kiinni ja toiset taas tosipaikassa luopuvat niistä helposti ja löytävät itsensä huonosta suhteesta.
Esimerkiksi naisellisilla naisilla on tyypillisesti korkea markkina-arvo ja taipumus kääntää päitä ja saada miesten kiinnostus - olettaen, että mies on edes jossain määrin miehekäs mies. Naisellinen nainen voisi olla vaikkapa kauniisti ja naisellisesti pukeutuva, luonteeltaan mukava ja vieraanvarainen, jossain määrin hoivaava ja huolta pitävä (hoivasipa sitten lapsia, eläimiä, omaa miestään tai muita ihmisiä) ja ulkonäöstään huolehtiva nainen, joka antaa miehen tehdä asioita eteensä, ei siksi että olisi itse kykenemätön vaan siksi että on kiva ottaa niitä asioita vastaan ja sillä tavalla antaa miehen toteuttaa miehistä puoltaan. Kyllä ottajansa löytyy myös sellaiselle naiselle, joka on kovaääninen, vähän ikäväluonteinen, pukeutuu reikäisiin verkkareihin ja T-paitaan ja ajaa päänsä siiliksi, mutta kaikki joilla on silmät näkevät kyllä, että se ei ole se naistyyppi, joka helpoimmin saa seuraa ja parisuhteen. Jos markkina-arvoa ei ole olemassa, miksi sitten tietynlaiset ihmiset saavat paljon Tinder-matcheja ja toiset eivät yhtään tai miksi menestyneet, tasapainoiset ja kauniit/komeat löytävät helpommin parikseen vastaavanlaisen?
Siitä "miehen pitää nähdä vaivaa naisen eteen" -väitteestä vielä. Kyllä, MIEHEKÄS mies haluaa tehdä asioita naisen eteen sekä deittailuvaiheessa, seurustellessa että pitkässä avioliitossa, olettaen, että liitto on onnellinen. Ei vaivan näkeminen tarkoita tässä sitä mitä joku tuolla ylempänä kirjoitti, että naisen muka pitäisi "kiukutella" ja olla vaikea tyyppi. Ei tietenkään, omituinen tulkinta. Vaivan näkeminen on sitä, että mies ei ensinnäkään saa tätä naista liian helposti. Hänen täytyy tutustua naiseen, viettää aikaa yhdessä, huomioida, olla kiinnostava ja ehkäpä säväyttää omalla menestyksellään, luonteellaan, sänkytaidoillaan ja/tai jollain muulla. Ja sitten kun nainen on "saatu" eli esimerkiksi seurustellaan tai ollaan naimisissa, sitä korkean kaliiperin naista ei pidetä sillä mentaliteetilla, että "no johan mä ton naisen hurmasin niin ei nyt enää tartte yrittää".
"Vaivan näkemistä" on myös se, mitä arjessa tehdään, vaikka olisi oltu yhdessä pitkään. Minusta siihen kuuluu esimerkiksi se, että edelleen pidetään omasta ulkonäöstä ja terveydestä huolta eikä vaihdeta siihen verkkarityyliin, kun saalis on napattu ja/tai rengastettu. Edelleen käydään kahdenkeskisillä treffeillä, joissa tehdään niitä asioita kuin aikaisemminkin, ei siis puhelimen näpyttelyä ravintolassa hiljaisuuden vallitessa. Ja jos mies ilahdutti naista ennen vaikkapa yllätyksillä tai kukkien tuomisella ja ne tuottivat iloa, viisas mies jatkaa tätä tapaa. Toista ei aleta pitää likaämpärinä, jolle voi puhua alentuvasti vain siksi, että johan tässä on oltu kolme vuotta yhdessä (niin kuin aika moni tekee, eli kavereille ja kaikille muille ihmisille ollaan edelleen kivoja, mutta omalle puolisolle ollaan vähän väliä naama nurinpäin).
Ja vaikka nyt puhuinkin siitä näkökulmasta, että mies näkee vaivaa naisen eteen, niin sama toimii toiseenkin suuntaan, usein vain osittain eri tavoilla. Naisellisella naisella on omat keinonsa huolehtia miehestä, eikä se ole samanlaista kuin se, kun mies huolehtii naisesta. Miehekästä miestä ei ilahduteta tuomalla kukkia ja viemällä miehen syömään ja maksamalla laskun tai korjaamalla miehelle jotakin, vaan vaikkapa hieronnalla. Itse olen naimisissa ihan mahtavan ja miehekkään miehen kanssa, ja en minä häntä ilahduttaisi korjaamalla repsottavaa saranaa, vaikka hän ilahduttaakin minua korjaamalla rikki menneet hevosten juomakupit. Parhaiten toimii yksinkertaisesti se, että makuuhuoneen puolella on vilkasta, arjessa on kosketusta ja että olen pääsääntöisesti positiivinen ja kommunikoin selkeästi, jos jokin harmittaa ja haluaisin johonkin muutosta. Nämä asiat tulevat minulta yleensä luonnostaan ja siksi yhteiselo toimii hyvin. Hyvin yksinkertaista, ja mies on itse asiassa sanonutkin monta kertaa olevansa tosi yksinkertainen siinä mielessä. Minulla taas on tippaleipäaivot ja vaadin paljon enemmän asioita ollakseni tyytyväinen. :D Ei se mitään kiukuttelua tarkoita vaan sitä, että minä ihastuin aikoinani huomaavaiseen mieheen enkä ajatellut luistaa tästä kriteeristä vain siksi, että olemme nyt jo naimisissa.
Kaiken kaikkiaan suhteet voisivat paljon paremmin, kun muistettaisiin, että se toinen ei ole itsestäänselvyys. Väitän, että iso osa vakiintuneista suhteista kariutuu siihen, että deittailuvaiheen yrittämisen jälkeen aletaan olla liian mukavasti ja rennosti eli näytetään omat parhaat puolet enää vain kavereille ja puoliso näkee enää vain huonot puolet. Ei nähdä vaivaa, ei niin sanotusti enää mitään yritystä ja efforttia. Eikä tämäkään taas tarkoita, että pitäisi ESITTÄÄ jotain, vaan että ollaan pääsääntöisesti arjessa itsestä ainakin melko hyvä versio ja välillä erittäin hyvä versio eikä aina vain se kehno versio.
|