Lähettäjä: Mimmi
Päivämäärä: 26.6.25 10:05:56
Olen tällainen vähän iäkkäämpi (50+) sinkkunainen ja mielessä kytee vieläkin ajatus siitä, että löytyisi joku ihana jonka kanssa viettää loppuelämä. Valikoima vain harvenee mitä enemmän ikää tulee.
Olen pari vuotta sitten tutustunut harrastuksen puitteissa erääseen mieheen, jolla on ihan samat kiinnostuksen kohteet kuin minulla (retkeily, meri, mökkeily, luonto, kirjat, musiikki...) ja harrastuksen puitteissa vietetyn viikon jälkeen hän alkoi lähetellä minulle viestejä. Viestittely onkin jatkunut nyt tämän pari vuotta, välillä rauhalllisemmin, välillä taas päivittäin ja syvällisemminkin. Hän asuu noin 200 km:n päässä täältä ja on tehnyt yhden matkan tänne päin katsomaan yhtä näyttelyä, ja sen yhteydessä tapasimme, käytiin syömässä ja istuttiin pitkään viinilasin äärellä. Muuten olemme olleet vain viestiyhteydessä.
Kaiken lisäksi hän on (käsittääkseni) vapaa, luonteeltaan vakaa, toisen ihmisen huomioon ottava, vastuullinen ja ikäisekseen ihan ok näköinen - ei mikään adonis mutta siisti suomalainen mies, mukavan pitkä ja hyväkuntoinen.
Olenkin alkanut ajatella, että olisiko hän se loppuelämän kumppani. Ongelma on vain siinä, että hän ei miehenä sytytä minua juuri millään tavalla. Olen aina viehättynyt fyysisesti vähän epäsopivammista miehistä, sellaisista joissa on enemmän särmää (ehkä sen takia suhteeni eivät ole kestäneetkään, kun sitä särmää on joskus ollut liikaakin). Mutta onko ihan hölmöä enää tässä vaiheessa elämää etsiä miestä, "joka sytyttää"? Olen jo yli viidenkymmenen, pitäisikö minun tässä vaiheessa unohtaa tuollaiset asiat ja ajatella, että tärkeintä on luotettavuus, yhteiset kiinnostuksenkohteet, hyvä luonne, sovinnollisuus, arjen hallintataidot jne.
Mitä sanoo arvon HT-raati? Otanko selvää tästä miehestä myös toiselta kannalta? Eli siis se sytyttävyys: toisin sanoen matkustanko tuon 200 km hänen luokseen ns. treffeille ja katson, millaista se olisi, vai unohdanko koko jutun? Olen melko varma että hän suostuisi treffeihin jos niitä ehdottaisin.
|