|
Lähettäjä: -
Päivämäärä: 30.6.25 21:40:06
Tutun kuuloisia tunteita. Mulla ollut paljon kateuden tunteita elämän aikana, mutta niitä oli vaikea tunnistaa kateudeksi nuorempana. Ja kaikki kateus myrkytti mieltä ihan tosissaan ja sai vain huonon olon. Sittenkin, kun sitä tunnisti, niin en myöntänyt.
Muutimme hyvälle alueelle puolisoni ja lastemme kanssa. Olin ollut töissä aina lasten saannin väleissä ja olimme saaneet lainan, puolisollakin oli useamman vuoden vakityö. Muutimme kuitenkin huomattavasti pienempään ja vaatimattomampaan asuntoon verrattuna muihin alueen taloihin. Aloin tuntea taas tuttuja pistoja ja myrkyn leviämistä aivoihin, puolisoni tunsi selvästi samoja tunteita, koska puhui hyvin rumasti välillä naapureista ja piikittelevään sävyyn esim. uusista autoista tai terassin rakennuksista jne. Se sai itseni heräämään kunnolla ja tunnistamaan kateuden täysin ja vihdoin tunnustin itselleni, että olen kateellinen. Jo sen tunteen tunnistaminen ja sanoittaminen ja hyväksyminen auttoi mielettömän paljon.
Olin tällöin 26v kolmen lapsen äiti, luoja paratkoon. Tajusin, että minun järkyttävällä menneisyydelläni olin saavuttanut jotain mieletöntä. Oman kodin ihanalla alueella, kolme kaunista lasta (he ovat lahja, ei saavutus, mutta kaikki työ heidän eteensä luettakoon sellaiseksi), esikoisen aikana ammattiin valmistuminen, olin ollut töissä sen jälkeen aina kun töihin halusin. Jotenkin sitä tajusi, että olen onnistunut upeasti, vaikka jollain muulla menisikin "paremmin". Ajattelin asiaa niin, että missä asemassa ikinä olisinkaan, on aina olemassa minua paremmassa asemassa olevia joka tapauksessa - ja on minua huonommassa asemassa olevia. Että on unohdettava oma turha egoistisuus. Ja keskittyä myös auttamaan niitä, joiden asema ei ole niin etuoikeutettu kuin oma.
Nyt olen 30v opiskelija, pääsin ammattikorkeaan pari vuotta sitten. Painoin töitä samaan aikaan aluksi, mutta uuvuin. Mielenterveyteni repesi lopulta riekaleiksi ja olen ollut pitkiä pätkiä sairaslomalla kohta yhteensä vuoden. Tulot ovat siis pyörineet 400-600e/kk ja on ollut pakko nostaa opintolainat silloin kun niihin on ollut oikeutta. Opinnot junnaavat puolessavälissä. Yritän tehdä niitä hitaasti eteenpäin. Alemmuuskompleksi siis tässä ympäristössä voisi olla läsnä hyvin vahvasti. Tätä on ollut nyt helpompi käsitellä, kun pohja oli jo hyvä. Kateus ei enää nostele päätään lähes ollenkaan. Huomaan jo enemmän, miten onnekas olen, kun tilanteesta huolimatta ollaan saatu pidettyä rakas oma kotimme. Kaikki asiat on loppujen lopuksi ok, meillä on ruokaa ja herkkujakin, ollaan saatu hoidettua lasten harrastusmaksutkin (välillä äitini avulla, kiitos hänelle siitä). Olen saanut olla kotona vastassa koululaisia ja päiväkotilaisia taas voinut hakea ajoissa. Ei järjettömiä aikataulustressejä. Olen nähnyt, kun muut ajaa töihin päivät pitkät ja kuunnellut, kun naapurit kertovat tehneensä töitä vielä illallakin kone kainalossa. Ja olen vain ajatellut, että mikä ihmeessä ihmisen ajaa sellaiseen oravanpyörään. Ja yhtäkkiä arvostankin hyvin paljon kaikkea mitä itsellä on, vaikka jonkun silmään näytän yhteiskuntalusmulta.
Tarkoitus on kuntoutua ja toki opiskella amk-opinnot loppuun, sen kautta päästä takaisin kiinni työelämään. Pikkuhiljaa. Ja omat ajatukset ovat kyllä nykyään enemmän sellaiset, että tuskin koskaan alan tahkoa älyttömästi, vaan tulen etsimään ennemmin 60-80% työtä enkä hajota itseäni työllä. Mulla on tämän lyhyen elämän aikana muutakin <3
Mikähän mun pointti oli :D No, tunnista tunne ja tunne se kun olla, anna sen virrata ja huomata mitä se tunne tekee. Huomioi, mikä tekee kateelliseksi, että onko syyt egoon liittyviä vai liittyykö kateus terveeseen kateuteen, jossa aidosti sinuna tahdot saavuttaa samaa. Sellainen kateus voi olla hyvä motivaattori ja sellaisella voi saada potkua omiin unelmiin, jos ne on aitoja. Mutta jos kyseessä on egoistinen kateus, se myrkyttää. Silloin tuntemisen jälkeen voi kiinnittää huomiota kaikkeen omaan hyvään, oman elämän glimmereihin, miettiä mikä itselle on merkitsevää ja tärkeää, sille aidosti omalle itselle.
|