Lähettäjä: 1990 
Päivämäärä:   23.6.25 19:50:44

Itselläni on herännyt kiinnostus adoptiota kohtaan, koska en voi saada omia lapsia poistetun kohdun takia. Asia ei ole vielä täysin ajankohtainen, mutta vähän yli 30 vuotiaana kello käy tässäkin asiassa.
Löytyykö hötöläisistä adoptioprosessiin lähteneitä? Kauanko adoptio kesti ja minkälainen adoptioneuvonta oli? Minkälaisia tunteita jouduit käymään läpi? Vahvistiko prosessi parisuhdetta vai ajauduitteko erilleen? Vai adoptoitko yksin? Mikä yllätti prosessissa? Entä onnistuiko adoptio lopulta?

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   23.6.25 20:15:39

Olen itse adoptoitu. Olisin halunnut adoptoida, mutta Suomessa tämä ei ole mahdollista ellei ole todistetusti maho (kotimaan adoptio ja silloinkin hyvin vaikeaa ja epävarmaa) tai harras kristitty (ulkomaan adoptioiden adoptiokumppanien vaatimus). Joten lapsettomaksi jään. Omalla kohdalla endo estää pillerien tauottamisen, koska olisin kipujen vuoksi työkyvytön.

Lähettäjä: Hmmm..... 
Päivämäärä:   23.6.25 20:20:41

Kannattaa kiirehtiä jos haluaa pienenkään mahdollisuuden vauvaan.. tai ihan pieneen, traumatisoitumattomaan lapseen. Ideaali-ikä ja -tilanne kun menee ohi niin kotimaasta saa vain niitä ikuisuuksia lastensuojelun asiakkaana olleita, jo traumatisoituneita päiväkoti- tai jopa kouluikäisiä lapsia.. Sellaisen kanssa vaan ei ole niin helppoa, ei varsinkaan yksin tai ilman kokemusta lapsista/sisaruksia ! Itse suuntaisin katseen suoraan ulkomaille (ja miehen kanssa harkittiinkin, mutta sitten meni omasta mielestä järkevät iät yli ja pitäydyttiin lapsettomina omasta halusta). Lähipiirin kokemusten takia ei kotimaista harkittukaan.

Lähettäjä: Hmm 
Päivämäärä:   23.6.25 20:26:34

Tuntuu se ulkomaillakin olevan ihan huutokauppameininki, halvemmalla ja nopeammin saa lapsen, jos voi tinkiä lapsen terveydestä ja esim. raajojen määrästä.

Sanoisin myös, että jos edes harkitsee, niin heti paperit vetämään. Odotusaika on pitkä ja ei ole takeita onnistuuko silti. Ei kannata koko elämäänsä sille odotukselle tuhlata, katsoo rauhassa miten käy. Pettymyskin voi olla se lopputulos.

Oletko miettinyt sijaisvanhemmuutta?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   23.6.25 20:35:11

Oletko seurannut Ellen Jokikunnaksen ja hänen puolison adoptiomatkaa?

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   23.6.25 21:08:43

Se prosessi voi kestää vuosia eli sitten kun susta aika on oikea niin voi mennä jopa vuosia ennen kuin adoptio toteutuu.

Lähettäjä: T 
Päivämäärä:   24.6.25 12:36:53

Olen adoptoitu, tutustu Adoptioperheet ry hyn

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   24.6.25 21:59:45

Suomessa ei juurikaan ole adoptiolapsia tarjolla. Meillä on käytössä ehkäisy ja abortti, eikä niitä ns. paheksuta. Joten erittäin harva valitsee adoption, jos ei toivotun lapsen päätyy synnyttämään.

Muualla maailmassa ollaan kääntymässä aiihrn, ettei lapsia enää haluta adoptoida ulkomaille. Paljon väärinkäytöksiäkin on ollut eli lapsia kadonnut vanhemmiltaan tavalla tai toisella.

Ei ole helppo reitti saada lapsi. Ja kuten joku jo mainitsikin, täällä adoptiovanhemmaksi vaaditaan lapsettomuustausta. Ei riitä mikään muu syy.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   24.6.25 22:18:10

Osa adoptoiduista tulee adoptoiduksi sijaisperheeseensä, kuten minä.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   25.6.25 00:47:07

Suomessa varmaan "helpoin" on alkaa sijaisperheeksi ja sitten mahdollisesti adoptoida sitä kautta. Mutta helppo reitti se ei ole ja vaikka olisi ihan vauvana sijoitettu, voi silti olla vaikka mitä taustasta johtuvia ongelmia.

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   25.6.25 07:55:48

Sitä sijoituslasta ei saa adoptoida jos biovanhemmat vastustaa.

Vauvoja ei saa kuin onnenkantamoiselle. Vanhempia lapsia, jotka pelastusta tarvitsisi ei kukaan huoli, koska asenne on kuin hmmmm kertoikin. Ja toki vaatii paljon vanhemmilta.

Lähettäjä: nomadi 
Päivämäärä:   25.6.25 08:05:25

Sijaisvanhemmuudessa ideana on, että lapsi palautetaan biologisille vanhemmille, jos tilanne paranee. Silloin sijaisperhe saa toki tilalle uuden lapsen. Henkinen asenne pitäisi kuitenkin olla se, että lapsi on lainassa, eikä toisilta omaa korvaavaksi kaapattu.